Pääkalloennakko: Luistinseura hävisi siirtomarkkinoilla – miten pohjoisen ulottuvuuden käy?

OLS:n kokoonpano on viime kautta heikompi. Kuva: Juhani Järvenpää

OLS:n kokoonpano on viime kautta heikompi. Kuva: Juhani Järvenpää

OLS oli viime kaudella viimeinen joukkue joka jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Kausi oli oululaisittain pettymys ja OLS:n esitykset eivät olleet erityisen hyviä verrattuna aiempiin vuosiin.

Siirtoikkuna ja harjoitusottelut:
OLS ei napannut siirtomarkkinoilla mitään järin suuria kaloja. Mika Kaitera ja Juho Laurila siirtyivät Ouluun LNM:n riveistä ja Jonatan Tynkkynen sekä Anton Kallvik Blue Foxista. Eli uudet pelaajat tulivat sarjaporrasta alempaa.

Lähtijälista oli ehkäpä yksi pahimmista kaikki liigajoukkueet mukaan laskien. Juho Sorri ja Olli Kinnunen siirtyivät TPS:n mustavalkoisiin ja Joni-Arttu Sieppi lähti Seinäjoelle SPV:n paitaan. Ville Oksa toimii seurassa isossa hallinnollisessa roolissa, joten puolustajan pelaajaura päättyi viime kauteen. Nämä yhteen ynnäten voi todeta, että OLS saattoi olla jopa siirtoikkunan pahin häviäjä.

OLS ei pelannut kovinkaan montaa harjoitusottelua. Se kohtasi Welhot kahdesti häviten ensimmäisen ja voittaen toisen. LNM kaatui 10-3, mutta SPV oli etevämpi maalein 7-3 ja EräViikingit parempi maalein 6-4.

Maalivahdit:
OLS:n Ville Mestari on yksi sarjan parhaista ykkösvahdeista. Mestarin rooli tulee olemaan iso joukkueen mahdollisen menestyksen tai menestymättömyyden suhteen. Varaveskareina toimivat nuori ja lahjakas Vinski Kivilompolo sekä Janne Karvonen. Mestari pelannee kuitenkin aiempien kausien tapaan kaikki ottelut kunnossa ollessaan.

Puolustajat:
OLS:n kannalta hyvä asia oli se, että jo ennestään hiukan kapea puolustusosasto ei kaventunut liikaa kesän aikana. Mikko Saarnio ja Lauri Tiira ovat tasaisen varmoja suorittajia. Huippulahjakas Antti Suomela oli jo viime kaudella joukkueen paras yksittäinen onnistuja, ja kehityks jatkunee tälläkin kaudella. Nuoriso-osastoa täydentävät myös lupaavia otteita aiemmin näyttäneet Tommi Wiander ja Olli Wikstedt. Aiempina kausina OLS on luottanut tiukkaan puolustukseen, ja nähtäväksi käy kuinka joukkue suoriutuu siltä osin ensi kaudella.

Hyökkääjät:
Valtteri Parviainen on kunnossa ollessaan OLS:n selkeä ykköspyssy. Viime kauden ykköshyökkääjä oli Tatu Kiipeli, joka maalasi 24 kertaa pelaamissaan 24 ottelussa. Vammoista kuntoutunutta Ville Turulaa ollaan istuttamassa tutulle sentterin tontille. Uudet hyökkääjät tuovat leveyttä hyökkäyssektoriin, mutta vahvistuksista ei oikein voi puhua. Menetettyjen hyökkääjien vuoksi useilta vaaditaankin tasonnostoa.

Plussat ja miinukset:
+Maalivahtipeli
+Useita nuoria, joilla edelleen potentiaalia hyviksi liigapelaajiksi
+Kovakuntoinen ja taisteleva ilme
+/- Uusittu valmennus tuo muutosta/Kokematon liigakentillä
– Kapea hyökkäysmateriaali
– Profiilipelaajien kunto pienoinen arvoitus

Paras pelaaja: Valtteri Parviainen, hyökkääjä
Nouseva tähti: Antti Suomela, puolustaja
Päävalmentaja: Eetu Vehanen

Arvio sijoituksesta: 10

Perustelu sijoitukselle:
OLS niitti muutama kausi sitten hyvää menestystä nuorten SM-sarjoissa, ja se menestys siivitti myös miesten joukkuetta aina pudotuspeleihin saakka. Viimeisen kahden kauden aikana joukkue on kuitenkin heikentynyt ja ennakkoon ensi kaudesta saattaa tulla edellistäkin haasteellisempi. Tulososaston hyökkääjien lähtö vaikeuttaa jo ennestään maalinteko-ongelmien kanssa paininutta miehistöä.

OLS:aa luotsaa miesten liigassa kokematon ja nuori Eetu Vehanen. Pelaajisto on Vehaselle ennestään tuttu, ja nuorekas ote toiminee hyvin nuoren joukkueen kanssa. Uusi päävalmentaja on tuonut tekemiseen uusia tuulia, jotka voivat tehdä hyvää pitkään yhdessä olleelle rungolle. Uran ensimmäistä kautta ajatellen haaste on kuitenkin suuri. Pelifilosofisesti OLS:n materiaalilla kannattaisi edelleen satsata tiiviiseen puolustukseen.

Veikkauksen mestaruuskerroin: 90

Lue myös:
Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2017-2018
Tässä ovat miesten Salibandyliigan kauden 2017-18 harjoitusotteluiden aikataulut

OLS julkaisi jatkosopimukset viiden runkopelaajansa kanssa

4 comments

  1. Odotan että Kallvik on selkeä vahvistus OLS:lle. Tsemppiä!

  2. OLS tulee kotonaan ottamaan hyvin pisteitä, mutta playoff-paikkaan en usko. Täälläkin nuoruus tulee olemaan enemmän uhka kuin mahdollisuus – tappioputkia on vain vaikea saada poikki. Sijoitus 12.

  3. Vehanen on ehdottomasti paras asia, mitä seuralle on tapahtunut verrattuna viime kauteen. Elää ja hengittää lajia täysillä.

  4. Hauska nähä kuinka nuori koutsi Vehanen pärjää. Tuonu uutta ja toivottavasti onnistuu! Jos ei eka kauel ni toiv saa aikaa kehittyä!