Divarit

MAAJOUKKUETIE on aloittanut ryminällä – mukana ollut jo 2300 pelaajaa

26.06.
2017
30 Kommenttia
3
Divarit

Kuvituskuva: Salibandyliiga

Tänä keväänä käyttöön vihitty MAAJOUKKUETIE on aloittanut ryminällä, kun mukana tapahtumissa on ollut jo 2 300 nuorta salibandylahjakkuutta. Prosessin ideana on kehittää pelaajia liiton vahvalla tuella mutta seurojen ja pelaajien ehdoilla.

– Räväkästi on tosiaan aloitettu, Salibandyliiton valmennuspäällikkö Miikka Lamu kertoo.

– Kevään tapahtumissa on ollut mukana poikien puolella 1750 ja tyttöjen puolella noin 550 pelaajaa. Kaikki on lähtenyt liikkeelle suunnitelmien mukaan.

MAAJOUKKUETIE-prosessin alkuvaiheeseen on kuulunut yhteistyöseurojen sekä toiminnasta vastaavien valmentajien valinta sekä tietysti heti itse toiminta, joka on rakennettu korvaamaan aikaisempi pelaajapolku.

Painopiste seuroissa

Koko toiminnan ideana on tukea pelaajakehityksen tärkeintä yksikköä eli seuraa ja siellä tehtävää valmennusta. MAAJOUKKUETIE toteutetaan yhteistyössä Eerikkilän valmennuskeskuksen kanssa Floorball Academy -konseptilla, ja juuri Eerikkilän urheiluopisto täyttyi kesäkuun alussa lupaavista salibandypelaajista, valmentajista ja seurojen valmennuspäälliköistä.

Tärkeää on saada seuravalmentajat lähemmäs liiton toimintaa, ja kesäkuun alussa mukana oli perjantaista sunnuntaihin 120 juniorivalmentajaa ja valmennuspäällikköä. Samalla rakennettiin yhteistä ymmärrystä pelaajien kehittämisestä, sillä liitossa ei tietenkään ole mitään absoluuttista viisautta asiassa vaan yhteisymmärrys kehittyy yhdessä keskustelemalla, Miikka Lamu alleviivaa.

– Pitää muistaa, että edes maajoukkuepelaajat eivät harjoittele liiton valmentajien kanssa kuin noin 20 päivänä vuodessa, kun omassa seurassa harjoitustapahtumia voi kertyä vuodessa 360 kappaletta.

Samalla valmentajat käyttivät hyväkseen hyvää tilaisuutta verkostoitumiseen ja vertaisoppimiseen. Näissä tapahtumissa on hyvä mahdollisuus kerrankin keskusteluun myös kilpailijoiden kanssa, ja tiedon jakaminen on pelaajakehityksessä ja omassa oppimisessa tärkeämpää kuin parhaiden juttujen piilottelu, Miikka Lamu hymyilee.

Fyysisistä testeistä kohti kokonaisvaltaisuutta

Eerikkilän tilat täyttyivät aurinkoisena tapahtumaviikonloppuna tietenkin ennen kaikkea pelaajista, ja salibandyseurojen logoja verkkareista bongaavan kynä olisi kulunut äkkiä loppuun. Pelaajien osalta on vuosikellossa touko-kesäkuuhun sijoitettu tehoviikonloppu ennen kaikkea kehittymisen seurantatapahtuma, ja kaukaloissa aamusta iltaan pyörineiden pelien ohella pelaajista kerättiin ja he analysoivat itsestään tietoja.

– Testauskuviossa pyritään pääsemään kokonaisvaltaisesti kiinni pelaajien kehittymiseen pelaajina ja urheilijoina. Aikaisemmin painotettiin fyysisiä testejä, mutta nyt seurataan myös lajitaitoja, yleistaitavuutta ja yleistä liikunnallisuutta, ja mukana on myös pelaajien ohjaaminen itsearviointiin niin pelaajina kuin sosiaalisuuden ja ryhmädynamiikankin osalta, Miikka Lamu avaa kuviota.

Pelaajille Eerikkilän viikonloppu maksoi täysihoitoineen 145 euroa nokkaa kohti, ja Miikka Lamu painottaakin, että kustannusten täytyy pysyä kohtuullisina.

Viikonloppuna pelattiin kolmesta neljään peliä per joukkue ja päälle testipaketti palautuksineen eli hinta on vaikkapa tavanomaiseen turnausviikonloppuun verrattuna nähdäkseni kohtuullinen. Toimintaa tuetaan Eerikkilän kehittämisvaroilla, ja lähtökohtana on jatkossakin edullisuus vaikkapa turnauksiin verrattuna.

MAAJOUKKUETIE-toimintaan osallistuvat valitut yhteistyöseurat, ja niiden ulkopuolelta tulevat potentiaaliset pelaajat kootaan mukaan United-joukkueiksi. Vaikka mukaan on jo ehtinyt 2 300 ikäluokkien potentiaalista huippua, ei ovi tietenkään ole suljettu niiltäkään, jotka vielä eivät ole kutsua saaneet.

– United-valmentajat ovat yhteisyössä pienempien valmentajien kanssa, ja joukkueet tekevät esityksiä siitä, keillä on heidän mielestään edellytyksiä mukaan. United-valmentajilla on jo alla paljon kokemusta ikäluokkavalmentajina, ja he tuntevat ikäluokkien pelaajat varsin hyvin.

Ensimmäisen puolen vuoden kokemusten mukaan toiminta on lähtenyt käyntiin tehokkaasti eikä isompiin viilauksiin ole ollut alkikiihdytyksessä tarvetta.

– Toki meillä on alla kahden vuoden kokemus samantyyppisestä toiminnasta ensimmäisten 10 seuran kanssa eli tätä on koeponnistettu aika lailla, Miikka Lamu muistuttaa.

– Toki aina pitää olla kriittinen ja tarkkailla omaa toimintaa koko ajan valmiina tekemään tarvittaessa parannuksia. Mutta esimerkiksi testejä ei voi lähteä kovin herkästi muuttelemaan kun tarkoituksena on kuitenkin saada vertailukelpoisia tuloksia.

MAAJOUKKUETIE pähkinänkuoressa

MAAJOUKKUETIE-toiminta on suunnattu tavoitteellisessa kilpaurheilussa toimiville D-, C- ja B-juniori-ikäisille pelaajille ja seuroille. Mukaan valitaan salibandyn avainseuroja, joilta löytyy seuran oma pelaajapolku lapsesta huippu-urheiluun saakka. Lisäksi parhaat yksilöt valikoituvat MAAJOUKKUETIE-toimintaan Salibandyliiton United-joukkueiden kautta. Näin ollen järjestelmässä ovat mukana valtakuntamme parhaat seurat ja yksilöt.

Teksti: Salibandyliiton tiedote

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
SP
26/06/2017
Täytyy toivoa, että tuonne löytyy jossain kohtaa oikeat pelaajat. Valmentajat on edotelleet osin omia suosikkejaan United-joukkueisiin (ei välttämättä edes potentiaalisimpia pelaajia, vaan suosikkejaan) ja jollain satunnaisgeneraattorilla pelaajia on valikoitunut sitten mukaan . Samalla sitten potentiaalisia pelureita on jäänyt rannalle. Nyt täytyy vaan toivoa, että ehdotetuista ja rannalle jääneistä pelaajista tehdään ihan aidosti sitä luvattua seurantaa kauden aikana. Kaikkialta kun ei ole mahdollista etäisyyksien takia lähteä FBA-joukkueisiin. Eikä niistäkään kaikki ehkä ole potentiaalisimpia paikkoja kehittyä, mutta FBA-statuksen nimissä pelaajia kovasti kosiskellaan mukaan ja aika moni siihen syöttiin onkin tarttunut. Ja on sekin myönnettävä, että osassa mukaan valikoituneista joukkueista tehdään ihan aidosti hyvää duunia. Vähän vaan vaatii jalostamista
Jeppe
26/06/2017
Lueppa nyt SP tuo sun teksti uudestaan läpi ja mieti montako ehkää ja jottaa siihen sisältäyy ja millä todennäköisyydellä joku potentiaalinen pelaaja jää oikeasti pois vaikka itse haluaisi mukaan.
Aina
26/06/2017
Jää potentiaalisia ulos ja katkeria kitisemään, niinkuin missä tahansa urheilussa. Urheilu kun ei koskaan ole reilua, kun tavoite siinnä on aina olla parempi kuin muut.
äspee
27/06/2017
Jepen kanssa samoilla linjoilla. Jos alueleirien pelaajapaljoudesta ei pääse varsinaisiin maajoukkuetie-tapahtumiin, niin liekö vika sittenkään valitsijoissa? Moni seurajoukkueessa hyvin pelaava kun joutuu vaikeuksiin vieraiden pelikaverien kanssa. Tuossa kohtaa pitäisi oma pelaaminen pystyä suhteuttamaan muihin, eikä kuten seurajoukkueessa pyrkiä saamaan muut palvelemaan pelkästään omaa peliä. Monella ei vaan riitä suorittimessa tehot tuollaiseen muutokseen. Loppujen lopuksi pitää ymmärtää että viimekädessä ikäluokasta etsitään noin kahtakymmentä parasta ja jos et ole edes 50-100 alkuvaiheessa valittavan porukassa niin seinä nousisi pystyyn ennemmin tai myöhemmin.
Peku
27/06/2017
Äspee, muuten hyvä pointti, mutta Alueleirit eivät liity mitenkään Maajoukkuetiehen. Ensimmäinen on Arena Centerin kaupallista toimintaa, jälkimmäinen liiton virallinen järjestelmä.
MAAJOUKKUETIE
27/06/2017
Eiköhän tää MAAJOUKKUETIE mene kaikille perille ilmankin että sitä täytyy oikein korostaa. Mut onhan se hyvä kun tää MAAJOUKKUETIE on lähtenyt näin hyvin käyntiin. Hyvä MAAJOUKKUETIE!!
Jonninmoinen friikki
27/06/2017
Lukuisat lajitietäjät, junioripuolelta, ovat kyynisesti kommentoineet tätä projektia diiliksi jossa Eerikkilä saa rahastettua loistavasti.
Toivottavasti ovat väärässä ja tästä olisi aidosti hyötyä lajille.
Hienoa
27/06/2017
Hieno nähdä 3 vuoden päästä kuinka moni noista 2300 pelaajasta on sitten itse maajoukkueessa jos prosentit menee alle 80 niin minun mielestä silloin rahastusta tai huonot valinnat. Mutta se nähdään vasta 3 vuoden päästä.
faktoja tiskiin
27/06/2017
United-joukkueiden osalta asia varmasti puhututtaa, kuten nämä ikäluokkatapahtumien valinnat yleensäkin. Mielenkiintoista olisi tietää paljonko leireille on (United-joukkueisiin) seuravalmentajien toimesta pelaajia suositeltu, ja moniko heistä on leirille päässyt. Ja myös se millä perustein valinnat on tehty. Kuten edellä todettua Alue- ja Talenttileireillä ei ole Maajoukkuetien kanssa mitään tekemistä, joten mihin valmentajat lienevätkään sitten valintansa perustaneet? Mielenkiintoinen kysymys.
27/06/2017
Lomakkeessa jossa sai United joukkueeseen pelaajia ehdottaa taisi olla kuusi riviä.
Eli sen verran pystyi pelaajia ehdottamaan, jos käytti tuota valmentajille tullutta lomaketta.
Nuorimmissa ikäluokissa valinnat ovat täysin noiden ehdotusten varassa ja huteja on varmasti valinnoissa tullut.

Vaikka TalentFloorball ja liitto ovat toisistaan erilliset pelaajapolut, niin oikein toimiessaan ikäluokkavalmentajien pitäisi pystyä tekemään yhteistyötä näissä erillisissä palvelun tuottajissa.

Liitonsivulta on näköjään poistettu kaikki alasivut liittyen Maajoukkuetiehen. Ihmeellistä...

Lisäksi tuo Maajoukkuetie on erittäin hämäävä ja harhaanjohtava.
Pienten pelaajien (ja ehkä myös heidän vanhempien) silmissä näkyy vain tuo sana maajoukkue.
Homma on kuitenkin ihan valtavan kaukana siitä, monta vuotta alusta alkaen.
Kokemusta
27/06/2017
Olin Eerikkilässä Maajoukkuetiellä ja huonona puolena oli tylyt ohjaajat liitosta. Ja mietin vaan, että eikö samat testit ja pelit voisi tehdä joukkueen omilla harkavuoroilla. Mutta mitenköhän kärrynpyörän osaaminen liittyy SALIBANDYYN?
Kriitikko
27/06/2017
Katsokaapa kaikki 01 junioreiden allstars valinnat ja miettikää onko niissä mitään järkeä,ei ole. Miksi parhaita pelaajia jätetään ulkopuolelle ja otetaan keskitason ellei alemmankin luokan pelaajia?
mamma
27/06/2017
Menkää nyt itseenne. Kyllä valmentajat valitsevat ne potentiaaliset pelaajat maajoukkuetielle, ketkä sen ansaitsevat. Jos näin ei ole, mitä virkaa koko systeemissä on. Liitto tekee lopullisen päätöksen. Jos oma lapsi jäi rannelle, eikun vaan lisää motivaatiota peliin!
äspee
27/06/2017
PEKU, vaikka alueleirit eivät kuulu mitenkään maajoukkuetiehen, niin ei se tarkoita, etteikö tieto silti kulkisi. Jopa minulta on kysytty mielipidettä jokusista pelaajista maajoukkuetietä varten, enkä ole mitenkään liittyväinen valmennukseen missään seurassa. Pelaajatietoutta useammasta ikäluokasta kyllä löytyy, joten epävarmoissa tilanteissa valitsijat ovat vain halunneet mahdollisimman paljon lisätietoa, jotta pystyisivät myös tekemään mahdollisimman oikeudenmukaiset valinnat. Sille että oikeudenmukaisuus perustuu mielipiteisiin, ei oikein voi mitään. Varmasti nuorimmissa ikäluokissa tulee valinnoissa epäonnistumisia, mutta kyllä ne valinnat tarkentuvat sitten myöhempinä vuosina, kun valtakunnalliset sarjat antavat mahdollisuuden parempaan keskinäiseen vertailuun. Edelleen painotan sitä tosiasiaa, että tämän tien tarkoituksena on seuloa ne noin parikymmentä parasta ikäluokasta. Lopuille se antaa mahdollisuuden omien taitojen vertaamiseen muihin ja sitä myöden mahdollisuuden nousta tuohon kärkiporukkaan itseään kehittämällä, jos niin haluaa. Lisäksi leireillä ystävystyy pelaajiin ympäri Suomen, joka ei varmaan niin huono asia ole, vaikkei sitten sinne maajoukkuetien terävimpään kärkeen koskaan pääsisikään.

Omasta mielipiteeni on että maajoukkuetie on ihan yhtä hyvä nimi kuin pikku-pohjolakin. Ei sinne nimen perusteella kai kukaan hae. U16-maajoukkueen "maajoukkuemaisuus" on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, mutta kyllä maajoukkuetie on aika selvä reitti U19-maajoukkueeseen ja siksi nimenä ihan pätevä.
Selvät nimet
28/06/2017
Kyllä nuo All stars valinnatkin ovat aikalailla selviä nimiä -00 ikäluokassa. Suurin osa sellaisia valintoja joita ei vaan voi ohittaa: Jose, Ollikainen, Juuti ja monet muut. Listan kaverit ovat olleet ikäluokan kärkeä koko junioriaikansa. Ei ole nokan koputtamista.
MITES TÄMÄ MENI
28/06/2017
Mitenkäs nämä eri "pelaajapolut" erotetaan?

EERIKKILÄN PELAAJAPOLKU
nimi: FBA Maajoukkuetie
Yhteistyökumppani: Salibandyliitto
vuoden tapahtumat:
2 x valmentajakoulutus (SBV2)
2 x Pelaajaseurantatapahtuma (touko/syys)
1 x Pelitapahtuma (tammikuu)
Toiminnan kuvaus: kerran vuodessa (tytöt) tai kerran kahdessa vuodessa (pojat) joukkueiden osalta, jotka tuonne haluavat. Pelaajavalinnat tekevät kunkin ikäluokan FBA Maajoukkuetievalmentajat pohjautuen valmentajien esityksiin sekä omiin havaintoihin ja keskusteluihin muiden valmentajien kanssa.
Fokus: Pelaajien testaaminen sekä erilaisilla fyysisillä testeillä, että lajitaitotesteillä. Tämän lisäksi seurajoukkueet ja United-joukkueet pelaavat pelejä, jotka kuvataan ja joita käytetään opetusmateriaalina pelaajien kanssa. Tämänlisäksi valmentajille tuodaan valmennusosaamista.

ARENA CENTERIN TALENTTIPOLKU
nimi: Talenttileirit, Alueleirit + AllStars
Yhteistyökumppani: Urheiluopistot (myös Eerikkilä)
1 x Alueleiri (talvilomaviikot)
1 x Talenttileiri
1 x AllStars tapahtuma
Toiminnan kuvaus: Pelaajia valitaan paljon kolmelle talvilomaviikolle eri urheilukeskuksiin ja urheiluopistoille. Pelaajamäärät vaihtelevat ikäluokittain noin 100-250 pelaajan välissä per ikäluokka. tytöissä pienemmän ikäluokat, pojissa isommat. Pelaajavalinnat Talenttileirille tehdään ENSISIJAISESTI Alueleirien pohjalta. Eli vain vähän (jos ollenkaan) pelaajistoa valitaan suoraan Talenttileirille. Talenttileirien pohjalta usein noin 50% karsiutuu pois mennessä kohden AllStars-turnausta. AllStars turnaukseen valinnan yhtenä vahvana kriteerinä on ollut osallistuminen sekä Alueleirille että/tai Talenttileirille. Tämä toimii ansaittuna Talenttipolkuna niille, jotka ovat olleet mukana aikaisemmissa tapahtumissa.
Fokus: Pelaajien testaaminen jätetty vähemmälle. Tärkeimmät elementit urheilijan elämäntapa, salibandyn rakenteiden mukaisesti koordinoidut harjoitukset turnauspelit.

MITÄ EROAVAISUUKSIA:
a. Talenttitapahtumat eri puolilla Suomea, MAAJOUKKUETIE vain Eerikkilässä
b. Talenttileirien pelaajavalinnat hakujen pohjalta, MAAJOUKKUTIESSÄ kutsujen pohjalta
c. Maajoukkuetiellä ei harjoitella, Talenttileiriin kuuluvat harjoitukset
d. Maajoukkuetiellä testataan, Talenttileirillä pelaajia ei testata
e. Maajoukkuetie osa Salibandyliiton toimintaa, Talenttileirit eivät.
f. AllStars konseptissa tulee kansainvälisiä pelejä, Maajoukkuetiestä ei
g. Maajoukkuetielle osallistuminen antaa lisäpisteitä urheilulukioihin haettassa

MITÄ YHTÄLÄISYYKSIÄ:
a. Molemmissa osittain samoja pelaajia
b. Molemmissa osittain samoja valmentajia
c. Molemmissa poluissa aikaisemmat valinnat vaikuttavat tuleviin (poislukien -00t)
d. Molemmissa pelataan turnaus ja katsotaan paremmuus
faktoja tiskiin
28/06/2017
Littipeukku edelliselle kirjoittajalle. Olen itse sitä mieltä, että vaikka liitto onkin halunnut tehdä selkeän pesäeron Maajoukkuetien ja Talenttileirien välille, on tuo Talenttileiri konsepti mielestäni toimiva ja tarpeellinen. Sen vahvuus ja etu on ennenkaikkea siinä, että hiihtolomien Alueleirit mahdollistavat suuremman otannan ikäluokasta. Näin useampi pelaaja pääsee näyttämään taitonsa, ja testaamaan tasonsa. Kaikki talentit kun ei isoissa (liiton huomiota keräävissä) seuroissa, tai SM-sarjoissa (=näyteikkunoissa) pelaa, vaikka nettikeskusteluista voisi joskus näin päätelläkin.

Tuo talouspuoli on puolestaan sellainen, josta en kumpaakaan (Eerikkilää/Salibandyliittoa tai Arena Centeriä/Talenttileiriä) sen enempää syyttäisi / vapauttaisi. Molemmilla on kulunsa ja tulonsa, mutta molemmat pitänee huolta siitä, että jotain jää viivankin alle. Oleellisinta on se, kokeeko maksavat asiakkaat (juniorit) saavansa rahoilleen vastinetta. Leirien hakijamäärien ja nettiavautumisten (rannalle jääneiden) perusteella halukkaita leireille on, joten tältä osin tuote lienee molemmilla kunnossa.
...noin niinkuin omasta mielestä
29/06/2017
MITÄ EROAVAISUUKSIA:
f. AllStars konseptissa tulee kansainvälisiä pelejä, Maajoukkuetiestä ei... ...vielä tiedä, koska U16 konsepti on toistaiseksi hämärän peitossa.

MITÄ YHTÄLÄISYYKSIÄ:
e. Kutsut AllStars ja Maajoukkuetiehen tulivat eilen alta kahden tunnin erolla toisiinsa, joten jonkinlaista salaliittoa näiden polkujen välillä epäilen.
kysyn
29/06/2017
Mikä on kutsu maajoukkuetiehen?
29/06/2017
Kutsu seurantatapahtumaan syksylle.
Tässä kyse ilmeisesti pelaajasta joka on kutsuttu United-joukkueeseen.

All Stars joukkueet menee poikien puolella pikkuisen uusiksi kun Ervi been pelaajat ei ole mukana.
Analyytikko
29/06/2017
Maksavatko nämä MAAJOUKKUETIET ja Talenttileirit jotain? Ettei tämä ole vain liiton tapa rahastaa ja siten kustantaa näitä palkkalistoillaan olevia?
29/06/2017
Ei jos saat kaverin jostain maksamaan.

Samoin kuin Puolan reissu.
Analyristi
29/06/2017
Totta mooses maksaa, mutta melko huokeina pidän täyteen ylöspitoon, saatuihin peliasusteisiin, valmennukseen yms. suhteutettuna. Ei ole ilmaista ei, mutta voisin sen rahan helposti huonompaankin laittaa. Ymmärrän että joidenkin pitäisi kaikki saada ilmaiseksi ja että HK:n Sininenkin tuntuu ajoittain kalliilta.

Mikäs päällekkäisyys Ervin B-pojille tuli?
ERVIN BOJAT
01/07/2017
ErVin B kundeilla on joukkueen omia tapahtumia vastaavana ajankohtana.
Peliä
02/07/2017
Mikä on oikea syy siihen että jotkin joukkueet eivät halua pelaajiaan Arena centerin tapahtumiin?
Salatut Elämät
03/07/2017
Mahtaako tuossa nyt mitään salaliittoteorian alkua olla? Eiköhän Ervin Bojilla ole vain joku joukkueen pelitapaleiri yms., josta parhaiden pelaajien puuttuminen veisi idean kokonaan?
määä
03/07/2017
kärrynpyörä ehkä saattaa liittyä kropanhallintaan, esim.
Kuka haluaa, keksii keinot - kuka ei halua, keksii selitykset
03/07/2017
On tää ny merkillistä. On talenttia ja maajoukkuetietä. Molemmissa valinnat tekee ikäluokkakoutsit:. Maajoukkuetie on virallista ja allstarssit epävirallista. All Starssin aikaan alkaa yhtäkkiä kaikilla kauden kiihkein valmistautumisleiri. On tää ny merkillistä.
Kuka kuksii, haluaa seksii - kuka ei kuksi, niin on kuksimatta
04/07/2017
Viime vuonna AllStars oli SM-karsintojen jälkeen, nyt pari viikkoa ennen. En pidä suurena ihmeenä, että joukkueen omia tapahtumia pidetään juuri tuossa kohtaa tärkeämpänä, mikä sinänsä on sääli hienolle hurrien niistämismahdollisuudelle. Ehkä tästä opitaan jotain, tai sitten ei. Toivottavasti ruåttalaiset tulee tänä vuonna paremmilla porukoilla, niin näkee paremmin ikäluokkien tasoerot maiden välillä ja peleistäkin voisi tulla viihdyttävämpiä sekä junnuille opettavaisempia.
Niinpä
05/07/2017
Sääli erityisesti pelaajille, mutta myös koko systeemille ja lajille.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.