Liigat

Video: Hurja kiri – kolme viimeistä osumaa ilman maalivahtia ja jatkoaikavoitto

24.09.
2017
2 Kommenttia
0
Liigat

Tässä syntyy Indiansin voittomaali. Kuva: Esa Takalo.

Westend Indians voitti lauantaina miesten Salibandyliigassa Tampereella Kooveen. Ottelu päättyi espoolaisten 9-8 jatkoaikavoittoon.

Koovee oli pitkään ottelussa kuskin paikalla, sillä se hallitsi ensimmäistä ja toista erää selvästi. Kolmannen erän alussa Koovee siirtyi jo ratkaisevan tuntuiseen 7-3 -johtoon, mutta sen jälkeen Indians aloitti kirinsä.

Kolmisen minuuttia ennen loppua ero oli vielä kaksi maalia Kooveen hyväksi. Indians otti kuitenkin maalivahdin pois ja kavensi ensin Valtteri Kainulaisen toimesta ajassa 57:36 ja tasoitti sen jälkeen Santeri Toropaisen toimesta puoli minuuttia ennen loppua.

Jatkoajalla ”Heimo” otti niin ikään maalivahdin pois ja haki voittoa viidellä neljää vastaan. Tämä myös onnistui, sillä Teemu Venäläinen sivalsi takatolpalta voiton ja kaksi pistettä keltapaidoille.

Indians-luotsi Mikko Laurikainen ei ollut kuitenkaan tyytyväinen omiensa esitykseen ja totesi jo alkukaudesta paljon negatiivista palautetta saaneen uuden pistelaskusysteemin olleen tässä tilanteessa oikeudenmukainen.

– Kyllähän me keinotekoisesti roikuimme pelissä mukana. Olimme 50 minuuttia 5vs5-pelissä Kooveeta jäljessä. Koovee voitti kaikki irtopallot ja kaksinkamppailut. Pisteenlaskusysteemi tuntuu tässä tilanteessa oikeudenmukaselta, kun Kooveekin tästä sai sen pisteen. He olivat parempia tänään, Laurikainen latasi.

Pistenikkareista Kooveen Perttu Koljonen ja Indiansin Heikki Iiskola takoivat kumpikin tehot 2+3. Heitä säestivät Kooveen puolella Riku Reunamäki ja Indiansin Aaro Astala lukemin 2+1.

Ottelutilastot
Esa Takalon ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila
Jorge
24/09/2017
Oksettavaa pelaamista Tuomas Aholta 8-7 sekä jatkoaikamaalissa. Onneksi Inkkarit rokottivat jatkoajalla turhasta höntyilystä.
Hyi
25/09/2017
Miten voi olla noin jumalattoman huono pelaaja toi Mahlberg, äijä osaa kentällä mitään. Miten viittii koutsi pitää tollasta pelaajaa LIIGApelissä ku ei osaa ees puolustaa...

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.