Ruotsalainen huippuluotsi keskittää tarmonsa juniorivalmennukseen – päätöksen takana Les Misérables

Jan-Erik Vaaran valmennusura ottaa maajoukkuepestien jälkeen mielenkiintoisen käänteen. Kuva: perwiklund.se

Jan-Erik Vaara jätti helmikuussa taakseen vuonna 2005 alkaneen taipaleen Ruotsin maajoukkueiden taustoilla ja lajin ykkösnimiin kuuluvan valmentajan seuraavaa osoitetta on odotettu malttamattomina. Viime viikolla Vaaran jatkosuunnitelmat selvisivät ja miehen perustelu päätökselle on vähintäänkin erikoinen.

IBF Örebro ja Karlstad IBF olivat huhuissa Vaaran vahvimmat vaihtoehdot, mutta hän on nyt ilmoittanut ryhtyvänsä seuraavaksi Värmlannin maakunnan 02-tyttöjen aluevalmentajaksi.

Viisi MM-kultaa valmentajana ja kaksi pelaajana voittanut Vaara kertoo Innebandymagazinet.se-sivuston haastattelussa päätöksestään:

– On jännittävää aloittaa työt sellaisen ikäluokan kanssa, jossa en ole aiemmin työskennellyt. Värmlannin alueella lajiympäristö kehittyy tällä hetkellä vahvasti ja tehtävän myötä pysyn ainakin jollain tavoin mukana lajin parissa.

49-vuotiaan valmentajan siirtyminen maajoukkuetasolta aluevalmentajaksi ei ole tavallisin kuvio, mutta Vaaralla on mielenkiintoinen perustelu valinnalleen:

– Olin kuuntelemassa Les Misérables -musikaalia ja olin täysin yllättynyt sekä vaikuttunut näkemästäni. Se oli loistava suoritus taiteilijoilta – orkesteri, näyttämöhenkilökunta ja kapellimestari loivat yhteistyön tuloksena jotain täydellistä. He esiintyvät joka päivä ja ovat täysin sitoutuneita sekä motivoituneita tekemäänsä.

– Sain ajatuksen Ruotsin Salibandyliiton tehtävistä esityksen nähtyäni. Vertasin mielessäni omia kokemuksiani salibandyn parissa siihen, mitä sain seurata näyttämöllä ja totesin, että samanlaista omistautumista ei usein näe urheilussa. Uskon, että ei kuitenkaan ole mahdotonta saavuttaa sitä sitoutumisen tasoa pelaajana tai joukkueena ja haluan tukea sen tavoittelussa salibandykentällä.


Lue myös
Innebandymagazinet.se: Här är Jan-Erik Vaaras nya roll
Innebandymagazinet.se: Musikalen fick Jan-Erik Vaara att bestämma sig

One comment