Liigat

Haastattelussa ”litmasmaisesti” lopettanut Ihme – Kivirannan erätaukotempaus mahtavin muisto

22.06.
2017
3 Kommenttia
12
Liigat

Jarno Ihmeen mittava ura päättyi kauteen 2016-2017. Viimeiselle kaudelle mahtui mukaan myös MM-kisadebyytti. Kuva: Mika Hilska

Mittavan salibandyuran pelannut Jarno Ihme, 32, lopetti salibandyn pelaamisen viime kauteen. Päätös tuli monille pienoisena yllätyksenä, sillä maalivahdille olisi löytynyt ottajia Suomesta ja ulkomailta.

Ihme on yksi Suomen menestyneimmistä maalivahdeista ja lopettamisuutisen vuoksi hän on nyt #takaisinheittotorstai-artikkelisarjan haastateltavana. Lähes 15 vuoden uralta riittikin tarinaa sangen kiitettävästi.

Sunnuntain Kalevassa kerrottiin, että lopetat pelaajaurasi. Mitkä kaikki asiat vaikuttivat lopettamispäätökseen?

– Tuommoinen kevyt ensimmäinen kysymys, Ihme naurahtaa.

– Monikin asia. Olen saanut pelata kauan ja kokea pelaajana paljon. Sen haluan lisätä, että ei se päätös ihan viime sunnuntaina ole tullut, vaan asiaa on ehtinyt miettiä jo pari vuotta. Yksi iso vaikuttaja oli ainakin se, että vaikka pelaaminen antaa paljon, niin tuli mieleen, että muitakin juttuja haluaisi kokea ja elää. Tällä tarkoitan sitä, että antaa muillekin asioille aikaa, kuten vaikka perheelle, harrastuksille ja ystäville, Ihme avaa.

Kalevan haastattelussa kerrottiin, että vaimosi on viimeisillään raskaana. Onko lapsi syntynyt jo?

– Ei ole vielä, ja maanantaina on laskettu aika. Kaiketi tuossa kohta puolin tulee maailmaan sekin kaveri sieltä. Jälkikasvu ei ole kuitenkaan se syy miksi pitäisi lopettaa. Se on kuitenkin yksi tekijä ja haluan olla sittemmin enemmän kotona. Jos päivät on töissä ja illat hallilla, niin ei siinä liikaa aikaa jää, Ihme kertoo.

Ihme pelasi uransa viimeisen kauden Ruotsin Superliigan Siriuksessa. Sirius jäi täpärästi pudotuspelien ulkopuolelle ja lopullinen sijoitus oli yhdeksäs.

Ihme puhkui intoa vuosi sitten kesällä, kun sopimus Ruotsin liigaan julkaistiin. Hän sanoi silloin muun muassa, että ”Ruotsin liiga on meidän lajin NHL”. Vuoden kokeneempana Ihme on edelleen sangen innoissaan.

– Kyllä se tuntui todella hienolta. Siriukselle iso kiitos mahdollisuudesta! Siellä kyllä panostetaan asiaan ja olihan siellä erilainen urheilu- ja salibandykulttuuri. Periaatteessa pelinä salibandy on vähän erilainen Ruotsissa, kuin mitä se on täällä Suomessa. Se on ollut henkilökohtainen unelma, että pääsen sinne pelaamaan ja nyt sai siellä touhuta menemään, niin hienoltahan se tuntui. Siellä sai panostaa hiukan eri tavalla salibandyyn, mikä taasen mahdollisti sen, että sai joulukuussa olla mukana Latvian MM-joukkueessa.

– Asiat järjestyivät siellä hirveän hyvin. Marilla oli siellä suomalaisessa koulussa töitä, seura toimi moitteettomasti ja kaupunki sekä sarja olivat hienoja. Pelaaminenkin oli mahtavaa. Ei jäänyt oikein mitään negatiivista mieleen siitä matkasta. Oltaisiin voitu jäädä sinne, mutta haluttiin palata lähemmäs perhettä ja ystäviäkin. Haluttiin rakentaa tukiverkostoa, kun lapsi on nyt tulossa. Siellä olisi voinut pelata ja täälläkin, jos olisi halunnut. Nyt oltiin vuoden keikalla ja se tuntuu ihan hyvältä ratkaisulta, Ihme sanoo.

SPV:n punainen sydän

Ihme on pelannut Suomen Salibandyliigassa yhteensä 323 runkosarjan ottelua ja 81 pudotuspeliottelua vuosina 2003-2016. Ensimmäiset kolme kautta menivät OLS:ssa Oulussa ja viimeiset kymmenen SPV:ssä Seinäjoella.

Kun siirryit Seinäjoelle, niin oliko tarkoituksena viipyä kymmenen vuotta?

– Oli (naurahtaa). Ei ollut, vaan aluksi ajattelin, että käydään vain vuosi tai kaksi katsomassa, että minkälainen on meininki. Tuolloin yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona oli myös pääkaupunkiseutu. Koposen Tommy, Kuuselan Ville, Malkamäen Miika ja Hyytiän Sasu tuntuivat ainakin heti alkuun mukavilta ja ystävällisiltä ihmisiltä. Tekemisen meininki oli myös sellaista, josta tykkäsin paljon.

– Tietysti mukana oli paljon samanhenkistä porukkaa ja sellaisia tyyppejä, jotka haluavat voittaa. Ollaan myös viihdytty paljon yhdessä ja sitäkin kautta tästä tuli hiukan pidempi reissu. Täällä (Seinäjoella) mahdollistettiin kaikki asiat sangen hienosti. Itse kuitenkin opiskelin viisi vuotta Jyväskylässä ja pelasin täällä. Se teki vaikutuksen, miten Koponen ja SPV pystyivät rakentamaan meille monille opiskelijoille sellaisen paketin, että pystyttiin opiskelemaan toisessa kaupungissa ja pelaamaan toisessa. Se oli iso tekijä myös siihen, että miksi opiskeluaika ja vielä sen jälkeiset vuodet menivät täällä.

– SPV:stä on tullut itselleni erittäin rakas sekä tärkeä juttu elämään, ja sitä se tulee olemaan myös jatkossa. Vaikka vielä ei ole mitään roolia seurassa, niin tulevaisuudessa tulee käytyä ainakin kahvilla treenejä katsomassa, jos ei muuta. Eiköhän tuossa jotakin tule touhuttua äijien kanssa, Ihme suitsuttaa.

Jarno Ihmeen pelasi urallaan 10 vuotta SPV:ssä. Menestystä tuli sangen mukavasti. Kuva: Mika Hilska

SPV:n vuodet olivat myös menestyksellä kyllästettyjä, ja seura on voittanut eniten miesten Suomen mestaruuksia tällä vuosikymmenellä. Vuosina 2006-2016 Ihme pääsi näkemään seuran nousun huipulle. SPV juhli noina vuosina kolmea SM-kultaa, yhtä hopeaa sekä kahta pronssia.

Mikä teki SPV:stä lopulta niin kovan luun?

– Se on hyvä kysymys. Varsinkin tuossa viimeisen vuoden aikana sitä mietin, että miksi täällä on pärjätty? Halu kehittyä ja voittaa on ollut aina iso. Toinen iso asia on se työnteko ja se miten SPV:ssä on totuttu tekemään töitä. Tuo seikka näkyi jo siinä, että kuinka paljon arkena vietettiin aikaa hallilla ja panostettiin asiaan. Harjoittelun lisäksi oli palavereja sun muita, kesätreenit oli oma lukunsa ja välillä oli talkoita muuta. Sieltä se työnteon filosofia kuitenkin kumpuaa.

– Sen lisäksi, että hommia tehtiin, niin niitä tehtiin myös oikein. Äijät olivat useimmiten myös fyysisesti hyvässä kunnossa kauden alla. Haluttiin kehittyä ja voittaa, tehtiin töitä hyvin ja lopuksi on lisättävä vielä se, että ne ihmiset siinä ryhmässä tykkäsivät toisistaan ja halusivat toimia yhteisen tavoitteen eteen ryhmänä, Ihme paaluttaa.

Mestarivahti tiedostaa, että samalla kaavalla on onnistuttu myös muilla paikkakunnilla.

– Onhan noita toki muitakin hienoja salibandyn menestystarinoita ollut. Esimerkiksi SSV, jolla ryhmä pysyi pitkälti samana mestaruusvuodesta toiseen, Happee, jolla oli alla viisi A-juniorimestaruutta ennen kuin varsinainen aikuisten mestaruus tuli ja nyt kun on katsonut TPS:aa ja Classicia, niin tilanne on vaikuttanut samankaltaiselta. Kertoo myös siitä, että Salibandyliigassa on mahdollisuus menestyä jos runko saadaan pidettyä kasassa.

– Sinä aikana kun itse olin mukana oli meidän tarina sellainen, että ensimmäisellä kaudella mentiin pudotuspeleihin ja tiputtiin Classicille. Sen jälkeen oltiin välierissä ja neljänsiä, jonka jälkeen taisi tulla pronssi-pronssi-hopea -putki. Sitten tulikin pari kultaa ja muutama hiukan ohi mennyt kausikin välissä. Silti taival oli nousujohteinen. Opittiin pikku hiljaa, miten piti voittaa ja lopulta se korkein mahdollinen palkinto saatiinkin, Ihme tietää.

Reissumiehet

Ihme viittasi jo aiemmin, että hän opiskeli Jyväskylässä viisi vuotta liikuntatieteellisessä ja pelasi samaan aikaan Seinäjoella. Samanlaisessa tilanteessa oli samaan aikaan jokunen muukin SPV:n pelaaja. Se miten kaikki oli lopulta mahdollista, on sangen mielenkiintoinen tarina.

– Kyllähän se vaikutti paljonkin arkeen. Kesäisin yliopiston lehtorit saivat käydä läpi sen, että miten saan suoritettua vuoden opinnot ja liikuntatieteellisessä ymmärrettiin tilanteeni ihan hyvin. Meillä oli Seinäjoella sellainen hotellidiili, jossa sitten yövyimme ja SPV:ltä saimme autot liikkumiseen.

– Yleensä tiistaisin lähdettiin ajelemaan Seinäjoelle opintojen jälkeen ja saatettiin jäädä yöksi tänne. Joskus jäätiin vielä keskiviikon treeneihin, ja torstai sekä perjantai menivät sitten opiskellessa. Viikonlopuksi lähdettiin sitten taas takaisin ja monesti viikonloput vietettiin Seinäjoella hotellissa. Sunnuntaina palattiin Jyväskylään, kun pelit oli pelattu tai muu ohjelma suoritettu, Ihme muistelee.

Ryhmä ei ollut ihan pieni, sillä parhaimmillaan reissupelaajia oli yli ketjullinen. SPV hoiti järjestelyitä myös Jyväskylän päässä.

– Normaali runkosarjarumba oli sitä ja ehkä pudotuspeleissä oltiin vielä enemmän Seinäjoella. Ihan hienosti se kuitenkin meni. Parhaimmillaan alkuaikoina meitä reissupelaajia taisi olla 7-8. Mukana oli ainakin Mannisen Petri, Kohosen Mikko, Pietilän Roope, Kuuselan Ville, Ylitalon Juho ynnä muita.

– SPV ja Koponen järjestivät meille Jyväskylän Killerin hienoon salibandyhalliin parhaaseen mahdolliseen aikaan harjoitusmahdollisuuden. Me vedettiin siellä sitten maalivahtiharjoituksia ja pienpelejä. Siellä oli punttisalimahdollisuudet sun muut myös. Sitä kautta saatiin mahdollisuus keskittyä urheiluun ja se toimi ihan hyvin.

– Kolme kertaa viikossa oltiin kuitenkin joukkueen mukana lajiharjoituksissa, ja sehän taisi toimia. Mikko Kohonen sen joskus laski, että kauteen tuli noin 40 000 reissukilometriä, kun 2–3 kertaa viikossa sahattiin sitä 200 kilometrin pätkää. Mukavaa, että sekä pelihommat että opiskelu lutviutuivat siinä samalla, Ihme kiittelee.

Mutkikas maajoukkueura sai onnellisen lopun

Ihmeen ensimmäinen suuri voitto nähtiin vuonna 2003, kun Suomi juhli ensimmäistä U19-poikien MM-kultaa. Veräjänvartijalle on jäänyt paljon hyviä muistoja kisoista, jolloin 1985- ja 1986-syntyneet salibandytähdet marssivat estradille.

– Paljonkin on muistoja. Yksi unelma toteutui silloin, kun pääsin Erikssonin Lassen joukkueeseen. Oma MM-kisaunelma alkoi siitä, että luin 1983-syntyneiden kisoista Salibandylehdestä ja ajattelin, että olisikin hienoa olla mukana tuolla. Sitä varten sitä tehtiin töitä silloin. Noilta ajoilta tulee mieleen erityisesti 1985- ja 1984-syntyneiden Pohjola Cupeja sekä leirejä Eerikkilästä. Sekin on jäänyt mieleen, kun Eriksson kävi ensimmäisen kerran scouttaamassa meikäläisen pelejä Kempelehallissa.

– Itse kisoista jäi mieleen, että hienot kisat olivat. Paljon hyviä ystäviä on jäänyt niiltä ajoilta ja mainittakoon ainakin Kapasen Lauri, Kukkolan Jani, Lehtosen veljekset (Lauri ja Henri) ja niin edelleen. Silloin toteutui yksi hieno voittamisen unelma omalta osalta. Joukkue oli erittäin hyvä ja suuri osa pelasi liigaa sekä osa Divaria. Ryhmä oli pitkälti sellainen, mitä nuo juniorimaajoukkueet ovat olleet viimeisinä menestyksen vuosina. Siksi on ehkä pärjättykin, kun nuoret ovat päässeet pelaamaan myös miesten pelejä aikaisemmin, Ihme uumoilee.

Pitkä MM-odotus päättyi onnellisesti. Kuva: perwiklund.se

Ihme on ollut yksi ikäluokkansa ja Suomen parhaista maalivahdeista omalla aikakaudellaan. Sen vuoksi voi pitää suurehkona yllätyksenä, että maalivahti debytoi MM-tasolla vasta viime joulukuun kisoissa. Maaotteluita Ihmeelle on kertynyt kaikkiaan 54, joten näyttöpaikkojakin on siunaantunut vuosien varrella.

Useaan otteeseen kotiin jääväksi varavahdiksi jääminen on luonnollisesti kalvanut sisuksia.

– No aika outoa olisi, jos ei olisi harmittanut. Sen MM-kisaunelman taisin jo hiukan jopa kadottaa ja ajatella, että ehkäpä minun ei siellä kuulukaan olla. Kirpeitä hetkiä nuo ovat olleet, kun ei ole tullut valituksi.

– Olen aina tykännyt olla maajoukkueen mukana, vaikka MM-kisapaikkoja ei sitten tullutkaan. Oli mukava päästä leirille tai EFT-turnaukseen. Maaajoukkueurallekin sai onneksi sellaisen mukavan kruunun, kun pääsi itse kisoihin. Kyllähän se minulle ihan todella tärkeä juttu oli, että pääsin edustamaan Suomea, eikä tarvinnut olla kotiin jäävä varamies, Ihme kertoo.

Ensimmäiset MM-kisat eivät sujuneet yhtään hassummin. Ihme pelasi kokonaisen ottelun ainoastaan Tanskaa vastaan ja piti nollapelin. MM-finaalissa Ihme nousi sankariksi, kun hänet vaihdettiin rankkarikisaan maaliin ja hän onnistui erinomaisesti.

Mikä teki joulukuun MM-kultajoukkueesta spesiaalin?

– Ainakin joukkue oli hyvä sekoitus. Mukana oli kokeneita, jotka näyttivät nuoremmille, että mistä on kyse ja osasivat sitten tietyllä ammattitaidolla sekä rauhallisuudella suhtautua niihin kisoihin. Erityisesti siten, että kaikki ei ole ihan uutta. Toisaalta mukana oli esimerkiksi Kotilaisen Peter, jolla oli kiimaa, nälkää ja halua. Nälkää oli varmasti kaikilla, mutta ensikertalaiselle tilanne on aina erilainen.

– Henkisesti joukkue vaikutti koko ajan vahvalta ja mitä lähemmäs kisat tulivat, niin sitä paremmin joukkue hitsautui yhteen. Classicin kenttä oli ihan superia. Se oli sellaista dominointia koko kisojen ajan, ja en tiedä ottivatko he yhtään maalia omiin koko turnauksen aikana. Varmaan loppujen lopuksi he olivat se meidän ihan kirkkain keihäänkärki, jos pelillisesti ajattelee. Mukana oli joka tapauksessa ripakopallinen hienoja miehiä, jotka halusivat voittaa.

– Taktisella puolella valmennus onnistui sangen hienosti ja pelitapa toimi. Sinänsä tiukat kisat, että Tshekkiä sekä Sveitsiä vastaan oli tiukat pelit ja ne olisivat voineet kääntyä toisinkin päin, mutta se vain kertoi joukkueen lujuudesta. Ruotsia vastaan joukkue kyllä hallitsi sitä peliä ihan hyvin. Totta kai peli olisi voinut kääntyä kummin päin vain, kun oli maalin peli. Hienoa, että meni näin päin, Ihme analysoi.

Urheiluhistoriaa uran ensimmäisellä kaudella

Ihmeen uran päävuodet menivät Seinäjoella, mutta varsinaisesti peliura käynnistyi Oulussa. Konkarivahdin mukaan Oulu oli erinomainen paikka käynnistää salibandyura.

– Oulu oli erittäin hyvä kasvualusta. Siellä sai pelata niin paljon kuin halusi ja sittemmin seuratoiminta on käsittääkseni kehittynyt entisestään omista vuosistani. Merikoski SBT:ssä sai kyllä olla hallilla, ja pelasin peräti kolmessa joukkueessa silloin 15-vuotiaana. Se tarkoitti sitä, että olin mukana 1985-, 1982- ja 1981-ikäluokissa sekä miesten kakkosdivarijoukkueessa. Siellä Merikoskessa Lämsät (Pasi ja Kalevi) ovat tehneet kovan työn seuran eteen vuosikymmenien aikaan.

– Minulle oli hyvä steppi, että pääsin siinä 17-18-vuotiaana OLS:n liigarinkiin. Oulu oli silloin hyvä kasvualusta nuorelle pelaajalle ja oletettavasti se on vielä parempi nykyisin. Akatemiatoiminta on mennyt hirveästi eteenpäin, ja siellä pyörii hienosti hommat. Vuosi toisensa jälkeen sieltä ponnistaa myös pelaajia juniorimaajoukkueisiin, Ihme kertoo.

Ihmeen uran ehkä erikoisin piirre on se, että hän on ollut maalivahdiksi poikkeuksellisen tehokas. Ihme on Salibandyliigan kaikkien aikojen tehokkain maalivahti pistein 1+35=36 (runkosarjassa 1+26). Tähän voi pitää syyllisenä poikkeuksellisen hyvää heittokättä, jolle löytyy järkevä selitys.

– Tähän voi pistää syyksi junioriaikojen valmentajan Ranckenin Teron sekä pesäpallotaustan. Noin kuusivuotiaana menin ensimmäistä kertaa pesäpalloharjoituksiin ja en oikein vielä edes tiennyt, että kummalla kädellä heitän, niin hän laittoi minut heittämään vasemmalla kädellä ja asetti lukkarin tontille. Pesäpalloa tuli pelattua juniorina todella paljon.

– Sama mies oli valmentajana myös salibandyn alkuvuosina, niin sitten sitä heittokättä käskettiin käyttää myös salibandykentillä. Sittemmin se on jäänyt koko uran ajaksi ja olen yrittänyt lingota palloa ja sitä kautta osallistua myös hyökkäyspeliin. Se toimi OLS:ssa, mutta erityisen hyvin SPV:ssä, jossa hyökkääminen perustui paljolti vastahyökkäyksiin, Ihme valaisee.

Kuuluisin esimerkki heittotaidosta on debyyttikaudella 2003-2004 syntynyt maali Happeeta vastaan. Tuo maali oli ensimmäinen maalivahdin tekemän osuma Salibandyliigassa.

Kysytään tätä nyt vielä kerran: yrititkö maalia?

– En kyllä yrittänyt, enkä edes huomannut, että tein sen maalin. Ennen kuin oli tapana mennä tuulettelemaan maaleja, niin en tajunnut sitä vielä ihan siinäkään vaiheessa. Sitten vasta jossain vaiheessa kun kuulutus tuli, niin ymmärsin mistä oli kyse. Ihan hauska juttu ja onnenkantamoinen ja ehkäpä siitä ollaan joskus (Roope) Pietilän kanssakin puhuttu, jonka kautta pallo livahti maaliin. Tuollaisia erikoisuuksiakin sattuu joskus salibandykentillä. Ihan hauska homma, Ihme sanoo.

Liike ja fysiikka on ollut Ihmeen selkein vahvuus maalivahtina. Heittokäsikin on ollut erityisen vahva. Kuva: Juhani Järvenpää

Jos Ihmettä muuten miettii maalivahtina, niin hyvä liikkuvuus on selkein vahvuus, joka tulee esille.

– Tätä suhteellisen lyhyttä vartta on pitänyt kompensoida jotenkin verrattuna muihin maalivahteihin. Terävyys ja räjähtävyys ovat aina olleet hyviä ominaisuuksiani, ja sitä omaa liikkuvuutta sekä ketteryyttä siinä maalin edessä olen pyrkinyt myös kehittämään. Tarkoitus on ollut, että se oma liike on räjähtävää ja hallittua. Salibandy on nykypäivänä niin nopea laji, että maalivahdin pitää olla vikkelä ja osata lukea peli, joten ei noista ominaisuuksista ainakaan haittaa kenellekkään muullekaan ole, Ihme arvioi.

Ihmettä on kutsuttu vuosien varrella ajoittain ”flow-vahdiksi”. Määritelmän voisi avata jotenkin, sillä tavalla parhaimmillaan hän on ollut täysin ohittamaton, mutta huonompana päivänä jotain muuta. Vuosien varrella tullut menestys kertoo kuitenkin siitä, että hyviä päiviä on ollut selkeästi enemmän.

– Niin kaiketi tuota pääkoppaa on pitänyt vähän rassata. En nyt oikein tiedä mitä se ”flow-maalivahti” tarkoittaa, mutta sanotaan, että ikävuosien myötä omat otteet ovat tasoittuneet. Joitakin vuosia sitten tuli aika paljon rähistyä oman pään sisällä ja piti vähän liikaakin tsempata peleihin. Silloin ei oikein osannut sitä mentaalipuolta tai psyykkistä valmennusta. Nykyisin ymmärtää peliä ja noita asioita paremmin.

– Onhan sitä kuitenkin tullut elettyä maalin edessä. Varsinkin joitakin vuosia sitten vähän enemmänkin. Viimeiset viisi vuotta ovat olleet sellaisia, että mieluummin olen pyrkinyt pelaamaan tasaisen varmoja pelejä. Silloin vaikka ulospäin näyttää siltä, että rähisisi, niin sisällä pysyisi sellainen rauha ja fokus asiassa. Sitä kautta se paras tulos tulee.

– En tiedä mikä maalivahti olen ollut, mutta sellaista sellaista psyykeharjoitusta, mentaalipuolta ja pelin ymmärtämistä sekä sitä, että ymmärtäisi mitä itse on parhaimmillaan, olen pyrkinyt viime vuosina viemään eteenpäin omalta kohdaltani, Ihme analysoi itseään.

Seuraava kysymys olisi ollut se, että miten Ihme itse määrittelisi asian, mutta vastaus oli sen verran analyyttinen, että siihen ei tarvitse sen enempää puuttua.

Kivirannan erätaukovilautus on jäänyt mieleen

Pitkän peliuran aikana ehtii tutustua monenlaisiin persooniin. Ihmeen ei tarvitse kauaa pohtia, kun hän miettii pelaajaa, joka on ollut kaikkein persoonallisin.

– Niitä on ollut monia. Ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleen Tuukka ”Tuutsi” Kiviranta. Se on mahtava mies ja sellainen ilopilleri, jonka oma osaaminen ja kaikki vaikuttavat todella paljon joukkueen suoritukseen. Ihan huikea äijä ja kaikkien kaveri, joka on myös pelaajana kova luu.

– Yksi vuosi, olisikohan ollut viimeisin mestaruusvuosi (kyllä 2015), ei oltaisi kyllä voitettu ilman, että Tuutsi olisi herättänyt toisen finaalin ensimmäisellä tai toisella erätauolla joukkuetta omalla raikkaalla tekemisellään pukukopissa. En valaise enempää, mutta jotain tiettyä rentoutta Tuutsin tekemisestä löytyi silloin.

Kevään 2015 mestaruus on jäänyt erityisellä tavalla Ihmeen mieleen. Tuukka Kivirannalla on myös osuutta asiaan. Kuva: Mika Hilska

– Omanlaisia sankareita ovat olleet myös ”veljekset” (Mikko) Kohonen ja (Roope) Pietilä, joiden kanssa reissattiinkin useampi vuosi. Hienoja pelimiehiä ja myös melkoisia persoonia. Onhan niitä monia, mutta tuossa on ainakin kolme, Ihme paljastaa.

Vaikka Ihme ei suoraan kerro Kivirannan tempauksesta, niin siitä voi lukea lisää tästä artikkelista, joka julkaistiin tuon vuoden finaalisarjan yhteydessä. Tapaus on selkeästi jättänyt vahvan muistijäljen Ihmeen uralle.

Mikä on erikoisin muistosi salibandyuralta?

– Mahtava muisto on erityisesti se Tuutsin tempaus finaalin erätauolla Seinäjoki Areenassa. Ehkä sen voi myös mainita, kun noustiin syksyllä 2015 Erää vastaan 0-6-tappioasemasta tasoihin. Itse pelasin kyllä todella huonon pelin silloin. Silloin se ei paljoa naurattanut, mutta sitten kun on katsonut sitä myöhemmin Youtubesta, niin onhan se hienoa kuinka jätkät takoivat maaleja silloin, Ihme sanoo.

Lopettamisen mallia Litmaselta

Mitä aiot tehdä nyt uran jälkeen?

– Toivottavasti osaan vähän hengähtää. Pidän harjoittelusta edelleen ja sen vuoksi olen edelleen pyörinyt hallilla. Tykkään käydä kalassa ja Holopaisen Jyrki on yrittänyt opettaa perhokalastusta, muksu syntyy kohta ja golfia tykkään pelata. Enköhän tule tekemään vielä jotain salibandynkin saralla. Seinäjoen lukiossa minulla on liikunnanopettajan virka ja elokuussa jatkuvat ne hommat.

– Ihan kivaakin, että on ensimmäinen vapaa kesä, kun ei ole joukkueen treenejä tai treenipelejä. Nyt kun lapsikin on tulossa, niin ei ole myöskään reissuja tiedossa. Ihan kiva tässä on ottaa kuukausi iisisti ja suunnitella tulevaa. Tietynlaista intohimoa salibandya kohtaan on edelleen, vaikka ei ehkä enää pelaajana. Olen mukana tuossa Etelä-Pohjanmaan salibandyakatemiassa salibandyvalmentaja ollut muutaman vuoden ja nyt on mukava palata niihin hommiin. Roolikin on hiukan erilainen.

– Onhan tässä näköjään vähän kaikenlaista, kun rupesin luettelemaan. Toivottavasti pääsen vähän nauttimaan vähän tästä niin sanotusta vapaa-ajasta, kun ei ole joka ilta SPV:n tai jonkun muun joukkueen treenejä, Ihme sanailee.

Salibandyn pelaajilla on ollut ajoittain tapana perua lopettamispäätöksiään vuoden tai parin sisällä. Ihme on melko varovainen oman lopettamislausuntonsa suhteen.

– Sanoin sille Kalevan toimittajallekin, että teen ”litmaset”, eli ei tarvitsisi kellekään edes kertoa, että olen lopettanut. Eihän Litmanenkaan ole missään vaiheessa ilmoittanut lopettavansa, mutta ei ole vain enää pelannut. Sillain on hienosti sanonut yksi kaveri minulle, että kun on aikuinen ihminen, niin sitä saa tehdä mitä haluaa. Jos minusta tuntuu vaikka kuukauden päästä, että haluaisin pelata, niin sitten menen ja pelaan jossakin.

– Olen kuitenkin ehtinyt miettiä tätä kuitenkin paljon. Kalevaan sanoin, että jos kaikki SPV:n maalivahdit ovat loukkaantuneet, eli Kivimäki ja Hannula, ja A-pojilla on rankkaa, niin kyllä kait minä voin siellä käydä maalissa olemassa. Mitää sellaista ”ei ikinä maaliin” -periaatetta ei ole. Jos ihan totta puhutaan, niin ei ole sellaista tunnetta, että pitäisi tosissaan mennä kamppailemaan paikasta, Ihme paaluttaa.

Persoonallisia maalivahteja löytyy salibandysta siinä missä muistakin lajeista. Salibandyssa ex-torjujat ovat ottaneet media- ja somepersoonan viittaa itselleen. Näistä voinee mainita ainakin Jani Alkion ja Toni Lötjösen.

Olisiko Jarno Ihmeestä uran jälkeen mediapersoonaksi?

– Ai samalla tavalla kuin Lötjönen?

No Lötjönen ja vaikkapa Jani Alkio.

– Ikävää sanoa, että ei ole haastamaan tällä saralla. Tekisi mieli aina välillä touhuta jotain vastaavaa, mutta en usko, että minusta tuollaiseen. En tiedä miten tästä eteenpäin tapahtuu. Jätetään kuitenkin tuo mediapersoonan rooli Lötjöselle ja Alkiolle, kun he osaavat täyttää sen roolin sen verran hyvin, Ihme päättää.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Reijo Pulli
22/06/2017
Tässä on erittäin hieno mies! Onnea tulevaan ja nähdään lukiolla
Hittilittilitmanen
22/06/2017
"Litmasmaisesti"??? Eli ei ole virallisesti vielä(kään) lopettanut uraansa?
Mikko
23/06/2017
Mahtava pelaaja, hieno ura ja erittäin hyvin kirjoitettu juttu. Kiitos!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.