Suomen mestari punnersi niukan voiton Mosahallilla – Eliisa Alanko illan tähtenä

Classicin naiset nappasivat kauden toisen voittonsa. Kuva: Esa Takalo.

Classicin naiset nappasivat kauden toisen voittonsa. Kuva: Esa Takalo.

Naisten Salibandyliigassa Classic joutui koville EräViikinkien kanssa. Hallitseva Suomen mestari voitti lopulta vierasottelunsa lukemin 4-3.

Ottelun avauserässä ainoastaan EräViikinkien Trine Sällström onnistui ylivoimalla maalinteossa. Toisessa erässä Classic nousi tasoihin Eliisa Alangon osuttua niin ikään ylivoimalla.

Hetkeä myöhemmin Milja Saarikoski pääsi yrittämään Classic-vahti Anna-Maria Linnoisen ohittamista rankkarista, mutta epäonnistui. Daniela Markelin vei kuitenkin EräViikingit johtoon erän puolivälissä. Alangon siskokset Ella ja Eliisa toivat kuitenkin tamperelaiset vielä rinnalle ja ohi ennen päätöserän alkua.

Kolmannen erän alussa Nina Rantala teki ottelun voittomaaliksi jääneen 4-2 -osuman, sillä kotijoukkueelta osui enää Silja Stolpe 22 kertaa torjuneen Laura Loisan syötöstä.

EräViikinkien tehokkain oli kaksi maalia alustanut Maura Paajanen. Classicin pistelinkona toimi Eliisa Alanko tehoin 2+1.

Ottelutilastot

Jarmo Koskelan ottelukuvat
Juhani Järvenpään ottelukuvat

9 comments

  1. Miten voi vuodesta toiseen olla näin huonot tuomarit, aina vaan samaa paskaa. Muuttakaa nyt jotain!

  2. Kyllä nähtiin Ervin naisilta/tytöiltä hienoa pelaamista, noin vähällä yhteisellä kokemuksella. Vastustajan veteraanit joutuivat hädissään antamaan pari rankkariakin, kun nuorukaiset pyyhälsivät pallon kanssa ohi.Tuuri vain oli vieraiden puolella.

  3. Nimimerkki ”KYLLÄKYLLÄ”:ltä ansiokas Teksti-TV-/Tulospalvelu-analyysi pelistä. Analyysiä olisi täydentänyt kommentti ”tehokkaasti ylivoimasta” ja jokin viittaus torjuntatilastoista.

  4. Kiitos eräv, kannatti tulla katsomaan naistenkin peliä. Ylivoimaiseksi mainostettua vastustajaa vastaan pirteä peli.

  5. Kieltämättä katsomoon näki hienosti, että ErVi onnistui hyvin tavoitteessaan pelata ”siedettävää tappiota” sen sijaan, että olisi aktiivisesti pyrkinyt voittoon. Toki yksittäisessä pelissä voi aina laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta.