Salibandyliigan sääntöihin useita muutoksia – jatkoaikatappiosta palkitaan pisteellä

Jatkoaikatappiosta saa ensi kaudella pisteen. Kuva: Mika Hilska

Jatkoaikatappiosta saa ensi kaudella pisteen. Kuva: Mika Hilska

Kansainvälinen Salibandyliitto (IFF) on myöntänyt Suomen Salibandyliitolle luvan pelisäännöistä poikkeavaan pistelaskuun, jatkoaikakäytäntöön ja rangaistuslaukauskilpailuihin. Sääntömuutokset koskevat alkavalla kaudella kaikkia tehokkaalla peliajalla (3×20 min.) pelattavia yksittäisiä otteluita.

Runkosarjan otteluissa pistelasku muuttuu siten, että mikäli ottelu on varsinaisen peliajan jälkeen (60 min.) tasan, saavat molemmat joukkueet yhden sarjapisteen. Tasatilanteessa pelataan viiden minuutin jatkoaika, joka kuitenkin päättyy ensimmäiseen hyväksyttyyn maaliin. Jatkoaika pelataan neljällä neljää vastaan.

Mikäli ottelu on jatkoajankin jälkeen tasan, käydään rangaistuslaukauskilpailu kolmella laukojalla. Ottelun jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa voittanut joukkue saa kaksi sarjapistettä. Varsinaisella peliajalla voitosta saa yhä kaksi pistettä.

Pudotus- ja karsintapeleihin pitempi jatkoaika

Sääntömuutoksiin lukeutuu myös pudotus- ja karsintapelien aikaisempaa pidempi jatkoaika. Aiempi 10 minuutin jatkoaika on nyt korvattu 20 minuutin jatkoajalla. Pudotus- ja karsintapeleissä jatkoaika pelataan normaalisti viidellä viittä vastaan. Mikäli ottelu on jatkoajankin jälkeen tasan, ratkaistaan voittaja kolmen laukojan rangaistuslaukauskilpailussa.

Sääntömuutoksia koskeva ohjeistus löytyy kokonaisuudessa täältä.

Teksti: Salibandyliitto

37 comments

  1. Koskeeko vain liigaa vai myös esim. B-poikien SM-sarjaa? Toivottavasti!! Hyviä muutoksia!!

  2. Koskee kaikkia 3*20 tehokkaalla pelattavia. Eli siis myös B-poikien SM-sarjaa.

  3. Tässä pisteidenjakomuutoksessa ei oo kyllä järkeä. Onko kukaan ajatellut, että sopupeli tulee nyt mahdolliseksi?

    Nönnöö 25
    ———-
    Höpöhöpö 25
    Opsista 24

    Nönnöö on pelannut jo kaikki runkosarjan ottelunsa ja on vikalla pleijareihin menevällä sijalla. Höpöhöpöllä ja Opsistalla on vielä keskinäinen peli jäljellä. Kuinka helppoa olisikaan sopia, että pelataan tasapeli ja Opsista voittaa jatkoajalla ja tadaa, saadaan Nönnöö jäämään pleijareitten ulkopuolelle.

    Tämä ei tietenkään ole mikään tulevaisuuden tilanne, mutta kuitenkin käytännössä mahdollinen. Tämä tuskin on myöskään ainoa kohta, jossa voidaan hieman suunnitella lopputuloksia.

    Toivottavasti muutos vanhaan systeemiin tulee pian takaisin tai no mieluiten kiekon voitosta 3, tasapelistä 1 ja jatkoaikavoitosta 2 -systeemi.

  4. Eeva, eikös tuo ole ihan samanlailla mahdollista pelata sopupeli tuolla jääkiekon pistelaskusysteemillä. Taidat olla vaan muutosta vastaan. Vanha järjestelmä on äärimmäisen raaka jatkoajalla häviävää joukkuetta kohtaan, joten erittäin hyvä uudistus.

  5. Tuo johtaa siihen että pelin ollessa tasan varsinaisen peliajan loppupuolella kumpikin välttää virheitä eikä yritä tehdä voittomaalia vaan varmistaa ensin itselleen yhden pisteen ja sitten koetta tehdä toisen jatkoajalla. Näin pisteen varmistelu siirtyy jatkoajalta varsinaiselle peliajalle

  6. Oma maalaisjärkeni sanoo että eihän pelissä voi olla tarjolla 2 pistettä mutta jos mennään jatkoille niin jostain ilmestyy lisä extrapiste… järjestelmä pitäisi olla 3 pistettä suorasta voitosta ja jatkoilla 2-1

  7. Huono uudistus. Ei lätkässäkään kukaan jaksa enää katsoa näitä ottelusta toiseen toistuvia rankkarikisoja. Draaman taso on nolla. Lisäksi rankkarikisassa saa sama pelaaja laukoa rajattoman määrän rankkareita, kunhan kolme ensimmäistä vetäjää on eri. Siinä sitten katsellaan, kun samat pelaajat käy vuorotellen laittamassa pallon maaliin. Kuka näitä keksii?

  8. Pisteen varmistelua ja fiilistelijä asian ytimessä. Varmistellaan sitten normaalin peliajan viimeiset minuutit, niin saadaan tosi viihdyttävä ja jännittävä jatkoaika hikisestä lisäpisteestä (suurin osa potista jo jaettu).

    Ai niin, nyt on myös tosi raakaa jos kaikesta huolimatta 59:50 toinen joukkue tekee voittomaalin. Se on peliä. On myös raakaa jos ekan erän jälkeen 3-0 johtanut häviää. Kyllä tästäkin pitäisi lohdutusta saada, liian raakaa. Tai hei nyt keksin, annetaan kaikille joka pelistä 2p taulukkoon! Muuten on liian raakaa häviävää kohtaan.

  9. Tuohan on suoraan esim. NHL:stä tuttu pisteenlaskujärjestelmä. Hyvään suuntaan menee joka tapauksessa, ennen tosiaan oli aika raakaa pelata 60min tasan ja hävitä jatkoilla saamatta pistettä. 4vs4 jatkoaika mielenkiintoinen uudistus ja pleijareitten jatkoajan pidentämiselle iso peukku.

  10. Entäpä salibandylasit? Minkä ikäsenä saa jättää pois? Kenelle pakolliset kenties koko uran?

  11. Ns. -99 sääntö suojalasien kohdalla. Eli 1.1.1999 ja myöhemmin syntyneet pitävät laseja aina.

  12. Ymmärsinkö oikein, eli 1.1.99 ja myöhemmin syntyneet siis käyttävät laseja myös sen jälkeen kun ovat täysi-ikäisiä? Kuullostaa hieman oudolle

  13. Eikös lasien käytössä ole näin että -99ja sitä myöhemmin syntyneiden on käytettävä laseja sen kauden loppuun jonka aikana täyttää 18.

  14. Kilpailusäännöt, 38§ Varusteet

    Virallisissa otteluissa saa käyttää vain sellaisia mailoja, mailanosia, palloja, kaukaloita, maaleja, maalivahdin kasvosuojuksia ja suojalaseja, jotka ovat kansainvälisen liiton hyväksymiä ja merkitsemiä.

    Pelaajien, jotka ovat syntyneet 1.1.1999 tai myöhemmin, on käytettävä virallisissa otteluissa kansainvälisen salibandyliiton hyväksymiä ja merkitsemiä suojalaseja.

  15. Kun tuo NHL nyt otetiin esille, niin onhan sielläkin vuosikaudet naureskeltu sille, että miten on mahdollista, että samassa pelissä toinen joukkue voi voittaa ja toinen pelata tasan.

    Ennemmin pitäisi mennä koripallon suuntaan näissä. Voitto on voitto ja koko pistelaskujärjestelmä pois.

    Aivan minimissään sarjataulukko pitäisi laskea pisteprosenttien mukaan, jolloin 2-1 pistevoitto pelistä olisi siis toiselle ~67% ja toiselle ~33%. Tällöin päästäisiin eroon siitä, että jos toinen joukkue häviää kymmenen peliään 1-2RL ja toinen voittaa viisi peleistään 10-0 mutta häviää viisi 0-1, he ovat käytännössä tasoissa sarjataulukossa. Mutta mieluummin niin, että voitto on voitto ja sillä hyvä.

  16. Että 99 ja nuoremmat pitää laseja junnupeleissä, eli sama kun lätkän häkkipää sääntö. En sitten tiedä meneekö aikuisten sarjoissa sitten niin, että kun täyttää 18v, niin sen jälkeen vapaaehtoista. Sinänsä järkevää käyttää aina, silmävammat ei ole kivoja

  17. Teijän Markkolahan se esim. huudellut loppuun asti pelaamisen puolesta, nyt saitte mitä halusitte

  18. Tuon suojalasisäännön sanamuoto on muuttunut täksi kaudeksi. Aikaisemmin puhuttiin juniorista eikä pelaajasta. Ikäraja on kuitenkin pysynyt samana. Onko tämä nyt sitten niin, että 99 syntyneet ja sitä nuoremmat pitävät jatkossa suojalaseja myös aikuisena?

  19. Yksinkertaisinta ja fiksuinta olisi, että suojalasit olisivat pakolliset kaikille pelaajille. On suoranaista tyhmyyttää olla pitämättä niitä ja jos tulee jokin silmävamma sen vuoksi ettei ole käyttänyt laseja niin sitä vakuutuksen ei pitäisi korvata imo.

  20. Siis tottakai nimenomaan loppuun asti pitää pelata. Sitähän minäkin tässä peräänkuulutan, ettei mitään ”no vika vitonen voidaan löysäillä, kun on jo piste taskussa”-systeemiä salibandyyn kiitos. Se ei ole toiminut muissakaan lajeissa enkä suoraan sanottuna ymmärrä miksi niin moni haluaa väkisin sellaista.

  21. Ja mitä tulee noihin BSM-kyselyihin, niin kannattaa lukea uutisen otsikkoa: ”Salibandyliigan sääntöihin…”

  22. Kannattanee lukea myös ensimmäisen kappaleen viimeinen virke: ”Sääntömuutokset koskevat alkavalla kaudella kaikkia tehokkaalla peliajalla (3×20 min.) pelattavia yksittäisiä otteluita”…

  23. Tuonne ylöspäin naispuoliselle kirjottajalle joka haki keti jtn sopupeliteoriaa…..niin ylensä juuri näissä sarjoissa joissa tää uus käytäntö on niin viimeinen kierros pelataan samana päivänä ja samoina kellonaikoina!!!!!!!…….Ei aina tarvi olla niin negaa……..helkkarin hyvä uudistus,olis pitäny tulla jo monta vuotta sitten…..

  24. Hyvä uudistus. Papparaiset toki ovat muutosta vastaan kuten aina ennenkin. Kommentoivat Pääkallon keskustelupalstallekin lähettämällä faksia Pääkallon toimitukseen. Uudistaminen kun on paholaisesta.

  25. Vihdoinkin piste myös jatkoajalla hävinneelle. Mutta eikö ”normaalivoitolla” nyt pitäisi saada 3 pinnaa? Eihän se voi olla oikein että eräissä peleissä jaetaan 3 p, eräissä kolme! Sitä faktaa tullaan hyödyntämään keväällä kun molemmat joukkueet tarvitsevat pisteitä.
    Muuten olen sitä mieltä että pitäisi luopua jatkoajoista kokonaan runkosarjassa. Miksei ottelu voi päättyä tasapeliin?

  26. Hyvä uudistus! Nyt turpa kiinni kaikki ja uutta kautta kohden. Näillä mennään, halusitte tai ette.

  27. Näillä sitä kieltämättä mennään. Yhtään hyvää puolta en ole onnistunut keksimään tästä runkosarjapelien systeemistä.

  28. Saadaan helposti kiva hässäkkä aikaiseksi, kun varsinaisen peliajan lopussa on nippu jäähyjä päällä. Siitä sitten arpomaan (kun näin tapahtuu kuitenkin harvoin), monellako jatketaan jatkoajalla. 5vs3 jatkuu 5vs3 jatkoajalla, mutta pelaajien boksista pääsemisen jälkeisellä pelikatkolla ”korjataan” pelaajien määrä kentällä oikeaksi.

    Hyvä uudistus muuten, mutta itseäni kummastuttaa yksi ylimääräinen piste. 3 – 2 – 1 posteenlasku olis parempi.

    Epäilijöille: 1999 syntyneet käyttävät laseja myös aikuisena – aikuistenkin peleissä.

  29. Tuosta lasiasiasta täytyy sanoa, että vähän kaksipiippuinen juttu. Jos pelaajien turvallisuus on kaiken a ja å, niin todella hyvä päätös. Jos taas puhutaan esim. pelaajien tunnistettavuudesta kentällä, niin siihen se jonkun verran haittaa.

    Jos minun olisi pitänyt asiasta tehdä esitys, niin olisin tehnyt nimenomaan näin, että päivämäärän X jälkeen syntyneille ei enää oikeutta jättää laseja pois missään vaiheessa uraa. Lopuille ”grandfather rule” (ei harmainta aavistusta mitä tuo on suomeksi), eli oikeus tehdä niinkuin itse haluaa. NHL:ssähän vastaava oli esim. pelaajien kypärien kanssa ja viimeinenkin kypärätön jäi eläkkeelle sitten 90-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Salibandyssa nähtäneen lasittomia pelaajia varovasti arvioituna 30-luvun puoliväliin asti.

  30. Onkohan tuo suojalasipakko ihan virallinen uutinen?
    Olisi kiva nähdä myös asiasta pelisäännöissä, eikä pelkästään uutisten kommenteissa.

  31. …mene ihmeessä katsomaan liiton sivuilta, sieltä löytyy kyllä säännöt, ei niitä uutisoida tarvitse.

  32. ”38§ Varusteet
    Virallisissa otteluissa saa käyttää vain sellaisia mailoja, mailanosia, palloja, kaukaloita, maaleja, maalivahdin kasvosuojuksia ja suojalaseja, jotka ovat kansainvälisen liiton hyväksymiä ja merkitsemiä. Pelaajien, jotka ovat syntyneet 1.1.1999 tai myöhemmin, on käytettävä virallisissa otteluissa kansainvälisen salibandyliiton hyväksymiä ja merkitsemiä suojalaseja.” (kilpailusäännöt s. 11)

  33. Mielestäni muuten hyvä uudistus, mutta peleissä pitäisi aina olla 3 pistettä jaossa. Haloo.

  34. Nimenomaan, ihan kertakaikkisen typerää että joukkueet saavat yhteensä enemmän pisteitä jos ottelu venyy jatkoajalle. Antaa sopupelimahdollisuuden, ja vaikkei mitään sovittaisikaan mennään vika erä tosi varovaisesti kunnes tilanne on tasan.

    Voiko typerämpää pistelaskutapaa enää olla?

  35. tämä oli hieno päätös, ei tule sitä sosiaalista painetta jättää lasit pois vaikkei ne vaikuta pelaamiseen kun niillä on koko junnuiän pelannut.

  36. Täysin samaa mieltä Silvio B.n kanssa. Muuten ihan nappiuudistus, mutta varsinaisen peliajan voitosta pitäisi saada kolme pistettä.