Video: Suomen mestari avasi murskavoitolla – Savolainen aateloitiin seuralegendaksi

Mika Savolainen on Classicin pelaaja-aatelinen #22. Kuva: Esa Takalo.

Mika Savolainen on Classicin pelaaja-aatelinen #22. Kuva: Esa Takalo.

Kahtena edellisenä keväänä salibandyn Suomen mestaruutta juhlinut Classic aloitti kautensa 10-4 -voitolla LASB:sta. Ottelun alla jaettiin myös erityispalkinto, kun Mika Savolainen nimitettiin Classicin pelaaja-aatelisten joukkoon.

Savolainen päätti uransa vuosi sitten Classicin ensimmäiseen Suomen mestaruuteen. Liigan kaikkien aikojen jäähypörssin ykkönen luuti Salibandyliigassa kaikkiaan 13 kautta RuRun, Steelersin, Trackersin ja Classicin takalinjoilla. Tehopisteitä ”iso paha” Savolainen keräsi 302 runkosarjakamppailun ja 77 playoff-ottelun aikana yhteensä 325 kappaletta. Maajoukkueessa Savolainen esiintyi 46 kertaa ja oli mukana kolmessa MM-turnauksessa, joista saldoksi jäi kaksi maailmanmestaruutta ja yksi MM-hopea.

Itse ottelussa Classic oli selvästi vierailijaansa parempi. Aktiivisesti pelannut LASB oli yritteliäs, mutta tamperelaisisännät takoivat pikkuhiljaa johtoaan suuremmaksi ottelun edetessä. Kolmannen erän alussa tilanne oli jo 8-1 ennen kuin LASB onnistui kaunistelemaan lukemia.

Classicin tehokkaimmat olivat 3+2 -tehot nakutellut Lassi Vänttinen ja 2+3 -pistein kompannut Joonas Pylsy. Sami Johansson onnistui pistein 2+1. LASB-hyökkääjä Rasmus Kainulainen oli ainoa kahteen pisteeseen yltänyt vierasjoukkueen pelaaja maalisyötöillään.

Mika Savolaisen aateloiminen:

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

7 comments

  1. Hyvä asia.Monesti Savolainen muistetaan vain kovista otteista.Mutta ottelumäärät ja tehopisteet niin liigassa kuin majussakin on kovia saavutuksia.

  2. Mika ”Silli” Savolainen. Hieno pelaaja ja ihminen!!! Niitä diagonaalisyöttöjä on ikävä. Ei nyky liigassa monet puolustajat syötä niinkuin Savo.

  3. Savolaisen kivikautinen lapa voitaisiin aateloida legendaksi, mutta mielestäni aika outoa, että Trackers-ikoni on joku Classic-legenda.

  4. Ei ole Pirkanmaalta kotoisin. Mutta Tampereen ajan pelasi vain Classicissa. Ei poukkoillut joukkueesta toiseen Tampereen sisällä. Niinkuin monet pelaajat ovat tehneet aikojen saatossa. Varmasti vaikutti tuossa aateloinnissa. Mikan Exel liigamaila löytyy kotoa. Punaisella X-Cat lavalla:D

  5. Trackersissa tekivät Lehtisen kanssa miljoonia maaleja, kun diagonaali päättyi Lehtisen suoraan vetoon. Taisivat Cssäkin vielä vähän tuota harrastaa.

  6. Huikea ukko ja legenda, monta kertaa ajettu Aurasta katsomaan! Tämä mies teki muuten Oxdogin historian ensimmäisen maalin Oxdog mailalla salibandyliigassa, ja tietenkin kovalla kantilla:)

  7. Hattua päästä Familylle. En tiedä mitä on tapahtunut kesän aikana, mutta nyt alkaa olemaan videotuotanto sillä tasolla mitä Suomen ykkösjoukkueelta voi odottaa. Nopeaa ja ennenkaikkea laadukasta. Kiitos.