SM-pronssimitalisti palaa divarijoukkueeseen – ”Haikeaa joutua jättämään todella hieno seura”

Joona Kukko haluaa menestyä SB Vaasankin kanssa. Kuva: Juha Käenmäki.

Joona Kukko haluaa menestyä SB Vaasankin kanssa. Kuva: Juha Käenmäki.

SB Vaasa on julkaissut tehneensä sopimuksen Joona Kukon kanssa. Kukko palaa Vaasaan vietettyään vuoden Seinäjoen Peliveljissä, jossa kausi päättyi SM-pronssijuhliin.

Kukko itse on innoissaan siirrosta ja toteaa samaan syssyyn, että vuodessa on ehtinyt Vaasassakin tapahtua muutoksia pelaajistossa.

– Todella hyvältä tuntuu. On sellainen pikkupoikamainen innostus päällä. Joukkue on nuorentunut paljon, vaikka vain vuoden ehdin olla pois. Sitä saa itsekin virtaa, kun pojat treenaavat hullun lailla. Motivaatio tarttuu tällaiseen vähän vanhempaankin pelimieheen, vaikkei tässä voi vielä itseäkään vanhaksi sanoa, Kukko, 29, toteaa.

Ajatus kotiinpaluusta syntyi lopulta pitkälti salibandyn ulkopuolisten asioiden kautta.

– Kun menet seitsemäksi töihin, ehdit sen jälkeen juuri ja juuri kotiin syömään ennen kuin pitää reissata Seinäjoelle treeneihin, joista on kymmenen jälkeen kotona, niin se käy pitkän päälle raskaaksi ja hankalaksi.

Päätös ei ollut missään nimessä Kukolle helppo.

– Kyllä tässä on samalla pieni haikeus, että joutui jättämään todella hienon seuran. Päätös oli yksi elämäni haastavimmista, mutta salibandy ei ole aina se maailman isoin asia, vaan on muita tärkeämpiäkin asioita elämässä.

Kukko on iskenyt Divarissa Woodcuttersin ja SB Vaasan nutussa 153 pelissä 249 pistettä. SPV:ssä hän nakutteli runkosarjassa tehot 5+9 ja pudotuspeleissä lukemat 5+2. Tehoja SB Vaasan paidassa eniten divaripisteitä tehnyt pelaaja odottaa itseltään edelleen.

– Uskon tuovani ratkaisuvoimaa hetkillä, kun sitä tarvitaan. Sen verran on pelivuosia takana, että ei ole väliä onko kyseessä ensimmäisen erän ensimmäinen minuutti vai viimeisen erän viimeinen minuutti ja tasatilanne, niin kädet tuskin ”tärräävät” missään vaiheessa, Kukko tuumii.

Menestystä viime kaudella maiskutelleella juonikkaalla hyökkääjällä on tavoite menestyä myös oranssipaitojen kanssa tulevalla kaudella.

– Playoffeihin nyt ensiksi ja sitten siellä niin pitkälle kuin mahdollista. Haluan joukkueen kanssa menestyä ja uskon, että meillä on sellainen ryhmä, jolla pääsemme vähän ehkä yllättämäänkin, Kukko pohtii.

SB Vaasan päävalmentaja Jani Lipsanen on uskoo uusvanhan kiinnityksen tuovan joukkueeseen johtajuutta ja avuja molemmille kenttäpuoliskoille.

– Varmasti isoin juttu on hyökkäysosaaminen. Uskon, että oikeat kaverit kun löytyy rinnalle, niin Joonalla on mahdollisuus päästä taas sinne 50-60 pisteen tienoille. Liigassa hän on oppinut puolustamisen merkitystä kokonaisuuden kannalta ja se on aina hieno juttu, että joukkueen kärkijätkät hoitavat senkin puolen pelistä esimerkillä. Siinä ei silloin kukaan muukaan halua laistaa, Lipsanen kommentoi.

Vaasan riveissä on tapahtunut vaihtuvuutta viime kaudesta ja joukkue tuntuisi paperilla jopa olevan hieman vahvenemaan päin. Vielä ei kuitenkaan paukutella henkseleitä.

– Muutama kokeneempi pelimies on jäänyt sivuun tai siirtynyt muualle, mutta olemme saaneetkin pelaajia, joita olemme halunneet. Olisin halunnut kyseiset pelaajat jo viime vuonna oikeastaan kaikki, mutta piti vuosi odottaa, että heidät saimme. Mukavan potentiaalinen nippu on kasassa, mutta ensin täytyy laittaa päivittäinen tekeminen sille tasolle, että voidaan puhua mistään siitä eteenpäin, Lipsanen analysoi.

SB Vaasan sopimustilanne 12.6.2017
Suluissa viime kauden seura, jos ei SB Vaasa

Maalivahdit:
Mikael Aromaa
Samu Mikkonen
Mikko Lybeck (SB Vaasa Young Boys – harjoitusringissä)

Puolustajat:
Valtteri Pajunen
Jyri Järvinen
Samir Mountassir
Arttu Turunen
Kim Sand
Arttu Honkonen
Konsta Kangas
Juuso Pukkinen (SB Vaasa jun.)
Iisakki Vallin (SB Vaasa 2)

Hyökkääjät:
Tero Saaristo (Blue Fox)
Joona Kukko (SPV)
Kari-Matti Viinamäki (SC Laihia)
Kevin Nylund
Jesse Palmberg
Henry Backman
Tomi Luhta
Olli Puputti
Petteri Hämäläinen (SB Vaasa jun. – harjoitusringissä)
Ville Mattila (SB Vaasa jun. – harjoitusringissä)
Riku Hakanen (SB Vaasa jun. – harjoitusringissä)
Eetu Annila (SB Vaasa jun. – harjoitusringissä)

Valmennus:
Jani Lipsanen, päävalmentaja
Teemu Hagelberg, valmentaja
Niko Åkerfelt, valmentaja/joukkueenjohtaja
Taneli Töyli – fysiikkavalmentaja

Joona Kukon videohaastattelu:

Lehdistötilaisuus aiheesta:

Teksti: SB Vaasan tiedote

3 comments

  1. Ohhoh ? Kiitos Joona kaikesta ja tsemppii ja tulta seuraaville kausille ?

  2. Tommy Koposen koulussa on hyvä olla. Joona kehittynyt pelaajana Seinäjoella. Niin myös videolla todettiin. Hyvä vahvistus Vaasalle.