Maajoukkueet

Tshekki kaatui pronssipelissä – Suomen pitkälle mitaliputkelle jatkoa

30.07.
2017
8 Kommenttia
2
Maajoukkueet

Janne Lamminen (oik.) vastasi Suomen voittomaalista. Kuva: Mika Hilska

Suomi ja Tshekki mittasivat toisiaan sunnuntaina World Games -turnauksen pronssipelissä. Suomi vei voiton ottelusta maalein 2-0.

Avauserässä Suomella oli oiva mahdollisuus edetä johtoon ajassa 8.13, kun sinivalkoisille vihellettiin rankkari, mutta Krister Savonen ei tällä kertaa onnistunut. Toiseen erään mentiin lopulta lukemissa 0-0.

Toisessa erässä Suomi pääsi ylivoimalle noin viiden minuutin pelin jälkeen. Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 21.58, kun Janne Lamminen viimeisteli turnauksen kolmannen osumansa Peter Kotilaisen loistosyötöstä. Toisessakaan erässä ei maaleilla pahemmin juhlittu, joten kolmoserään lähdettiin tilanteesta 1-0.

Kolmannessa erässä tilanne pysyi pitkään samana, vaikka paikkoja lisämaaleihin siunaantuikin. Viimeisen naulan arkkuun iski Miko Kailiala, joka laukoi pallon maaliin puolen kentän takaa ajassa 44.32.

Suomi nappasi turnauksesta pronssiset mitalit. Suomi on edelleen maailman ainoa salibandymaa, joka on ollut mitaleille kaikissa lajissa järjestetyissä arvokisoissa tai -turnauksissa, kun mukaan otetaan miehet, naiset, pojat ja tytöt.

Turnauksen finaalissa kohtaavat Ruotsi ja Sveitsi. Ottelu alkaa klo 15.30.

Ottelutilastot
Ottelukuvat

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
Kaaripallo
30/07/2017
Miksi kukaan ei hehkuta Suomen "upeaa" pronssia, kun tämä turnaus oli niin huikea ja kovatasoinen jossa Suomi on pudonnut kansainvälisestä vauhdista perustuen Sveitsi pelin kommentointiin ;)
Jep
30/07/2017
Sveitsin maalivahdilla enemmän torjuntoja kuin Suomen maalivahdilla.
Mikä
31/07/2017
Tero Tiitun tilanne? Voisiko hänet houkutella vielä mukaan salibandyyn ja vahvistamaan maajoukkuetta? Tulee mieleen Josban tilanne aikanaan, kun haettiin kokeneista pelaajista vahvistusta ja yleensä tulos parani. Nythän tulos heikkeni MM-kisoista ja ehkä juuri Tero Tiitun poissaolo näkyi tässä?
#51
31/07/2017
Onko Tiitu jo lopettanut??
Seuraaja
31/07/2017
Hyvää kehitystä kansainvälisessä salibandyssä kun Sveitsi ja Tsekki nostavat tasoaan.

Suomen salibandyn suhteen voi kyllä olla huolestunut kun edelleen halutaan tiituja, kivilehtoja ja kohosia maajoukkueeseen.
Kehittyykö salibandy pitämällä tiukasti kiinni menneisyyden tähdistä vai antamalla nuorille mahdollisuus maajoukkueessa?
Monet näiden entisien tähtien puolustajista (toimittajat ja valmentajat) ovat kai saman sukupolven edustajia, tässä ehkä perinmäinen syy että halutaan omien kavereiden jatkavan.

Perinteitä ja pelaajia voitaisiin kunnioittaa muulla tavoin kuten palkitsemalla julkisesti tai paidat kattoon yms.
Salibandy on niin nuori laji että peli kehitttyy vielä jyrkemmin kuin vanhoissa lajeissa ja tässä myös yksi syy miksi nuorille olisi annettavaa enemmän kuin konkareilla.
Yleisurheilutermein voisi sanoa että viestikapula pitäisi jo antaaa seuraaavalle sukupolvelle.
Mikä
31/07/2017
Minä olisin valmis Kohosen jo tiputtamaan, mutta kompromissina Tiitu tilalle. Tietysti joku voi rohkeamminkin nuorentaa.
Kaaripallo
03/08/2017
Muistetaan kuitenkin, että Suomi on voitti reilu puoli vuotta sitten maailmanmestaruuden näiden vanhojen jermujen kanssa.. Kylmä fakta on ettei Junnulla enää riitä jalka ja tekee karmeita virheitä omassa päässä eiku Tiitulla enää oikein ole kuin tiukka kuti.. Sanon saman minkä ennen MM-kisoja.. Kohonen on tärkeä kopissa, apu yv:llä ja tyytyy nykyään pieneen rooliin kovia vastaan. Ja rankkareissa.. Siitä ei varmaan tarvitse keskustella ;) Pieni rooli tärkeissä peleissä tietysti, mutta erikoistilanteissa edelleen eliittiä.. Ja sieltä on tulossa kovia poikia mm. Lastikkaa ja 7 Kainulaista.. No ei ihan, mutta niistä kasvaa seuraava sukupolvi ja turha mun mielestä tälläsistä offseason turnauksista on vetää liikaa johtopäätöksiä muutenkaan.. Peace :)
Mikä
04/08/2017
Muistelen MM-finaalissa Mika Kohosen peliajan muodostuneen muutamasta tasakentällisen aikana olleesta vaihdosta plus tuosta rankkarista. Eli en muista siinä ainakaan erikoistilanteissa kentällä olleen? Miten tästä sitten, jos tavoite vielä mukana 2020 kisoissa, mikä silloin olisi rooli? Jääkiekon puolellahan Teemu Selänne vielä pelasi iäkkäänä olympialaisissa, mutta ei hänkään muuten 40-vuotiaana maajoukkueessa ollut. Olisiko siinä ollut ne ennätykset Selänteellä mielessä? Tietenkin monet loukkaantumiset toivat peliaikaakin. Olihan hän edelleen hyvä ominaisuuksiltaan, eli en tiedä pystyisikö Mika Kohonen aivan noin suureen rooliin pelivälinettä tuomaan ylös, yv:ta, ykkösketjussa, joukkueen parhaat tehot, enää kuten Selänne vielä iäkkäänäkin?

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.