Ruotsi teki sen taas – 5-2-tappioasema kääntyi kahden maalin voitoksi finaalissa

Kuva: IFF

Ruotsi vei ensimmäisen virallisen World Games -mestaruuden salibandyssa. Kuva: IFF

Ruotsi ja Sveitsi kohtasivat sunnuntaina World Games -koitoksen finaalissa. Ruotsi nousi toisessa erässä 5-2-tappioasemasta 7-5-voittoon.

Peli alkoi Sveitsin kannalta vahvasti ja joukkue johti ensimmäiselle erätauolle mentäessä maalein 2-1. Avauserän maaleista vastasivat Claudio Laely (2) sekä Ruotsin Johannes Larsson.

Toisessa erässä Sveitsi karkasi 4-1- ja 5-2-johtoasemiin Manuel Engelin, Christoph Meyerin sekä Kevin Berryn maaleilla. Aikavälillä 27.03-29.59 Ruotsi osui kolmesti ja viimeiseen erään lähdettiin lukemista 5-5. Maalintekijöinä kunnostautuivat Johan Samuelsson, Alexander Galante Carlström sekä Kim Nilsson.

Nilsson iski myös ottelun voittomaalin kolmannen erän alussa. Viimeisestä osumasta vastasi Larsson, joka toimitti pallon tyhjään rysään. Ruotsalaisten tehopelaajia olivat Nilsson (2+0), Galante Carlström (2+0), Larsson (2+0) sekä Samuelsson (1+1).

Suomi saavutti turnauksessa pronssia kaatamalla Tshekin aiemmin sunnuntaina lukemin 2-0.

*Huom. otteluiden peliaika oli 3 x 15 minuuttia.

Ottelukuvat
Ottelutilastot

4 comments

  1. Kyllä muuten vit… Harmitti* ton pelin Jälkeen. Ruotsin rankkari oli vähän kyseenalainen

  2. Sveitsi on nostanut kyllä tasoaan. Pelasi tänäänkin erittäin hyvin. Harmittaa kyllä lopputulos.

  3. Oliko yllätys, että rankkari kysenalainen? Ihan perus Alakare-Vilkki.

  4. Maailman paras Ruotsi ja Sveitsi toisin paras tällä hetkellä ainakin, jos tällä formaatilla pelataan. MM-kisojen formaatilla Suomi edelleen suurin suosikki ja paras.