Ruotsilla selkeä johto maaotteluvoitoissa – Fintelligens mukana ensimmäisessä tapahtumassa

Kuvakaappaus Jari Kinnusen blogista.

Kuvakaappaus Jari Kinnusen blogista.

Suomen ja Ruotsin salibandymaajoukkueet ovat mitanneet toisiaan maaotteluhengessä vuodesta 1999 alkaen. Tapahtumassa on ollut variaatioita ja nykyisellä muodolla kolme viimeistä vuotta.

Idean isänä toimi SSBL Salibandy Oy:n entinen puheenjohtaja Jussi Lähde, jonka leikkimielinen heitto johti lopulta tekoihin. Lähteen lisäksi tapahtumaa olivat ideoimassa nykyinen yhteiskuntasuhteiden johtaja Jari Kinnunen, nykyinen Salibandyliigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen sekä silloinen SSBL:n toimitusjohtaja Jari-Pekka Anttila.

Kinnunen on muistellut tapahtumaa perjantaina julkaistussa bloggauksessaan.

– Halusimme viedä sen isolle areenalle, taloudellisen tappionkin riskillä, Nurminen muisteli Kinnusen kirjoituksessa.

– Jotain lisäherkkua halusimme vielä koristeeksi kakun päälle. Siksi kehitimme otteluiden jälkeen suoritettavat rangaistuslaukauskisat ja niistä yhteispisteisiin lisättävät ekstrapisteet. Onhan rangaistuslaukaukset salibandyssa erittäin hyvää ja yleisöä viihdyttävää lisäherkkua, Kinnunen kertoi.

Ensimmäisessä ottelutapahtumassa nähtiin myös nykyvalossa sangen tunnettu duo, kun uraansa starttaillut Fintelligens (Elastinen ja Iso-H) esiintyi tapahtumassa. Koko kirjoituksen voit lukea täältä.

Vuosi Suomi-Ruotsi
1999 6 – 3
2000 3 – 9
2001 2 – 9
2002 3 – 9
2003 4 – 8
2004 6 – 6
2005 6 – 6
2006 2 – 10
2007 2 – 10
2009 3 – 9
2010 1 – 11
2011 3 – 9
2012 6 – 6
2013 1 – 11
2014 4 – 8
2015 4 – 8 (juniorit)
2015 3 – 9
2016 3 – 9 (juniorit)
2016 3 – 9
2017 5 – 7 (juniorit)
2017 ? – ?
Yhteensä: 70-166