Liigat

Pääkalloennakko: Lupaukset lujilla – Kooveen nuorten kollien kanttia testataan

13.09.
2017
7 Kommenttia
2
Liigat

Roni Tuomela (vas.) ja Matias Lintula (oik.) luutivat Kooveen takalinjoilla. Lintula on yksi Kooveen puolustuksen avainpelaajista. Kuva: Juhani Järvenpää

Tampereen Kooveen viime kausi oli erittäin hankala. Joukkue varmisti tulevan kauden liigapaikkansa vasta runkosarjan viimeisellä kierroksella, kun joukkue kaatoi monien yllätykseksi EräViikingit vieraissa ja samaan aikaan muut pelit päättyivät juuri oikeanlaisiin lopputuloksiin tamperelaisten kannalta.

Siirtoikkuna ja harjoitusottelut:
Kooveen kahdesta uudesta pelaajasta voi puhua paluumuuttajina, kun Tuomas Aho palasi Sveitsistä ja aikoinaan Gunnersissa liigataipaleensa aloittanut Riku Reunamäki (Classic) löysi 10 vuoden jälkeen tiensä takaisin tamperelaisseuraan. Naapuriseurassa vähäiselle peliajalle jäänyt puolustaja Jesse Ruokostenpohja (Classic) ja Espoossa ajoittain väläytellyt Teemu Suomalainen (Oilers) ovat Kooveen linjan mukaisia hankintoja.

Lähtijöitäkin oli, ja sellaisia pelaajia jotka ovat edustaneet seuraa pitkään. Mikko Immonen (Sveitsi), Lassi Ylisiurunen (lopettaa) ja Nico Andersson (?) kuuluivat käytännössä koko menneen vuosikymmenen Kooveen joukkueen runkopelaajistoon. Mikko Repo edusti joukkuetta useamman kauden, mutta palaa nyt Nokian KrP:n vahvuuteen. Lassi Kotovaara (Happee) oli ensimmäisellä kaudellaan selkeä vahvistus, mutta toisella kaudella pelipaikalla taisi esiintyä pelimiehen varjo. Kooveen kannalta siirtoikkuna oli ehkä hitusen miinusmerkkinen, vaikka päävalmentaja Valtteri Sainio haki joukkueeseensa tietynlaista muutosta ja tietynlaisia pelaajia.

Harjoituspeleissä tamperelaisten kurssi on ollut vahvan mollivoittoinen. Koovee on voittanut ainoastaan SalBan (7-6) vieraissa ja hävinnyt Divarin Karhuille (6-4), Happeelle (9-6), Steelersille (6-2), LASBille (4-3 ja.) ja toisessa pelissä SalBalle (11-4). Harjoituspeleistä ei saa yhtäkään pistettä varsinaiseen sarjaan, mutta tuloskavalkadi ei näytä tamperelaisittain erityisen mairealta.

Maalivahdit:
Ykkösvahti Arvid Vonk on yksi liigan aliarvostetuimmista torjujista ja piti Kooveeta viime kaudella useaan otteeseen pystyssä. Porilaislähtöisellä on sauma nousta maan veskarieliittiin lähivuosina. Kakkosvahti Eero Peiponen täyttää tonttinsa, jos Vonk ei pysty pelaamaan. Maalivahteihin Koovee ei tule kaatumaan.

Puolustajat:
Puolustuksen mielenkiintoinen huomio on se, että vanhin pelaaja 23-vuotias, joka tosin kuvastaa myös Kooveen koko ryhmän rakennetta melko hyvin. Ulkomailta oppeja hakenut Aho onkin äkkiseltään yksi puolustuspään kokeneimmista pelaajista ja saanee vastuuta ensi kaudella. Topi ja Ossi Koskinen, Aleksi Jokela, Matias Lintula sekä Ruokostenpohja ovat kaikki nimiä, joissa on potentiaalia, mutta kaikkinensa puolustus on sangen tasapaksu, eikä se ole erityisen vahva liigatasolle.

Hyökkääjät:
Reunamäki liittyi Kooveeseen voitettuaan Suomen mestaruuden Classicissa ja on tulevalla kaudella joukkueen ykköspyssy. Jokseenkin hassuna voi pitää sitä, että Reunamäki, 28, on joukkueensa selkeästi vanhin pelaaja, ja hyökkäyksen toiseksi iäkkäin on 23-vuotias Samuli Salomaa. Salomaa oli viime kaudella todella hyvä ja joukkue kaipaa laiturilta vahvoja kausia myös tulevaisuudessa. Perttu Koljosesta on myös kasvamassa kovan luokan tekijä liigaympyröihin. Suomalaiselta, Samu Saarelta ja Jasse Kuusistolta vaaditaan tulevalla kaudella onnistumisia, jos joukkue mielii pärjätä sarjassa.

Plussat ja miinukset:
+ Sainio on päässyt rakentamaan itsensä näköisen joukkueen – nuoren ja energisen
+ Vonk
– Nuori nippu, jonka materiaali on yksi sarjan vaatimattomimmista
– Johtavia pelaajia uupuu
– Toimiiko Sainion pelitapa tulevalla kaudella?

Paras pelaaja: Riku Reunamäki, hyökkääjä
Nouseva tähti: Jesse Ruokostenpohja, puolustaja
Päävalmentaja: Valtteri Sainio

Arvio sijoituksesta: 12 (karsii sarjapaikasta)

Perustelu sijoitukselle:
Kooveen uudessa hienossa hallissa ei välttämättä juhlita kovin montaa kertaa tulevalla kaudella, sillä pelaajiston ja suoritusten taso on laskenut pikku hiljaa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikka potentiaalia onkin, niin jossain vaiheessa tiettyjen pelaajien pitää pystyä myös lunastamaan lupauksia. Tällä hetkellä kokoonpano on kuitenkin vaatimattomimmasta päästä sarjassa.

Sainio on valmentajana autoritäärinen, jolla on vahva visio siitä minkälaisen joukkueen ja pelitavan hän haluaa. Ainakaan viime kaudella tyyli ei sopinut kaikille ja se aiheutti ongelmia. Nyt ryhmä on kieltämättä enemmän Sainion näköinen ja aktiivinen pelitapa tullaan varmasti näkemään ensi kaudellakin. Kooveella on potentiaalia välttää karsinnat ja nousta jopa ylemmäksikin, mutta se vaatisi joukkueelta nappisuorituksen, joita Kilpaveljiltä ei ole nähty viime vuosina.

Veikkauksen mestaruuskerroin Kooveelle: 80

Lue myös:
Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2017-2018
Tässä ovat miesten Salibandyliigan kauden 2017-18 harjoitusotteluiden aikataulut
Koovee nappasi kaksi Suomen mestaria paikallisvastustajalta – Espoosta lisää hyökkäysvoimaa
Koovee-luotsi tyytyväinen uusiin hankintoihin – ”Pelaajien pitää olla asenteellisesti ja urheilullisesti vaatimustemme tasolla”

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Pääkallo.fi
Pääkallo.fi
Jutun kirjoittajana Pääkallo itse.
Arto Kilponen
13/09/2017
Minä laittaisin Kooveen sijalle 13. Tuollaisella ikäjakaumalla liikkuvalle joukkueelle tappioputken katkaiseminen on todella vaikeata. Erityismaininta liigan huonoimmille pelipaidoille, josta saa tihrustaa oikein tosissaan mitä selässä lukee.
onko tietoa
13/09/2017
onko kellään tietoa näkyykö salibandyliiga enää fanseatilta???
Kilposelle
13/09/2017
Alkavalla kaudella ei tarvitse tihrustaa, sillä pelinumerot tulevat olemaan valkoisella ei kultaisella värillä.
PARI HUOMIOTA
13/09/2017
Harjoitusotteluiden perusteella vaikuttaisi siltä, että Aho tulee pelaamaan sentterinä eikä puolustajana. Pelasi sentterinä myös Sveitsissä vaikka Kooveessa olikin puolustaja.

Vaikka joukkue nuori onkin, niin runkopelaajilla on useampi kausi kokemusta Salibandyliigasta. Viime kauden lopulla esimerkiksi Salomaa ja Koljonen osoittivat pystyvänsä vastuuta kantamaan.
Bana
13/09/2017
Näen Kooveessa paljon yhtäläisyyksiä Josban tarinan kanssa. Avainpelaajista Vonk ja Koljonen tuskin enää kauaa seurassa vaikuttavat, jäljelle jää nuori runko joka pudonnee ennemmin tai myöhemmin. Pelaajistoa nuorennettu aivan liikaa, kaukana muutaman vuoden takaisen Kooveen iskukyvystä.
Arto Kilponen
13/09/2017
Hieno juttu jos numeroiden väri on vaihdettu. Koovee on sympaattinen seura, heidän kotipeleissään on ollut mukava käydä.
T:re
13/09/2017
Samu Saaren kausi paketoitiin treenimatsissa Happeeta vastaan,polvi vamma ja leikkaus edessä!

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.