Liigat

Yllätyssiirto – SM-hopeajoukkueen maalivahti liittyy Happeen vahvuuteen

29.08.
2017
20 Kommenttia
7
Liigat

Markus Laakson peliura jatkuu Happeessa. Arkistokuva: Jari Turunen

Maalivahti Markus Laakso, 22, liittyy Jyväskylän Happeen vahvuuteen Helsingin EräViikingeistä. Päällimmäinen Syy siirtoon on se, että Laakso sai opiskelupaikan Jyväskylästä.

Happeen kannalta Laakso muuttaa Jyväskylään niin sanotusti kreivin aikaan, sillä monivuotinen luottovahti Tuomas Turunen siirtyi viime kauden jälkeen aladivareihin jäähdyttelemään.

– Tällä siirrolla saamme turvattua liigajoukkueen maalivahtitilanteen pitkäksi ajaksi tästä eteenpäin. Maajoukkuetasoisia maalivahteja ei Suomessa ole liikaa, joten Markuksen tulo Jyväskylään takaa maalivahtiosastollemme tarvittavan leveyden Tuomas Turusen lopetettua huipputasolla pelaamisen. Markus sai opiskeluasiansa täällä järjestykseen avustuksellamme ja on hienoa aloittaa matka lahjakkaan urheilijan kanssa, Happeen urheilutoimenjohtaja Pasi Kotilainen hehkutti seuran sivuilla.

Laakson ja EräViikinkien välistä sopimusta oli vielä vuosi jäljellä, mutta sopimuksen purku sujui yhteisymmärryksessä.

– Markuksella oli vielä vuosi sopimustaan jäljellä EräViikinkien kanssa, mutta he ottivat hienosti huomioon ”Maken” opiskelujen myötä muuttuneen elämäntilanteen ja pääsimme hyvässä yhteistyössä purkamaan hänen sopimuksensa, Kotilainen kertoi.

Laakso on nuoresta iästään huolimatta kerännyt 128 Salibandyliigan runkosarjan ottelua Erässä ja EräViikingeissä. Viime kaudella hän saavutti SM-hopeaa ja Suomen Cupin voiton fuusiojoukkueen riveissä.

Veräjänvartija oli itse sangen tyytyväinen uuteen tilanteeseen.

– Happeella oli tarjota loistava paketti niin pelaamisen kuin siivilipuolenkin kannalta, joten todella hyvillä fiiliksillä suuntaan Jyväskylään. Kun joukkueen kokoonpanoa katsoo, on ensi kauden ryhmältä syytä odottaa paljon. Porukasta löytyy kokemusta ja nuorta intoa. Ilman muuta siis menestymään lähdetään, Laakso suitsutti.

Happeen uutinen

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja
Asemapaikka: Helsinki
Twitter: @joelsiltanen
ervi
29/08/2017
Onko todellisuudessa syynä, että ei halunnut jatkaa eräviikingeissä? Roskalauma josta kaikki poistuvat.
O2-JKL
29/08/2017
Kova kilpakumppani Tuomalalle mikä mahdollistaa mitalipeleihin pääsyn Happeelle. Ei oman seuran juniorit A-jun Hassinen, Kauppinen ja Pesonen riitä taistelemaan peliajasta? Nyt on naapuriseuran mahdollisuus napata tulevaisuudessa maalivahti jos on tarve kun junnuvuodet ohi?
B-sm tuloksia?
29/08/2017
Onko bsm tuloksista tulossa juttua? Vai eikö junnusarjoista enää tule uutisia räiväkkään kommenttiosaston takia?
ERVIlle
29/08/2017
Oikeassa olet! Make ei halunnut jatkaa EräViikingeissä.
Syy ei tosin ole tuo mainitsemasi, vaan se, että jatkaminen olisi ollut suhteellisen hankalaa hänen saatuaan opiskelupaikan Jyväskylästä.
Edellisille
29/08/2017
Järki käteen, kuka hullu pistää salibandyn hyvän opiskelupaikan edelle. Siellä pelataan missä opiskellaan ja tässä tapauksessa seurat ovat hoitaneet fiksusti asian. Kun säbästä ei makseta palkkaa eikä tulla maksamaan pitkään aikaan voit valita opiskelun ja hyvän toimeentulon uran jälkeen tai sitten säbä uran ja sääli hommat.
Junnu#8
29/08/2017
Hyvä vahvistus hirviteatteriin. Happee kamppailee kärkisijoista.
A-sm
29/08/2017
Millon asm ennakointia?
Joel Siltanen
29/08/2017
Emme vielä tiedä koska junioriennakointeja on mahdollisesti tulossa, mutta todennäköisesti ennen sarjojen alkua.
Luotto
29/08/2017
Minäkin heti ylä-asteen jälkeen ammattitutkinnon suoritin, mutta kyllä jotkut pelkällä lukio opinnoillakin voivat edetä työelämässä, jos vaikka vanhempien avulla pääsee työ-asioissa eteenpäin tai tässä tapauksessa salibandyn. Tapoja on monia, joten ei Happeeseen siirtyminen välttämättömyys mielestäni olisi ollut. Taustoja tästä en tiedä, ehkä Happeen muukin sopimus oli parempi?
Vuoden paras kommentti
29/08/2017
Luotto, sun vastaus on aivan mahtava! Ymmärsinkö oikein, et sä vähän ku sanot, että kyllä ilman opiskeluakin voi pärjätä. Jos vaikka vanhemmat vähän jelppii... Ku on toi rautanen salibandykokemus siellä plakkarissa. Huutonaurua...
jhggjfjj
29/08/2017
Erville taas yksi menetys lisää.Happeelle tietysti hyvä vahvistus maalivahtiosastolle.
Niin ja Näin.
29/08/2017
Ilman opiskeluja ei varmasti nykyään kovin hyvin pärjää.On totta että suhteiden kautta voi edetä mutta sekin vaatii tietysti pohjia.On järkevää pelata siellä missä opiskelee josse on mahdollista.Salibandy taustasta on varmasti hyötyä jos on pelannut huipulla.Ja on hyvä maine.On oppinut terveitä elämäntapoja.Usein joukkuelajeja pelanneet osaavat myös käyttäytyä ja toimia ryhmässä ja omaavat sosiaalisia taitoja.
Heh
29/08/2017
Täällä taas sellaisia tavan taulapäitä ja asiantuntijoita, mistä näitä tulee? Kukaan ei oikeasti valitse seurojaan muiden asioiden takia. Ja sinänsä helsinkiläiset seurat tekee aina kaiken perseelleen, nytkin kun omia kasvattajeja liikaa, ei oo heillä helppoa.
niin ja näin
30/08/2017
Ei varmaan seuroja valitakaan muiden asioiden takia.Monet menevät sinne minne sattuvat pääsemään.Ja jos opiskelut ja pelaaminen samalla paikkakunnalla,niin mikäs sen sopivampaa.Kun omia kasvatteja on mukamas liikaa,niin sehän on vain hyvä asia.Tuottaa kilpailua pelipaikoista ja keihitystä.
Meitä on moneksi
30/08/2017
Ja jotkut taas pyrkivät kouluihin haravasysteemillä, jos esim Kauppatieteitä ei pääse opiskelemaan Tampereelle, laittaa samaan kuponkiin Vaasan, Oulun, Lappeenrannan jne. Ja sitten siirtyy harrastamaan sählyä sinne, mutta opinnot kuitenkin se tärkeämpi.
Ei kai kukaan täysijärkinen elämäänsä rakenna pelkän reikäpallon varaan?
Niin ja Näin.
30/08/2017
Asia on juuri näin että opinnot edellä.Hyvä lisäys!
Maalimoke
30/08/2017
Todella hyvä vahvistus Happeelle. Ei tuo kilpailua maalivahtiosastolle, vaan poistaa sen. Tuomala voi paikata uskottavasti, mutta Laakso on selkeä ykkönen. Tuomalan hyvän ja huonon päivän ero on ollut niin suuri, että tähän saakka Happeen maalivahtiosasto ei ollut lähelläkään kilpailijoiden tasolla, mutta nyt on. Happeehan ei kaatunut viime kaudellakaan Kotilaisen kasetin pettämiseen tai huonoon pelitapaan, vaan maalivahtipeliin. Nyt Happeeta voi uskottavasti (ainakin tässä vaiheessa kautta) povata mestariehdokkaaksi.
Luotto
30/08/2017
Hyviä kommentteja koulutuksen tärkeydestä, joka siis minullakin hankittuna. Ehkä mainitsemani lukio taustaiset poikkeus jota ei kannata yleistää, se vaatii sitten hyvää taustatukea työelämään ja joillakin työelämän kautta saatu oppi on tuonut myös hyvän palkan vaikkei varsinaista tutkintoa. Näilläkin tuntemillani henkilöillä hyvä todistus eli eväät toisenlaiseenkin polkuun. Arvelin salibandynkin pystyvän tarjoamaan kontakteillaan samanlaisen tuen, mutta luulisin ainakin opiskeluun vähän extra rahaa sen mahdollistavan?
Pauna
31/08/2017
Milloin Kajoksisen sopimus julkaistaan?
Kotitonttu33
31/08/2017
Koovee-harkkapeli mennään ilmeisesti vielä ilman Kajoksista, mutta ns. Väli-Suomen vääntöön mennessä julkaistaan Paunon sopimus.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.