Suomen maajoukkuepuolustaja palasi Ruotsin liigaan Sveitsistä

Laura Mertsalmi edusti Suomea vuoden 2015 MM-kotikisoissa. Kuva: IFF

Laura Mertsalmi edusti Suomea vuoden 2015 MM-kotikisoissa. Kuva: IFF

Puolustaja Laura Mertsalmi, 28, siirtyi viime viikolla keväällä Sveitsin mestaruuden voittaneesta UHC Dietlikonista Ruotsin Superliigan Täby FC:n riveihin.

Mertsalmi pelasi Sveitsissä kaikkiaan kaksi kautta ja saavutti maan kulta- sekä hopeamitalin. Siirto varmistui viime keskiviikkona, joten puolustaja debytoi jo viikonloppuna uuden seuransa paidassa, kun Täby kaatoi Karlstadin lukemin 6-4.

Mertsalmi on esiintynyt Suomen maajoukkueessa kaikkiaan 84 kertaa ja onnistunut iskemään pisteet 6+17 pelaamissaan otteluissa. Naisten MM-joukkueeseen hän on kuulunut vuosina 2011, 2013 ja 2015. Viimeksi Mertsalmi esiintyi maajoukkueessa helmikuun MM-karsinnoissa.

Mertsalmi on edustanut Ruotsin liigassa aiemmin muun muassa Djurgårdenia ja päässyt juhlimaan joukkueen kanssa Ruotsin mestaruutta. Suomen Salibandyliigassa hän ei ole esiintynyt uransa aikana.