Historiallinen ryöpytys – Suomi kaatoi Ruotsin nuorten MM-kisoissa maalein 14-7

Kuva: IFF

Kuva: IFF

Suomi ja Ruotsi mittasivat toisiaan torstaina salibandyn U19-poikien MM-kisojen alkusarjan pelissä Växjössä. Suomi vei ottelusta voiton maalein 14-7.

Maalitehtailun aloitti Ruotsi, kun joukkueen kapteeni Otto Weidman iski pallon Suomen maalin yläkulmaan taidokkaan yhden käden yksilösuorituksen avulla ajassa 9.06. Maalin jälkeen Suomi pääsi paremmin mukaan peliin. Ajassa 14.16 Joona Rantalan vahva nousu ja tarkka laukaus toi Suomen tasoihin.

Myös seuraavasta maalista vastasi Suomi. Toni Rintala pääsi tempaisemaan Justus Kainulaisen syötöstä ja peli oli tilanteessa 2-1 ajassa 14.58. Erän loppuolella Ruotsi pääsi kokeilemaan ylivoimaa, mutta erätauolle mentiin Suomen johdossa.

Sinivalkoisten kolmannessa osumasta vastasi Perttu Järvinen ajassa 21.05. Puolustaja teki väkevän nousun ja laukaus oli tarkka. Syötön maaliin antoi Antti Suomela. Tästä ei kulunut pitkää tovia, kun Suomi pääsi ylivoimalle, jonka aikana Suomelan laukaus upposi isäntien verkkoon ajassa 22.23. Syöttäjänä esiintyi tällä kertaa Heikki Iiskola.

Iiskolan pistevire sai jatkoa, kun Suomi karkasi 5-1-johtoon Indians-pelurin maalilla ajassa 23.29. Tästä ehti kulua viisi sekuntia, kun Rantala karvasi pallon ruotsalaispakilta ja muutti tilanteeksi jo 6-1. Suomen maaliputki katkesi, kun Weidman kavensi ottelun toisella osumallaan neljä minuuttia myöhemmin.

Noin 31 minuutin pelin kohdalla näytti siltä, että Kainulainen sai survottua pallon Ruotsin maalin, mutta näin ei kuitenkaan virallisen tuomion mukaan käynyt. Ruotsi käytti tilanteen hyväkseen ja pääsi vastahyökkäykseen, josta Filip Wiklund viimeisteli Weidmanin syötöstä. Täten tilanne oli 6-3 ajassa 31.15.

Sinivalkoisten hymy ei tästä hyytynyt. Hurjavireinen Iiskola naulasi lukemiksi 7-3 kolmisen minuuttia myöhemmin. Syötön tarjoili Eero Jalo, joka toimi jakelijana myös Iiskolan ensimmäisessä maalissa. Sinivalkoinen vyöry ei ottanut loppuakseen, sillä Eetu Sorvali lisäsi suomalaisten johtoa muutamaa minuuttia myöhemmin Eetu Ijäksen esityöstä. Toinen erä oli siis suomalaisnäytöstä maalein 6-2.

Kolmas erä starttasi jälleen melkoisella hirmumyrskyllä. Ensin Ruotsin Kasper Broby toi kisaisännät neljän maalin päähän rankkarista ajassa 41.25. Peli ehti vanheta tästä ainoastaan 10 sekuntia, kun Christian Remes niittasi Suomen yhdeksännen maalin reboundista. Maalisyöttö merkittiin Mikko Laaksolle.

Ruotsi ei hellittänyt, vaan Brobyn ottelun toinen maali kavensi lukemiksi 9-5 pari minuuttia myöhemmin. Suomalaismaalarit eivät loppuneet tähän, vaan Tanskaa vastaan hattutempun iskenyt Aaro Helin sai seuraavaksi hanansa auki. Alexander Nyman keräsi maalista tililleen tehopisteen.

Kamppailun viimeinen kymppi alkoi tutuissa merkeissä. Suomi rakensi komean hyökkäyksen, jonka Eemeli Akola päätti ruotsalaisverkkoon Laakson tarjoilusta. Tästä kului jälleen ainoastaan 10 sekuntia, kun Iiskola teki esityön ja Suomela latasi tilanteeksi 12-5. Helin iski ottelun toisen osumansa viimeisellä kympillä ja Iiskola täydensi vielä hattutemppunsa. Ruotsi pääsi juhlimaan kavennusosumia vielä kahteen otteeseen viimeisellä vitosella.

Salibandyn MM-tasolla (miehet, naiset, tytöt ja pojat huomioiden) Suomi ei ole koskaan aiemmin kaatanut Ruotsia yli viiden maalin erotuksella. Kaikki Suomen ja Ruotsin väliset maaottelut huomioiden Suomi on ollut Ruotsia etevämpi seitsemän maalin erotuksella kahdesti miesten ja naisten harjoitusmaaotteluissa, joten tulos sivuaa kaikkien aikojen voittolukemia.

Suomen tehopelaajia olivat Iiskola (3+2), Rantala (2+1) ja Suomela (2+1). Riku Saarentola torjui maalillaan kaikkiaan 30 laukausta. Suomalaisryhmä kohtaa perjantaisessa alkusarjan päätöspelissä Slovakian. Ottelu käynnistyy klo 17.30 Suomen aikaa.

Ottelutilastot

13 comments

  1. Ruottin #68 teki pari pahannäköistä taklausta. Onnex näytti ettei ykkösen laiturit loukkaantunu. Dumarit oli muutenkin aika kujalla ja sinikeltaiset laput silmillä. Meidän pojilla piti hyvin nuppi ja keskittyivät pelaamaan. Ei ollut epäselvyyttä paremmasta. Finaalissa uusinta.

  2. Kainulainen teki päivän selvän maalin jota dumarit eivät muka nähneet. Sitten vastahyökkäys ja Ruotsi tekee maalin.. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Nyt ne videotuomartit messiin. Pahin tuomarivirhe mitä olen koskaan nähnyt..!

  3. Ruotsi haastoi fysiikassa mutta muuten oli pelin joka osa-alueella paljon jäljessä

  4. Iiskola on kyllä erän kasvatti. Siirtyi heimoon kaudelle 2015-2016.

  5. Suomenruotsalaisena voin todeta, että Ruotsi oli selvästi niskanpäällä koko ottelun. Suomi sai muutaman tuurimaalin vaikka Ruotsi jauhoi Suomen päädyssä lähes koko pelin. #hejasverige

  6. 14 maalia tuurilla.Älä viitsi naurattaa.Ei kannata hyökätä puolustuksen kustannuksella….

  7. Sorry, olin huolimaton.15 maalia ja jokunen tolppa ja rima 🙂

  8. Jos peli pelataan ottelutallenteelta uudelleen, svedutorppaajalle Pr3 ja elinkautinen, Suomelle yksi maali lisää ja tsekkidumarit kotiin. Näinhän ei kuitenkaan käy. Loppuviimein tuomariston ratkaisut olivat sääntöjen tulkintoja, jotka usein poikkeavat mm. katsojan tai joukkueiden tavasta tulkita sääntöjä.

  9. Espoon kotiinpäin vetäminen ei taaskaan onnistunut. Jatkossa vaan jatkatte samaa rataa ja houkuttelette stadista pelaajat.