Suomelle 5-0-voitto Puolasta ja World Games -lohkon ykköspaikka

Kuva: IFF

Kuva: IFF

Suomi ja Puola kohtasivat torstain viimeisessä World Games -ottelussa Puolan Wroclawissa. Suomi oli ottelussa vahvempi maalein 5-0.

Hurmoksellista kannustusta kotiyleisöltään saanut Puola pelasi vahvasti ensimmäisessä erässä, eikä päästänyt Suomea helpolla. Avausmaali nähtiin ajassa 11.38, kun Sami Johansson vei sinivalkoiset johtoon. Suomi lisäsi johtoa vielä puoli minuuttia ennen erän loppua, kun Johansson tarjoili komean syötön Janne Lammiselle, joka ei erehtynyt maalin edessä.

Puola jatkoi hyviä otteita toisessa erässä ja lisämaaleja ei nähty, vaikka Suomi loi tukun maalipaikkoja. Puolan maalia vartioinut Maciej Bogdanski oli hyvässä vireessä erityisesti toisessa erässä.

Kolmannessa erässä Suomi aloitti ryminällä, kun Eemeli Salin tarjoili laukaisupaikan Krister Savoselle, joka ei erehtynyt. Suomen neljäs maali syntyi ajassa 35.19, kun Mika Kohonen viimeisteli Jussi Pihan loistosyötöstä maalin takatatolpalta. Salin avasi maalihanansa kolmannessa erässä ja vei Suomen 5-0-johtoon ajassa 42.34 Johanssonin syötöstä.

Suomen tehopelaajia olivat 1+2 tehtailleet Salin ja Johansson. Selkeästä tappiosta huolimatta viime MM-kisoissa sijalle 13 jäänyt Puola tarjosi Suomelle kelvollisen vastuksen.

Suomesta leivottiin tuloksen myötä lohkovoittaja, sillä se kaatoi Tshekin aiemmin torstaina maalein 4-2. World Gamesissa on ainoastaan kaksi alkulohkoa, joissa molemmissa on mukana kolme joukkuetta

Suomen turnaus jatkuu lauantaina turnauksen välierissä. Välierissä vastaan tulee todennäköisesti Ruotsi tai Sveitsi ja ottelu tulee alkamaan klo 15.30 Suomen aikaa.

Ottelutilastot
Ottelukuvat