Video: Salibandyhistorian hurjin kuti näyttää tältä – peittäisitkö tämän laukauksen?

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

#Takaisinheittotorstaissa muistellaan tällä viikolla yhtä salibandyennätystä, jota ei aivan helposti rikota. Kyseessä on Otto Tikan vuonna 2010 laukoma maailman kovin mitattu salibandylaukaus.

Vuoden 2010 marraskuussa Suomen miesten maajoukkue valmistautui joulukuun kotikisoihin. Tuolloin Tikka pääsi kokeilemaan laukauksensa optimaalista kovuutta. Pari ensimmäistä yritystä jäi alle 200 km/h, mutta kaksi viimeistä ylitti rajapyykin. Kovin laukaus oli lopulta peräti 205 km/h.

Tuota Tikan tulosta ei ole tiettävästi sittemmin rikottu. Tikkaa ei tuolloin valittu Suomen MM-joukkueeseen ja häntä ei ole ainakaan vielä nähty MM-tasolla. Maaotteluita on kertynyt kuitenkin 17 ja niissä Tikka on osunut kerran ja syöttänyt neljä maalia.

Salibandyliigassa 26-vuotias puolustaja on pelannut jo kaikkiaan 288 ottelua (230+58). Niissä on syntynyt yhteensä 111 maalia ja 141 maalisyöttöä. Tikan palkintokaapista löytyy SM-kulta, SM-hopea ja SM-pronssi.

Hidastettu versio:

8 comments

  1. 7 vuotta sitten puolustajien laukaus oli suurempi pelote, nykyään kai uskalletaan ja osataan peittää paremmin?

  2. Jotenkin epäilen tuota tulosta. Samoin kun toinen Ruotsalaispelaaja. Joka pelasi Sveitsissä. Ei tule nimi mieleen? Olisi ampunut kovempaa kuin Otto Tikka. Jotenkin tuntuu että lukemat eivät pidä paikkaansa. Kummassakaan tapauksessa…

  3. Just vedin 4dv harjotuksissa tutkaan 159,7. Ihan hyvin on kaveri voinut tuon vetää.

  4. Mä voisin uskoa itekin, että poliisitutka pitää paikkaansa, on niillä sakkojakin jaeltu ;-). Ja lisäksi ylläoleva perustelukin tukee, koska aladivarin perusjannutkin saa sählypallon lähtee suht vähällä treenillä sen 130-150km/h

  5. Tää on vähän sama ku mitataan nyrkkeilyssä että kuka lyö kovimmin.Se ei auta yhtään se kova lyönti otteluissa ku ei ne kovat pommit ikinä osu.Kestää liian kauan suoritus.Siksi Tikkakin tekee suurimman osan maaleistaan rannareilla.Mutta jos vetää viivasta tommosen pommin kohti maalia niin verkot on tötteröllä joka kerta 🙂 Nätti on lämy…

  6. Tikka teki viime kaudella vain kuusi maalia joista suurin osa rannarilla.

  7. Se kova sen verran, että todnäk ne nopeammat vedotkin lähtee kovaa. Niinku esim se tikan rannari lähtee napakasti. Ja toki poikkarista/suoraa syötöstä voi lämätäkin

  8. Junnu#8, minullakin on käsitys, että muistaakseni Martin Östholm olisi paukuttanut reilun 210 km/h hiukan Oton suorituksen jälkeen