Maajoukkueet

Suomelle vahva MM-startti – Tanska kaatui maalein 15-1

03.05.
2017
9 Kommenttia
5
Maajoukkueet

Justus Kainulainen oli vahvassa pistevireessä. Kuva: IFF

Suomi ja Tanska kohtasivat keskiviikkona U19-poikien MM-kisoissa. Suomi oli ottelussa vahvempi maalein 15-1.

Ottelu sai Suomen kannalta shokkialun, kun Tanskan Frederik Tronderup Nielsen karkasi läpiajoon ja vei juutit johtoon ajassa 03.02. Suomen avausmaali näki päivänvalonsa muutamaa minuuttia myöhemmin ylivoimalla, kun Eero Jalo puttasi pallon verkkoon Justus Kainulaisen syötöstä.

Tämän jälkeen Suomi menikin sitten menojaan. Toni Rintala (2), Eetu Ijäs, Joona Rantala ja Joonatan Kovanen heiluttivat vielä vastustajan verkkoa ensimmäisessä erässä. Täten toiselle kaksikymppiselle lähdettiin lukemissa 6-1.

Toisessa erässä jatkui sama tahti. Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat Aaro Helin (2), Kainulainen, Heikki Iiskola ja Christian Remes. Kahden erän jälkeen suomalaisjohto oli jo 11-1.

Kolmannessa erässä Helin, Rintala ja Kainulainen (2) viimeistelivät hattutemppunsa. Suomen tehopelaajia ottelussa olivat Kainulainen (3+2), Helin (3+1) ja Rantala (1+3). Sinivalkoisten parhaana palkittiin Helin.

Suomi kohtaa seuraavassa alkusarjan ottelussa Ruotsin. Ottelu pelataan torstaina klo 20.15 alkaen.

Ottelutilastot

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
#51
03/05/2017
Miksei ketjuja ilmoiteta missään?
Reksi
03/05/2017
Ketjut IFF:n sivuilla.
Analyytikko
04/05/2017
Mutta olisihan se kätevää jos ketjut ja tilastot olisi suoraan tässä uutisessakin...
04/05/2017
Nää iFF:n maalikoosteet on ihan tyhjän kanssa. Tästäkin pelistä video kestää 60 sekuntia, maaleja tuli 16, eli alle 4 sek. per maali. Ihan ei pääse tulkkaamaan lähtikö maali jonkun loistavasta vai surkeasta suorituksesta.
Pettweri
04/05/2017
Youtubesta (IFF Floorball - Channel 1) ainakin löytyy koostevideo "Men's U19 WFC 2017 - DEN v FIN - Highlights", joka kestää reilut 3 minsaa ja siitä näkee maalit varsin hyvin.
Jani
04/05/2017
Näkyykö toi Suomi-Ruotsi peli mistään??
ööö
04/05/2017
Jani. Näkyy. Mä. Kokopelin voi katsoa IFFn tubesta
Mami
04/05/2017
Lapsikulta - linkit näihin kansainvälisiin vääntöihin löytyy Pääkallon ja Salibandyliigan sivujen juttujen yhteydestä - tässä tapauksessa yllä "Ruotsi seuraava iltapuhe" ja Myös IFF: sivuilla kokoonpanot, ottelun seuranta ja videot. Var so god!
ärsyttää
04/05/2017
Miksi salibandya ei arvosteta??? Ei mainita ko. kisoista missään, ei edes teksti tv:ssä. jääkiekko on vaan aina se ykkönen :(

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.