Pääkalloennakko: SPV jälleen välieriin – riittääkö puhti mitaleille saakka?

Jari Hankkio on SPV:n parhaimmistoa hyökkäyspäässä. Kuva: Juha Käenmäki

Jari Hankkio on SPV:n parhaimmistoa hyökkäyspäässä. Kuva: Juha Käenmäki

SPV uudistui selkeästi viime kaudelle ja Tommy Koposen ryhmä onnistui hienoisista epäilyksistä huolimatta hyvin. Joku voisi sanoa jopa erinomaisesti, sillä SPV ylsi lopulta pronssimitaleille asti ja oli todella lähellä finaalipaikkaa.

Siirtoikkuna ja harjoitusottelut:
Siirtojen puolesta SPV:n kesä on ollut sangen rauhallinen. Tulijapuolella oli yksi täsmähankinta, kun Joni-Arttu Sieppi liittyi mukaan punaisten kokoonpanoon. Edustuksen mukaan nostettiin myös pelaajia omista junioreista ja seuran kakkosjoukkueesta.

Lähtijälistakin on maltillinen. Pitkään SPV:tä edustanut Teppo Mäkelä ja viime kaudella vastuuta saanut Joona Kukko (SB Vaasa) voidaan laskea menetyksiksi. Pienempään rooliin jääneet Arttu Hautabacka (Jymy), Eetu Sariola (Jymy) ja Jari Karjalainen vaihtoivat myös kesällä maisemaa. Äkkiseltään voisi väittää, että rinki hieman kapeni, mutta ei heikentynyt merkittävästi.

SPV pelasi harjoituskaudella neljä peliä Suomessa ja kolme ottelua Ruotsissa. Divarin Jymy kaatui Suomessa luvuin 11-9 ja OLS luvuin 7-3. SPV päätyi 5-5-tasatulokseen Happeen kanssa ja hävisi Classicille maalein 11-8. Ruotsissa seinäjokelaispoppoo kärsi jatkoaikatappiot Dalenia ja Team Thorengruppenia vastaan ja hävisi toiseksi mainitulle vielä maalein selkein 9-3-loppulukemin.

Maalivahdit:
Viime kauden pudotuspeleissä loukkaantunut Julius Kivimäki tulee olemaan päätorjuntavastuussa ensi kaudellakin. Hannes Hannula on onnistunut pääosin hyvin kakkosvahtina, vaikka heikompiakin hetkiä on osunut tielle.

Puolustajat:
SPV luottaa pelityylillisesti tiukkaan puolustukseen ja iskee nopeasti vastaan aina tilaisuuden tullen. Matias Veikkola ja Jyrki Holopainen ovat omalla pelipaikallaan valtakunnan parhaimmistoa ja varsinkin ensimmäisen osalta voi pitää ihmeenä jos maajoukkuekutsua ei tule lähivuosina. Pääosa SPV:n puolustajista taitaa erinomaisesti raasto- ja peittopelin, mutta pallollisessa pelissä olisi osalla selkeästi parannettavaa. Puolustukseen SPV ei tule tulevallakaan kaudella kaatumaan.

Hyökkääjät:
SPV:n hyökkäysmateriaali on tietyllä tavalla melko selkeästikin kaksijakoinen, vaikka fyysinen osaaminen on kaikilla hyvällä tasolla. Mukana on uutteria työjuhtia ja taitavia pisteniiloja. Monipuolisimmaksi pelaajaksi voinee nostaa Ville Kuuselan, joka on tärkeä pelaaja molemmissa päissä. Kuusela on onnistunut viime kausina hyvin hyökkäyksessä ja yleisvaltainen pelityyli on antanut ketjukavereille enemmän vapauksia. Mikko Kohonen ja Sami Koski keikkuvat vuodesta toiseen pörssien kärkisijoilla, mutta kaksikko vaikuttaa saavan myös muita pelaajia vapaamman roolin kentällä. Sähäkkä Jari Hankkio on noussut viime vuosina sarjan parhaimpien hyökkääjien joukkoon ja on sitä edelleen, jos vain pysyy kunnossa, eikä loukkaannu kesken kaiken.

Plussat ja miinukset:
+ Pelityyli iskostettu vuosien varrella selkänahkoihin
+ Sarjan fyysisesti kovin joukkue
+ Pelaajisto tottunut menestymään ja kädet eivät tärise kovissa paikoissa
– Riittääkö taitotaso?
– Ohuempi rinki ja kuluttava pelitapa eivät ole välttämättä hyvä yhdistelmä

Paras pelaaja: Ville Kuusela, hyökkääjä
Nouseva tähti: Juuso Keskinen, hyökkääjä
Päävalmentaja: Tommy Koponen

Arvio sijoituksesta: 4

Perustelu sijoitukselle:
SPV voidaan lukea tämän vuosikymmenen kestomenestyjiin Salibandyliigassa. Vaikka väliin on osunut muutama suvantokausikin, niin joukkue on ollut tuttu näky välierissä 2010-luvulla. Kursailematon tyyli perustuu vahvaan fysiikkaan, tiukkaan puolustukseen ja teräviin vastahyökkäyksiin isossa kuvassa. Muutakin joukkue on ajoittain kokeillut, mutta paluu samaan vanhaan on tapahtunut aina. Sen voi kuitenkin nostaa esille, että viime kaudella SPV:n pallollinen peli kehittyi hieman edellisistä sesongeista. Pelitavan kautta on tullut vuosien saatossa kovaa tulosta, vaikka se ei varmasti millekään vastustajalle ole tullut enää minkäänlaisena yllätyksenä.

Tommy Koposen joukkue on kokenut nippu, joka on varmuudella jälleen ainakin kovassa fyysisessä iskussa. Hyvin sujuneen kauden jälkeen muutokset ovat olleet pieniä, joka on varmasti helpottanut kauteen valmistautumista. Materiaalissa SPV häviää korkeammalle sijoitetuille hiukan, mutta toisaalta Seinäjoella on useimmilla kausilla osattu repiä ryhmästä jokainen hikipisara irti. SPV SM-mitaleilla tai jopa Superfinaalissa ei olisi suuri yllätys, mutta se vaatii nappisuoritusta, kun alustava kärkikolmikko on materiaaliltaan vahvempi.

Veikkauksen mestaruuskerroin SPV:lle: 5,5

Lue myös:
Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2017-2018
Tässä ovat miesten Salibandyliigan kauden 2017-18 harjoitusotteluiden aikataulut
SPV:llä selvät sävelet – tässä ensi kauden joukkue
Kesähaastattelussa läpimurron tehnyt Matias Veikkola – ”En olisi ikinä uskonut tuollaiseen kauteen”

19 comments

  1. Miksi hyvä puolustuspelaaminen leimataan aina niin negatiiviseksi. Pelin voi voittaa tekemällä enemmän tai päästämällä vähemmän Spv valinnut jälkimmäisen. Mielestäni kova työteko fyysisellä puolella pallollisen pelin ”heikkouden” korvaamiseksi ei ansaitse tätä lokaa mitä heille joka vuosi annetaan

  2. Eihän tiukka pelitapa edellä menemisessä mitään vikaa olekaan. Se tuottaa tuloksia, kuten jutussakin mainittiin. Samaan hengenvetoon on kyllä todettava, että sillä mentaliteetilla harvoin tuotetaan maailmanluokan yksilöitä. Tämä on näkynyt SPV:n kannattajien harmiksi jo pitkään esim MJ-valinnoissa. Vaikea on kuvitella että esimerkiksi Kotilainen olisi puhjennut kukkaan Seinäjoella. Seuratasolla vahva pelitapa ja siitä usein johtuva seurauskollisuus voivat kuitenkin luoda vahvoja dynastioita ja hienoa kannattajakulttuuria.

  3. SPV tulee olemaan jälleen kerran vahva ja yllättää pallon hallinnalla ”taas” tämänkin kauden aikana monet Tampereen ja Helsingin alueen ”säbätietäjät”! ? Superfinaaliin käy Speven tie keväällä! Tsemppiä Spevelle kauteen ?

  4. Minä laittaisin SPV:n tällä kaudella sijalle kolme. Sielä on esim EräViikinkeihin ja Oilersiin nähtynä valtava ero jatkuvuudessa. Siinä missä edellä mainitut vaihtavat valmentajiaan kuin sukkia, SPV uskoo siihen samaan tekemiseen vuodesta toiseen. Pelaajat eivät ole kovin paljoa sen parempia kuin täällä PK-seudulla, mutta heistä saadaan enemmän irti. Ja toki Seinäjoella on myös selkeä voittamisen kulttuuri, josta on varmasti hyötyä playoffeissa.

    Erityismaininta liigan puolueellisemmalle kotiyleisölle. Oma pelaaja vetää vastustajaa mailalla suoraan päähän ja yleinen ilmapiiri katsomossa on ”ei varmaan kannata pitää päätään just siinä”.

  5. Olkoonkin oksettavin yleisö… mutta onpahan ainakin yleisöä paikalla 😉

  6. Eikö jossain vaiheessa jo uutisoitu että Kuusela lopetti uransa? Vai olenko aivan hakoteillä?

  7. Seinäjoelta löytyy myös liigan parhaat näyttelijän lahjat omaava pelaaja. Koski, yrittäisit edes pysyä pystyssä.

  8. Mäkelä lopetti uransa, ei Kuusela. Tarkennatko mikä yleisössä oksettaa? Olen monenmoista lajia käynyt seuraamassa ja täytyy sanoa että salibandy-yleisö ja tässä tapauksessa SPV:n kotiyleisö on erittäin fiksua sakkia.

  9. Kävin kaverin innoittamana hänen seurassaan katsomassa oilers ja indians vlisen harkkapelin.
    En tunne lajia enkä näitä pelaajia mut näytti siltä kuin nämä intiaanit olisivat olleet leikkimässä kalpeanaamojen kanssa. Niin ylivoimaisia olivat.
    Näkemäni johdosta asetan intiaaniryhmän oilerssin edelle.

  10. Kyllähän se oksettaa kun katsomosta löytyy yli sata maksavaa asiakasta, jotka saattavat jopa kannustaa omiaan.

  11. Vai että oksettavin kotilyeisö, ainaki meirän kannustuksesta saa selvää ? ja voin omasta puolestani luvata kannustaa SPV.n voittoon vieläkin rajummin kuin ikinä ennemmin ! ?

  12. Kun erehdyt sanomaan pari jengiä totuutta, niin heti on puukkojunkkarit pähkinöissään, mikä teitä vaivaa? Tässä ennakossa ei mitään mistä pitäisi hermoilla, niinku ei oo ollu muissakaan

  13. Vuodet salibandyliigassa menevät ja tulevat, yksi säilyy, Speve ja sen peruskivet. Fysiikka, tiukka vitjapuolustus, ja tosi tehokas käöntöpeli.
    Kyllä niillä taas välierissä ollaan. Jos ei muuten ni Mikko raahaa sakin sinne itse vaikka väkisin.
    Hyökkäyspäähän on tullut leveyttä, takaa sen että Speveä vastaan on aina ikävä pelata.

  14. Kannustaa saa ja pitää! Mutta vastustajan kunnioitusta ei löydy. Varsinkaan vieras fanien.

  15. Voiko seinäjokisilta edes odottaa muiden kunnioitusta? Vuosien mittaan rivien välistä pelaajatkin pistää piikkiä muille. Turha sitten ihmetellä, jos samantasoisista kavereista se toisen jengin pelaaja majussa, koska valitsemattomuus tuskin enää mitään sattumaa.

  16. Pelaajatkin pistäneet piikkiä muille. Törkimykset! ja vielä rivien välistä.

  17. Menestystä Spv:lle tulevalle kaudelle! Upeasti oli väkeä avauspelissä ja hieno tunnelma!