Video: Viime kevään liigakarsija aloitti kauden tärkeällä voitolla

O2-Jyväskylä nappasi liigahistoriansa kahdeksannen runkosarjavoiton. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Oranssipaitainen O2-Jyväskylä nappasi liigahistoriansa kahdeksannen runkosarjavoiton. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Viime keväänä naisten Salibandyliigan karsintoihin valahtanut O2-Jyväskylä aloitti kauden 2017-18 voitolla. ”Amppareiden” käsittelyssä kaatui toissa kevään Suomen mestari NST lukemin 4-3.

NST:n piti pelissä mukana kakkoskenttä. Liisa Laapio oli mukana kaikissa lappeenrantalaisten maaleissa pistein 1+2, Juuli Hakkaraiselle merkattiin tehot 1+1 ja kolmas lenkki Hanna Kiljunen osui kertaalleen.

Tämä ei kuitenkaan auttanut, sillä kotijoukkueelta löytyi tehoja kaikista kolmesta kentällisestä. Maalit merkattiin Jenni Kaipaisen, Tiia Hattaran, Rina Rautalan ja Saara Metsälän nimiin. Kiia-Maria Avikainen syötti osumista kaksi. Kaksi osumista syntyi toki ylivoimalla.

Otsikon sanamuotoa muutettu klo 13.15.

One comment

  1. Pääkallolle tiedoksi:
    Myös SSRA-ErVi ottelusta on nyt maalikooste nähtävissä.
    Samoin ÅIF-Koovee pelistä.