Video: Yksi kevään hienoimmista maaleista – EräViikinkien kakkosketju syötteli SPV:n kahville

EräViikinkien kakkoskenttä tyylitteli oppikirjamaisen maalin Seinäjoella. Kuva: Juha Käenmäki

EräViikinkien kakkoskenttä tyylitteli oppikirjamaisen maalin Seinäjoella. Kuva: Juha Käenmäki

EräViikingit haki kotiedun takaisin itselleen Seinäjoelta sunnuntai-iltana 5–9-voitolla. Seinäjoen Peliveljet sai nöyrtyä kotihallissaan, kun helsinkiläisjoukkue tasoitti Salibandyliigan välieräsarjan 1–1:een.

Kaksi erää selkeästi vienyt EräViikingit oli päätöserän alussa hieman pulassa. SPV teki kovaa nousua viiden maalin takaa-ajoasemasta, kun joukkue nousi reilussa seitsemässä minuutissa 4–6:een.

Aikalisä ja Kevin Söderlingin iskemä maali kuitenkin auttoi EräViikinkejä hoitamaan ottelun kunnialla päätössummeriin asti.

Illan ja mahdollisesti yksi näiden pudotuspelien hienoimmista maaleista nähtiin ensimmäisessä erässä. Tero Tiitu riisti pallon keskialueella ja jakoi välittömästi laidassa odottaneelle Söderlingille. Nuori hyökkääjä jatkoi keskelle Janne Hyvöselle, joka puolestaan käänsi pallon taidokkaasti toisessa laidassa odottaneelle Mika Moilaselle. Kuvion huipensi Moilasen ykkösellä lähtenyt syöttö poikittain, jonka Söderling pääsi tälläämään SPV-maaliin ja siirtämään vieraat 1–3-johtoon.

Taidokas vastahyökkäysmaali on katsottavissa videolla kohdasta 1.23 alkaen. Välieräsarja jatkuu tiistaina EräViikinkien isännöimänä.

Ottelutilastot
Juha Käenmäen kuvat ottelusta

2 comments

  1. Eräviikingeillä kakkos kentän hyökkäys peli erittäin tasokasta ja puolustus tilanteissa tiitu kyllä pitää huolen että pojilta ei miehet huku. Mutta ervin ykköskenttä varjojen mailla jani kukkolan johdolla, kenties jotain loukkaantumista taustalla?