Ensimmäinen leiritys – tässä tulee Suomen tuorein U19-maajoukkueryhmä

Kuva: Mika Hilska

Kuva: Mika Hilska

Alle 19-vuotiaiden poikien maajoukkueleirille on valittu 37 pelaajaa ikäluokista 1999 ja 2000. Leiriryhmä kokoontuu Eerikkilän urheiluopistolle 18.-20. syyskuuta.

Vahvuudessa mukana on vielä 1999-syntyneitä, joita otetaan mukaan marraskuussa Sveitsissä pelattavaan EFT-turnaukseen. Helmikuun Suomi-Ruotsi-maaotteluissa nähdäänkin sitten enää 2000-luvun talentteja.

– Eerikkilän-leiri on kuitenkin tavallaan jo seuraavan MM-kisaprojektin startti, kertoo päävalmentaja Atte Juuti.

– Pelitapa-asioita käydään tietty läpi ja leiriläiset pelaavat vastakkain kahdesti. 1999-syntyneille on lisäksi luvassa testit, hän jatkaa.

– Pelaajia on valittu leirille hyvässä yhteistyössä seurojen valmennuspäälliköiden kanssa keskustellen, mistä iso kiitos heille, päävalmentaja kertoo.

U19-poikien 10. MM-turnaus siintelee toukokuussa 2019, jolloin turnaus järjestetään Kanadan Halifaxissa. Suomi on voittanut alle 19-vuotiaiden maailmanmestaruuden kahdessa edellisessä MM-turnauksessa (2015 ja 2017) ja kaikkiaan neljä kertaa. Aiemmat ovat vuosilta 2011 ja 2003. U19-MM-kullasta on pelattu joka toinen vuosi vuodesta 2001 lähtien.

PU19-maajoukkueleiri
Eerikkilä 18.- 20.9.2017

Akola Eemeli 1999 Classic
Fälden Oskari 2000 TPS
Helin Aaro 1999 Classic
Huppunen Samuli 2000 NST
Hyrkkönen Kim 2000 Koovee
Ijäs Eetu 1999 OLS
Jolkkonen Kosti 2000 Welhot
Juuti Jasper 2000 TPS
Kekki Juuso 1999 NST
Kivilompolo Vinski 1999 OLS
Kovanen Joonatan 1999 NST
Kuisma Olli 1999 TPS
Kurronen Otto 2000 OLS
Laine Lauri 1999 EräViikingit
Laiti Niko 2000 Esport Oilers
Latvala Miika 2000 SPV
Lavonen Elmo 1999 LASB
Manninen Eetu 2000 Esport Oilers
Mattila Jere 2000 Nokian KrP
Mäkelä Aapo 2000 Koovee
Mäkelä Juho 1999 EräViikingit
Ollikainen Aaro 2000 FBT Karhut
Puolakka Joni 1999 LASB
Rantala Joona 1999 Classic
Remes Niko 2000 FoSu
Rintala Toni 1999 Esport Oilers
Roth Anton 2000 Nokian KrP
Salmi Markus 2000 EräViikingit
Savolainen Oskari 1999 EräViikingit
Savolainen Sami 2000 Nokian KrP
Siekkinen Kaapo 2000 Happee
Siira Elias 2000 Nokian KrP
Sipilä Nemo 2000 Esport Oilers
Suoraniemi Antti 1999 Classic
Takala Jose 2000 Steelers
Uurtio Niko 1999 Welhot
Vaajala Matias 1999 Classic

Atte Juuti, päävalmentaja
Stefan Korhonen, valmentaja
Janne Krankka, valmentaja
Tony Bäcksbacka, valmentaja
Marko Kinnunen, fysio/huoltaja
Katriina Toivonen huoltaja/fysio
Timo Lindqvist, joukkueenjohtaja

47 comments

  1. Toinen leiriryhmä on kyllä pirun kova jos katsoo keitä puuttuu tältä listalta.

  2. Missä rauman salban superlupaus Joona Lehtoniemi. Huhujen mukaan kaveri on elämänsä kunnossa.

  3. Näyttää alustavasti ettei tuleva U19 ryhmä ole ihan kahden edellisen veroinen.

  4. Samaa mieltä Jarmo Kurosen kanssa. Epäilen menestystä, mutta tietenkin toivon sitä.

  5. Onhan siellä valmentajan oma poika kuitenkin mukana. Sehän voi perinteisesti pelata yli ja alivoimat kaikki ja tasakentällisin 50 minuuttia, niin kuin seurajoukkueessaan. Kroppa pitäisi vain saada kansainvälisten pelien tasolle fyysisesti, muuten voi sattua ”Juhaa leukaan”. Varma valinta kisoihin ja ykköskenttään. Näin ei vain saisi olla tällä tasolla!!! Isä/poika -yhdistelmät täytyy kieltää maajoukkueessa. Herätys liitto.

  6. Missä on TPS:n huippulupaus Samuli Pinomäki?! Kuulemma pelaa huippu salibandyä

  7. Todennäköisesti ”Edvin Laine” on leiriltä omien taitojensa puolesta pudonnut pelaaja/hänen huoltajansa, joka purkaa pettymystään muihin. Toivonkin että Edvin alkaisi kannustamaan Suomea valittamisen sijaan…

  8. Oma Poika sai lahja paikan, synttärit ehkä tulossa? Ei todellakaan näin! Uskaltaakohan tiputtaa pois jengista kun vuoden ikäero ei voi olla vaikuttamatta… Ja Laineen kommenteista päätelleen fysiikka ei myöskään riitä…

  9. Tosta ku ottaa -99 pelaajat pois nii jäljelle ei jää mitään. -01 pelaajista joukkueeseen mahtuu max. 5pelaajaa, joista kukaan ei ole vielä kansainvälisellä tasolla. Vaikeet kisat tulossa pojille, varsinkin jos Ruotsilla on yhtään saman tasoinen nippu kuin aijemmin…

  10. Miksei Samu Andersson mahtunut rinkiin? Esiintynyt vahvasti edukseen jo kahdella ASM-kaudella, kolmas alkamassa.

  11. Kummalta tulisi sitten kieltää osallistuminen? Isältä vai pojalta? Pelaajalta, jonka valmennus on yhdessä valinnut vai valmentajalta (jonka valintaprosessista en tiedä itse mitään, kenties liitto?)

  12. Missä on Vuohijoki? Ehdottomasti -00 kärkiukko ja karsinnoissa kantoi jenginsä yksin reppuselässä divariin.

  13. Missä Viljo Tolsa? Kuuluu ehdottomasti ikäluokkansa -(05) kärkiäijiin suomessa ja pitäisi ruottin poikia pilkkanaan upeilla kissanminttumaisilla jalka ujutuksillaan..

  14. Kysyy asiaa! Selkeästi 00 ikäluokan parhaita pelaajia. Isä-poika on täysin väärin, jos poika mahtuu, isän pitäisi jäädä pois.

  15. Missä Porvoon oma poika Oliver Bäcksbacka?!! Silkkiset tassut ja leveät hartiat omaava Bäcksbacka vie vastustajia kuin litran mittaa!

  16. 00-ikäryhmän pakit nyt siis Kurronen Remes Mattila Huppunen Manninen Latvala ja Mäkelä. Tuossa listassa on annetuilla näytöillä tilaa Kuismalle kun kuntoutuu. Kisoihin on vielä reilusti aikaa ja näytönpaikkoja on vielä reilusti, Jos kisoihin meinaa päästä olisi hyvä päästä pelaamaan mahdollisimman korkealla tasolla nimittäin kisapaikoista tulee vielä kova kisa.

  17. Bäcksbackan olisi ensin löydettävä pelisilmä jostain ja silkkisiin tassuihin olisi hyvä kasvattaa peukalot, jotta mailalla pystyisi vauhdissakin jotain tekemään; paikallaan kuka tahansa pystyy neppailemaan. Täytyy toki myöntää, että olen kyseisen kaverin pelaamista nähnyt viimeksi C1SM:ssä, joten ehkäpä hyvää kehitystä on tapahtunut viime kauden aikana. C1SM oli silmissäni max. 3 kentän kaveri ja piiitkä matka ikäluokan kärkeen.

    Vaikka Juutien isä-poika yhdistelmä on mahdollisimman väärä jo ajatuksenakin tällä tasolla (liitossa tällainen olisi ehdottomasti pitänyt tajuta), niin pakko myöntää, että kumpikin on paikkansa tuolla ansainnut toisistaan riippumatta. Poika on hentonen, muttei kuitenkaan hauras ja on aina pärjännyt ikäluokassaan erinomaisesti. Ehkä jo alkavana kautena kykenee pelaamaan A-pojissakin ja joka tapauksessa pärjää kahden vuoden päästä U19 peleissä, kun 99:t on jo yli-ikäisiä.

  18. Santala on Nokian KrP:n parhaita alakerran jauhajia. Hänen maalinteko taitonsa ja fyysisyys on maailman huippuluokkaa. En ihmettelisi vaikka tämä talenttinen huippupakki valittaisiin joukkueeseen. #santalaHalifxiin2019

  19. Mistä hyvästä neljä 00aa Krpstä? Vain liigastatus merkitsee? Johan on.

  20. Faktahan se on, että Jasper Juuti on ikäluokkansa parhaita pelaajia. Ei pitäisi olla mikään ihme , että kaverin nimi löytyy listalta. Isä-poika huutelut omasta mielestä turhia. Aina näiltä listoilta löytyy joku, kenen valinta ei miellytä. Koskaan ei voi mielyttää kaikkia. Muutoin vaikuttaa kovalta nipulta. Vaikka -99 ikäluokka ei ole seuraavissa kisoissa, on -00 ikäluokka hyvin laadukas ja tiedä mitä -01 ikäluokasta tulee.

  21. Pakko sanoa että länsi-naapuri vie seuraavat kisat. Paljon kovempi nippu jolla enemmän taitoa ja pelinopeutta. Ruotsilla on viimeiset 2-3 vuotta ollut erittäin heikko joukkue mutta ensi vuonna tulee niin paljon taitoa kehiin että suomi jää jalkoihin. Mutta tottakai toivon että suomi yllättää ja vie voiton jälleen kerran.

  22. Niinhän sen ruotsin piti viime miesten mm-kisoissakin ottaa varma ja helppo kulta.Ainakin jos pääkallon kommenttiosion ”asiantuntijoita” olisi uskottu….

  23. Juuti on todella hyvä pelaaja ei ole päässyt vain isänsä takia

  24. Juuti on kova pelaaja.Hämmästelyn sijaan täytyy muistaa että usein kovien pelaajien vanhemmatkin ovat aktiivisesti mukana.Tosin tämä että isä on näin kova valmentaja on positiivinen poikeus.

  25. Jos on liigaringissä on automaattisesti kovempi pelaaja ;D muutama liigastatuksella päässyt.

  26. Lajihan on amatööritaustainen ja ennen kaikkea nuori ja se näkyy mm. tässä ketjussa. Niin positiivisissa kuin negatiivisissa kommenteissa: joku on jonkun isä tai tuttu sillä tasolla, että eturistiriitoja pääsee syntymään – joka on väärin, mutta helpompi on elää näin – kun parempaakaan ei ole tarjota.

    Hienoa, että Pääkallo lähes ainoana tavallisen tallaajan kanavana vielä on olemassa, jottei kaikki viisaus ehkä ilman kritiikkiä kumuloidu pelkkiin valmentajiin liitossa ja seuroissa.

    Matka on pitkä isoksi lajiksi, mutta se alkaa siitä että liitto määrittää arvot ja toimintatavat, sekä kehittää niitä. Tilastointi peleistä on hyvä esimerkki, kehittynyt aimo harppauksen parissa kolmessa vuodessa, mutta on sisällöltään isoja lajeja (jääkiekko, koripallo, lentopallo) silti jäljessä ainakin 30 vuotta edelleen tilastojen sisällön ja laadun osalta.

    Hyvää matkaa SäBä kohti isoa lajia..

  27. Ei tässä olekaan pohjimmiltaan kysymys pojan valinnasta vaan siitä, että kun isä on vastuuvalmentaja, niin ei pysty laittamaan omaa poikaansa samalle viivalle kuin muita majuehdokkaita. Oma poika on koko ajan muiden yläpuolella tämän isän silmissä, se on nähty jo liian monta kertaa. Kyllä Suomesta tämän tason valmentajia löytyy roppakaupalla eikä tarvitsisi eettisyyden rajapintaa silloin koko ajan tiirailla. Apuvalmentajan roolin olisin jollain tasolla ymmärtänyt, mutta vastuuvalmentajan rooli on kyllä totaalisesti väärä linjanveto liitolta. Lisäksi Juuti on erittäin paljon negatiivisia tunteita pelaajissa herättävä valmentaja.

  28. Näyttää hyvältä mutta missä Niklas Nordlund? 00 Ikäluokan paras maalivahti…

  29. ???:lle. Listallahan tuo Sipilä näyttää olevan

  30. Yritä päästä liigaan tai PASM-junnuihin pelaavaan kokoonpanoon muualla kuin nykyisessä seurassasi – buuaaahhahhahahaaa…

  31. Valintoihin en ota kantaa, varmaan jokainen on paikkansa ansainnut ja rajatapauksia aina mahtuu tällaisiin valintoihin. Leirin ajankohtaa hämmästelen. Joukossa on muutamia 1999 syntyneitä poikia ja joukossa varmaan myös lukiolaisia, joilla voisi hyvinkin olla leirin aikaan ylioppilaskirjoituksia.

  32. Miksi Pekka Väre ei ole listalla? Täydellisen liikkuvuuden ja laukauksen omaava Forssalainen puolustaja joka tulee dominoimaan sm-sarjassa!

  33. Ketäs -01 ikäluokasta on tyrkyllä tuonne kun -99 ikäluokka poistuu?

  34. Zonnen kanssa samoilla linjoilla. Ojalan kaltaiset hyvin peliä näkevät ja oikea-aikaiset fiksut joukkuepelaajat ovat aliarvostettuja maajoukkueessa. Valitettavasti.

  35. Pari kovaa 01 saattaa päästä mukaan, kun 99 lähtevät pois.
    Hagberg, Krasi, Haukkala, Laakso ovat kovia nimiä. Stenbergi kyseenalainen, koska niin kutsuttu ”preseason” ei ole ollut lupaava häneltä.

  36. Näin se on ollut, on, ja tulee olemaan tässä armoitetussa lajissamme vielä seuraavat 20 vuotta. Top5 pelaajaa löytyy aina ilman kritiikkiä, seuraavat 10-15 menee isojen seurojen kiintiönä osastoon ” tehty hyvää yhteistyötä seuravalmentajien kanssa” ja seuravalmentajat suosivat omia ihmepoikiaan systemaattisesti, vaikka pelilliset esitykset olisivat ihan mitä tahansa, eli nopeasti vaan liigaan joko penkille tai jonkun selän taakse piiloon kentällä selviytymään pari vaihtoa pelissä, jotta liigastatus on saavutettu – WAU! Ja lopuksi pari valintaa jostain korpikuusenkannonalta että näyttää hyvältä. Aamen.

  37. Eiköhän kuitenkin jokainen valmennus halua U19 kisoihin parhaaksi katsomansa joukkueen. Ei siinä seuravalmentajien sanomiset paljoa paina, ei ainakaan parin ensimmäisen leirityksen jälkeen. KRP:n ”liigapelurit” varmasti koeponnistetaan siinä missä muutkin ja joukkue valitaan aikanaan ottaen huomioon paljon muutakin kuin pistepörssit ja pääkallon yleisönosasto. Ainoa ristiriita on oma poika, joka toisaalta on aika selvä valinta kenen papereissa tahansa.

  38. Hannuksela saattaa olla korkealla tehotilastoissa, mutta muilla osa-alueilla hän kahta vierellänsä pelaavaa 02 pelaajaakin heikompi