Pohjoisen seurat OLS ja LNM jatkavat yhteistyötään – ”Merkitys on valtava”

Keltapaitaisen OLS:n riveissä saatetaan nähdä ensi kaudella myös LNM:n pelaajia. Kuva: Jari Turunen

Keltapaitaisen OLS:n riveissä saatetaan nähdä ensi kaudella myös LNM:n pelaajia. Kuva: Jari Turunen

Miesten Salibandyliigan Oulun Luistinseura ja Divarissa pelaava Limingan Niittomiehet ovat solmineet ensi kautta koskevan farmisopimuksen. OLS kertoi asiasta perjantaina.

Seurat solmivat farmiyhteistyöstä jo viime kaudella, mikä mahdollisti pelaajien liikkumisen liiga- ja divarijoukkueiden välillä.

OLS:n uusi päävalmentaja Eetu Vehanen huokui tyytyväisyyttä tiedotteessa.

– Yhteistyön merkitys Limingan kanssa on valtava. Me emme seurana osta valmiita pelaajia rahalla muilta paikkakunnilta, eli pelaajien kehittäminen liigatasolle on oltava laadukasta ja vahvaan yhteistyöhön pohjautuva prosessi, mikä käynnistyy alueen junioriseuroissa tehtävästä ruohonjuurityöstä ja päättyy parhaimmissa tapauksissa kansainvälisille kentille asti, Vehanen tuumi.

Hyökkääjä Juho Laurila ja puolustaja Mika Kaitera siirtyivät täksi kaudeksi LNM:stä keltasinisiin. Vuodet naapurikunnan seurassa palvelivat heidän kehitystään.

– A-junioreiden SM-kullan jälkeen pelaajat (Laurila ja Kaitera) siirtyivät LNM:n riveihin, jossa kehittyivät kolmen divarivuoden aikana pelaajiksi, jotka ovat valmiita hyppäämään pelaavaan rooliin liigassa. Väitän, että ilman noita kolmea isossa roolissa pelattua kautta divarissa, heidän nykyinen tasonsa olisi aivan jotain muuta, Vehanen jatkoi ja muistutti, että pelaajaliikennettä tullaan näkemään molempiin suuntiin kauden aikana.

Linkki: Uutinen OLS:n sivuilla

2 comments

  1. Hieno homma, että yhteistyö jatkuu. Joku voisi sanoa, että alueen liigaseuralle jopa elinehto. Täällä PK-seudulla homma on suht helppoa: Et mahdu yhteen seuraan, mene toiseen. Joku paperihomma ehkä joo välissä, mutta päivittäisellä tasolla se nyt on aivan sama matkustatko harjoituksiin Kirkkonummelle vai Myllypuroon. Oulussa sillä tulee melkoinen merkitys, jos vaihtoehdot on, sanotaan, Liminka tai Uusikaarlepyy.

    Minusta on myös Salibandyliigalle sekä Divarille hyvä asia, että sarja on maantieteellisesti mahdollisimman kattava sekä niin, että suurissa kaupungeissa (mm. Lahti, Oulu, Joensuu, Kuopio, Lappeenranta, Vaasa…) on seura, että niin, että mahdollisimman laajalla alueella ympäri Suomea on seuroja. Esim. viime kaudella oli Salibandyliigassa vähän ikävä, kun käytännössä itäraja kulki nelostietä pitkin.

    Ei tämä toki poista seurojen vastuuta, eli jos joku OLS ei hoida hommiaan tarpeeksi hyvin, niin sitten Oulussa ei käytännössä ole liigaseuraa. Tällaiset asiat kuten LNM-yhteistyö ovat puolestaan nimenomaan sitä asioiden hyvin hoitamista.

  2. Nyt onkin maantieteellisesti miesten liigassa aika kattava tilanne, sillä jokaisesta liiton piiristä on liigajoukkue.

    Urheilullinen puoli on myös kohdallaan, koska löysäilyllä tippuu nopeasti pois pääsarjatasolta.