Kesähaastattelussa nappikauden pelanneen Jymyn kapteeni: ”Me pohjalaiset tykkäämme, kun leukoja vähän louskutellaan”

Hannu Palomäki on jo pitkään ollut Jymyn kantavia voimia. Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.

Hannu Palomäki on jo pitkään ollut Jymyn kantavia voimia. Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.

Toissa keväänä Nurmon Jymy juhli nousua valtakunnan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle vihdoin ja viimein. Jymyn edellisestä visiitistä pääsarjoissa oli ehtinyt vierähtää pitkä tovi ja joukkue oli karsinut Divariin jo useana keväänä putkeen tuloksetta.

Harva uskoi viime syksynä nousijan mahdollisuuksiin pärjätä Divarissa, vaan Pääkallo.fi mukaan lukien nurmolaisten veikkailtiin taistelevan lähinnä sarjapaikasta. Sinipaidat järjestivät kuitenkin melkoisen jymypaukun pelaamalla itsensä Divarin runkosarjassa kolmanneksi. He pääsivät valitsemaan playoff-vastustajakseen joko Limingan Niittomiehet tai Joensuun Josban ja päätyivät ensimmäisenä mainittuun.

Yllätysmomentti on käytetty, ajateltiin. Molemmat joukkueet olivat pelanneet hyvän kevään, mutta Limingan oletettiin olevan kokeneempana Divari-joukkueena vahvempi. No, ei ollut. Jymy punnersi välieriin voitoin 2-1.

Välierissä tuli vastaan Karhut. Porilaisten ennakoitiin viimeistään olevan aivan liian kova pala purtavaksi Nurmolle, mutta lopulta urhoollisesti taistellut eteläpohjalaisryhmä kaatui vasta ratkaisevan kolmannen ottelun jatkoajalla, saappaat visusti jalassa.

– Aikamoisen flow-tilan saimme päälle kauden aikana. Emmehän me rehellisesti sanottuna olleet taitavimpia joukkueita sarjassa, mutta se asenne millä pelasimme, siivitti meidät pitkälle. Perustimme pelimme sille, että lähdemme altavastaajana yllättämään. Puolustimme hyvin ja ennen kaikkea joukkueena, Jymyn kapteeni Hannu Palomäki virkkoi Pääkallo.fi:lle.

Sarjanousijat ovat monesti saattaneet yllättää alussa, mutta hyytyä kauden edetessä. Jymy säilytti tasonsa ja jopa nosti sitä kauden loppua kohden. Joulun jälkeen se hävisi runkosarjassa vain kahdesti ja playoffeissa se, kuten jo todettu, pinnisti vain maalin päähän finaaleista.

– Pidimme puolustuspään tiiviinä ja iskimme vastaan. Sitähän se pitkälti oli. Se oli nappikausi etenkin kun miettii mitä kevätkin toi tullessaan. Se kaikki oli pelkkää plussaa. Me lähdemme nöyrin mielin taistelemaan, jotta pääsisimme samaan tai parempaan tulokseen. Ensin pitää tähdätä kahdeksan joukkoon ja playoffeihin, Palomäki sanaili.

Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.

Kapteenia itseään ei häirinnyt se, että joukkue rankattiin ennakoissa sarjan pohjamutiin. Joukkue käänsi sen voimavaraksi.

– Olin kauden alussa sinänsä samoilla linjoilla. Ei nousijoista voi ikinä tietää, miten valmiita he ovat uuteen sarjaan ja sen vuoksi heidät syystäkin usein rankataan alas. Joukkueelle ennakoista muodostui kopin sisällä vähän sellainen vitsi. Halusimme päästä näpäyttämään muita, että osaammehan me pelata. Kerta toisensa jälkeen uskoimme itseemme.

– Me pohjalaiset tykkäämme, kun leukoja vähän louskutellaan. Se tuo tunnetta tekemiseen, Palomäki naurahti.

Jymy oli menneellä sesongilla sarjan parhaita vastaiskujoukkueita. Kipparin mukaan kauden edetessä joukkueesta tuli kuitenkin itsevarmempi ja rohkeampi ja peli muuttui kokonaisvaltaisemmaksi.

– Maltoimme odottaa mahdollisuuksia iskeä. Monet pelit menivät kauden aikana pitkälti meidän käsikirjoituksemme mukaan. Tuohon tulokseen ei kuitenkaan ihan pelkillä ”vastureilla” päästä. Aloimme ottaa askelia eteenpäin, kun uskoimme itseemme koko ajan enemmän.

– Alkukaudesta meidän hyökkäyspelaamisemme oli pitkälti pistohyökkäyksiä ja nopeaa pallosta luopumista. Loppukaudesta pystyimme jo rakentamaan pitkiäkin myllyjä vastustajan päätyyn. Pallollista peliä varmasti viilaamme yhä paremmaksi tulevalle kaudellekin.

Mäkijuoksua ja alasarjafutista

Jymyn kesä on sujunut työteliäissä merkeissä. Joukkue ei ole lyönyt lukkoon vielä tavoitteitaan tulevalle kaudelle, mutta se tiedostaa, että nyt täytyy tehdä töitä kahta kauheammin, jos aikoo pärjätä.

– Itse haluan totta kai, että menemme mahdollisimman pitkälle. Se vaatii uskomattoman paljon isomman duunin, koska emme ole enää niin selkeitä altavastaajia, vaan meidät halutaan voittaa entistä enemmän. Kaikki riippuu siitä, miten hyvin joukkueena toimimme ja harjoittelemme.

Joukkueen kesään on kuulunut monenlaista treeniä.

– Jotenkin tuntuu, että viime kaudelta vain jäi nälkää harjoitella kovemmin. Olemme vetäneet aika paljon kaikenlaista, crossfitia ja mäkijuoksua sun muuta. Omatoimijakson aikanakin halusimme vetää joukkueen kanssa yhteiset Joupiskan mäkitreenit kerran viikossa. Kesäkuussa kävimme vähän lajillakin, Palomäki luetteli.

– Omalla kohdalla treenaamiseen on kuulunut myös alasarjafutis. Pitkästä aikaa on päässyt sitäkin harrastamaan. Se on tuonut töille vastapainoa ja välillä on kiva juosta pallon perässä mieluummin kuin pururadalla.

Vastuunkantaja joukkueessa kuin joukkueessa

Palomäen oma matka Jymyn Divari-joukkueen kapteeniksi ei ole ollut niitä tyypillisimpiä. Kauhavan White Foxin kasvatti on urallaan edustanut Jymyn lisäksi SPV:n junioreita, sekä SB Vaasaa, jossa mies pelasi edellisen kerran Divaria kausilla 2012-14. Ura olisi saattanut jatkua Vaasassa pidempäänkin, mutta lopulta työkuviot estivät panostamisen Divari-tasolle ja tie vei takaisin Jymyyn.

– Vaasasta jäi paljon hyviä kavereita ja meillä oli hyvä joukkue, jolla olimme aina liigakarsinnoissa saakka. Vuorotyö ja matkustaminen eivät kuitenkaan kahta kautta pidempään toimineet. Hieno visiitti se oli joka tapauksessa.

Nyttemmin työpaikka on vaihtunut ja keskushyökkääjä pystyy antamaan enemmän paukkuja salibandylle.

– Pääsen itse laatimaan työvuoroni ja osallistumaan joukkueen toimintaan kaikin puolin. Se helpottaa kummasti, kun tätä hommaa kuitenkin harrastepohjalta edelleen tehdään.

Kuva: Kari Saha / UrheiluSuomi.

Aikanaan Palomäki oli myös SPV:n kesäringissä, mutta pelipaikka Peliveljien edustusmiehistössä jäi lunastamatta. Se ei ole miestä jälkikäteen harmittanut.

– Oma panostus ei ollut silloin tarpeeksi hyvää. Olin sen verran jästipäinen kaveri, etten halunnut lähteä siihen penkkimiehen rooliin, vaikka arvostan suuresti heitäkin, jotka sen ovat tehneet. En vain itse ollut tarpeeksi kypsä siihen, että olisin altavastaajana lähtenyt taistelemaan pelipaikasta. Nykyään sellaiseenkin osaisi varmasti suhtautua paremmin, mutta ei se ole kaduttanut pätkän vertaa.

– Olen saanut pelata aina edustamani sarjatason TOP 5-joukkueissa ja vieläpä isossa vastuussa. Se on ollut minulle iso juttu ja olen tykännyt siitä.

Vastuu tosiaan tuntuu maistuvan. Palomäki on jo vuosikaudet kantanut Jymyn kipparin nauhaa käsivarressaan.

– Se on aina kunnia-asia kantaa kapteeninnauhaa etenkin, kun pelaajat ovat sen minulle äänestäneet. En varmasti ole kaikissa asioissa se joukkueen aktiivisin, mutta teen tätä juttua isolla sydämellä ja haluan olla suunnannäyttäjä joukkueelle. On ollut hienoa kuulua Jymyn kapteenistoon.

Urheilullinen Jymy

Jymyn joukkueesta löytyy Palomäen ohella muitakin esimerkillisiä pelaajia.

– Sariolan Olli-Jussi on hyvä esimerkin näyttäjä ja Ville Rynnäs tuo pukukoppiin äärimmäisen paljon. Hän on Divari-tason salibandypelaajaksi äärimmäisen kova urheilija, eikä anna ikinä periksi. Myös työkuvioiden muutoksen vuoksi meiltä pois siirtyvä Sami Hillu oli viime kaudella todella esimerkillinen kaveri.

Niin, Hillu siirtyy alemmille sarjatasoille ja Petri Pollarisen tilanne on vielä auki. Molemmat olivat viime kauden joukkueessa niitä kokeneemman kaartin pelaajia.

Millainen Jymy tulevan kauden Divarissa nähdään?

– Aika samantyyppinen pelaajamateriaaliltaan varmasti. Tulopuolella on lähinnä nuoria, juniorisarjoista yli kasvavia pelaajia SPV:n punaisten puolelta. Urheilullinen ryhmä meillä tulee olemaan tälläkin kaudella.

Tämän kesän muut kesähaastattelut:
Kesähaastattelussa kovaotteinen koirapaita: ”Välillä kuulee kaikenlaista huutelua”
Kesähaastattelussa sarjatasoa vaihtanut ja paluun itärajalle tehnyt Perttu Puska: “On yhtä motivoivaa pelata mestaruudesta tai noususta”
Kesähaastattelussa pääluotsiksi hypännyt Markus Huhtimo: ”Nyt on aika haudata vanha Erä ”

4 comments

  1. Tiukkaa teki eilen SPV miehet voitti vaivoin Nurmon Jymyn miehet.
    Molemmilla lähes paras kokoonpano kehissä

    SPV 11-Jymy 9

  2. Kova jätkä toi Sieppi!! Ekaa kertaa näin ku äijä pelaa ja ihan älytön?

  3. Tuli muuten vähä väärän uutisen kommentteihin mut kuiteski:D