Happeen ensi kauden ryhmä julki – ”Kentällä nähdään varmasti työteliäs ja yhtenäinen hirvilauma

Paul Kotilainen jatkaa Happeessa. Kuva: Esa Jokinen

Paul Kotilainen jatkaa Happeessa. Kuva: Esa Jokinen

Jyväskylän Happee julkaisi torstaina joukkueensa tulevaa kautta ajatellen. Pelaajarunko on pääosin sama kuin viime kaudella.

Uusi julkistettuja pelaajia ovat Ruotsista Jyväskylään palannut Jami Manninen sekä Tampereelta paluun tehnyt Lassi Kotovaara. Kaksi pelaajaa on mukana try out -sopimuksella ja he ovat Lauri Lavonen (Nokian KrP) sekä Joonas Lundell (Happee A-jun).

Isoin muutos taitaa tulla sillä saralla, että Seppo Pulkkinen ei jatka enää päävalmentajana ja vetovastuun otti Mikko Lehto. Tällä haavaa näyttää myös siltä, että viime kauden ykkösvahti Tuomas Turunen ei jatka joukkueessa.

– Voisi sanoa, että meillä on nyt kasassa sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Tulevalla kaudella kentällä nähdän varmasti työteliäs ja yhtenäinen hirvilauma, Lehto arvioi.

Pelitapaan on odotettavissa muutosta.

– Olemme nyt treeneissä edellisistä kesistä poiketen viettäneet suhteellisen paljon aikaa salissa mailojen kanssa. Pyrimme päivittämään pelitapaamme pelinopeampaan suuntaan, mikä vaatii luonnollisesti enemmän lajitreenejä kesän aikana. Fysiikkaharjoittelua ei ole kuitenkaan unohdettu, vaan silläkin puolella keskitymme laajasti eri ominaisuuksien kehittämiseen, Lehto avasi seuran sivuilla.

Maalivahdit
Miro Tuomala (2018+1)
Miko Hassinen (Happee A-jun.)

Puolustajat
Jalo Kouvonen (2019)
Joel Lahti (2019)
Eemil Ukkonen (2018+1)
Jonne Junkkarinen (2018+1)
Otto Tikka (2018+1)
Jaska Kunelius (2018+1)
Asko Huisman (2018+1)
Niko Ilmonen (2018+1)

Hyökkääjät
Jami Manninen (2019)
Juuso Heikkinen (2018)
Paul Kotilainen (2019)
Peter Kotilainen (2018+1)
Kaapo Savinainen (2018)
Petri Kauko (2018)
Lassi Kotovaara (2018+1)
Panu Kotilainen (2018+1)
Janne Hoikkanen (2018)
Veli-Matti Hynynen (2018)
Vili Liponen (2018+1)
Joonas Kaasalainen (2018+1)
Toni Kuosmanen (2018+1)
Eppu Suhanto (Happee A-jun.)
Oscar Salminen (Happee A-jun.)
Kaapo Siekkinen (Happee A-jun.)

Tryout
Lauri Lavonen (Nokian KrP)
Joonas Lundell (Happee A-jun.)

Toimihenkilöt
Mikko Lehto, päävalmentaja
Johnny Kotro, valmentaja
Tero Kotilainen, valmentaja
Ville Puro, maalivahtivalmentaja
Pasi Rautio, maalivahtivalmentaja
Jarno Virta, joukkueenjohtaja
Liisa Liekkinen, joukkueenjohtaja
Atte Laitinen, huoltaja
Timo Talkio, huoltaja

Happeen uutinen

11 comments

  1. Viime kaudesta ei ole listalla.Kantonen.Liikanen.Virtanen.M.Manninen.Ainakin nämä.

  2. M. Manninen siirtyi jo viime kauden aikana takaisin O2 Jkl, jatkaa siellä. Myös VP Virtasen ensi kauden pelipaikka löytyy ampparipaidasta.
    Kantosta huhuiltu takaisin länsirannikon suuntaan, mutta kauppakorkean opinnot kyllä edelleen J-townissa kesken.
    Liikanen kärsinyt todella paljon loukkaantumisista viime kausina, olisikohan hänen kohdallaan homma nyt ainakin toistaiseksi (valitettavasti) siinä.
    Turunen aika iso yllätys, viekö siviilielämä muualle vai??

  3. Tietääkö kukaan minne Eino Heinonen on mennyt, koska pari vuotta sitten häntä pidettiin yhtenä lupaavimpana junnuna.

  4. E. Heinonen siirtyi Happee Steamersin riveihin. Kehitys ei ole jatkunut kuten se oli alemmissa junnuissa.

  5. Voisiko tuolla rosterilla menestyä? Manninen ja Kotovaara hyviä paluumuuttajia, totta kai. Uskoisin, että Kotilainen Pe, Kotovaara ja Manninen pelaavat ketjuna, joten hyökkäysvoimaa löytyy. Onko Kaukon hyökkäysvitja entisellään? Luultavasti, ja siitäkin ketjusta on ulosmitattavissa paljon enemmän kuin vime kaudella. Sitten kolmoseen kovaa kilpailua hyökkäyksen pelipaikoista; junnuista en tiedä mitään. Toivottavasti pääsevät pelaamaan. Pakisto oli melkoinen kysymysmerkki viime kaudella, ja sitä se taitaa olla edelleen. Ei oikein löytynyt tasapainoisia pakkipareja, ja alisuorittamistakin oli tuon tuosta. Maalivahtiosasto on aika herkkä, Miro selvä ykkönen. Toisen kaverin taidoista ei mitään kuvaa. Toivottavasti pääsee liigavauhtiin mukaan ja saa peliaikaakin. Mutta suurin kysymysmerkki on uusi pelitapa ja Sepon puuttumisen mahdollinen näkyminen henkilöjohtamisessa. Jos pelitapa ei oikeasti uudistu, niin vaikeaa tulee.