Blogit

Blogi: Kurkistus pelitavan rakentamisen maailmaan

10.10.
2017
6 Kommenttia
21
Blogit

Perttu Kytöhonka pohtii blogissaan muun muassa Classicin pelitapaa Falunia vastaan Champions Cupin finaalissa. Kuva: Juha Käenmäki

Miten toimii puolikorkea alueellinen 2-2-1 -karvaus? Miten murtaa matala 1-2-2, aka “Erän mökki”? Miten peliä avataan alakolmiosta?

Minuun ollaan usein erilaisten salibandyasioiden suhteen yhteydessä ja olen siitä ilahtunut. Suomesta löytyy paljon nuoria ja vähän vanhempiakin, oppimaan motivoituneita tai muuten vaan erilaisista ajatuksista kiinnostuneita valmentajia ja taustaihmisiä. Pyrin vastaamaan kysymyksiin huolellisesti, sillä jos ylittää kynnyksen lähestyä tuntematonta ihmistä, sen kynnyksen ylittäjä ansaitsee asianmukaisen vastauksen. Kysymykset voivat koskea laajempia kokonaisuuksia, joskus ne ovat täsmäkysymyksiä kuten miten toimii 2-2-1.

Pieni haaste edellä mainitun kaltaisissa täsmäkysymyksissä on, että en tiedä miten niihin vastaisin. Se nimittäin riippuu.

Se riippuu

Ei ole olemassa oikeaa tapaa pelata esimerkiksi 2-2-1 -karvausta tai oikeaa tapaa avata peliä alakolmiosta. Se riippuu siitä, mitä haluat sillä saavuttaa. Se riippuu siitä, mikä on pelaajiesi harjoitustausta. Se riippuu siitä miten he ovat nuo tilanteet pelanneet ennen. Miltä korkeudelta haluat ryhtyä prässäämään vastustajaa ja kuinka voimakkaasti? Pysytäänkö omilla alueilla vai seurataanko miestä? Ja mihin saakka? Mihin haluat rakentaa riistopaikan ja mitä sen jälkeen haluaisit tapahtuvan? Tai minne haluat pallon saada pelattua? Kenelle? Pelataanko pallo pelaajalle, jolla vartalo osoittaa vastustajan maalin suuntaan vai kenties pelaajalle, jolla vartalo osoittaa omaa maalia päin?

Ja niin edelleen. Sen lisäksi aiheiden käsitteleminen irrallaan muusta pelistä ei ole mielekästä, sillä peli on tasapainoilua hyökkäämisen ja puolustamisen, kontrollin ja organisoitumisen sekä epäorganisoituneisuuden sietämisen ja lennosta taas samalle sivulle pääsemisen välillä. On helppo blokata vastustajan hyökkäyspeli taktiikkataulun pysähtyneessä mielikuvitusmaailmassa, mutta peli on kompleksi systeemi, jossa eri muuttujat vaikeuttavat viisikon ja yksittäisten pelaajien yhteistyötä sekä päätöksentekoa.


Kuva 1. Suljettu harjoitus vs. pelitilanne

Yleinen haaste on juuri se, miten fläppitaulupiirros siirtyisi kentälle, pelin muuttuviin tilanteisiin. Lähes jokainen valmentaja on sanonut ja varmasti jokainen pelaaja on kuullut lauseen “juurihan nämä käytiin läpi” sen jälkeen, kun tuo “juuri läpi käyty” asia ei toteudu kentällä. Fläppitauluun, saati sitten hiekkaan piirtely ei kuitenkaan riitä. Tilanteet pystytään ratkaisemaan viisikkotasolla laadukkaasti vain saamalla tilanteesta toistoja ilman toistoa (repetition without repetition). Koska tilanteet pelissä muuttuvat jatkuvasti ja vastustaja on liukkaampi ja arvaamattomampi kuin fläppitaulumagneetit, tilanteita pitää pystyä harjoittelemaan näissä arvaamattomissa olosuhteissa. Joukkueen pelitavan oppimisessa “know-what” ei riitä, pitää löytyä “know-how:ta”.

(Know-how is a term for practical knowledge on how to accomplish something, as opposed to ”know-what” (facts). Lähde: Wikipedia)

Minimaalinen Case-study; Classicin haasteet puolustusalueen hyökkäyspelissä Falunia vastaan

Pelitavallisesti vahvasti pelaajavetoinen Classic kohtasi Falunin Champions Cupin finaalissa. Vaikka Classic on tälle kaudelle aavistuksen heikentynyt Nico Salon sekä Riku Reunamäen poistuttua kärkikentällisistä, joukkueesta löytyy edelleen maajoukkue- ja MM-kisatason laatua useamman pelaajan rintamalla. Nykypelaajistosta Suomen World Games -joukkueessa pelasi viisi kenttäpelaajaa (Savonen, Lamminen, Johansson, Piha sekä Salin). Lisäksi Joonas Pylsy pelasi Suomen MM-kultaa voittaneessa joukkueessa, Mikko Leikkanen on ollut maajoukkueen vakiokalustoa, Joona Rantalaa voidaan pitää yhtenä Suomen kirkkaimmista tulevaisuuden lupauksista, Lassi Toriseva on maajoukkue-edustusten lisäksi osoittanut olevansa Suomen mestaruuksien takuumies ja Lassi Vänttinen tietää edelleen miten maali tehdään. Toisin sanoen, vaikka Falunilla voidaan katsoa olleen pienen pieni materiaaliero, Classicin pelaajiston laatu on korkeaa luokkaa.

Falunin puolustuspelaaminen on hyvin perinteistä ruotsalaista puolustamista, jossa puolustusalueen puolustuspeli pelataan alueellisena 2-1-2:na ja karvausmuodostelma on alueellinen W/2-1-2. Kyseiselle puolustuspelitavalle on Ruotsissa pitkät perinteet ja sen toteutus tulee varmuudella Falunin pelaajilla selkäytimestä.

Tämä mahdollistaa hyvinkin saumattoman yhteispelin ja “taistelun”, kun yksittäinen pelaaja tietää mitä tekee ja voi luottaa kanssapelaajien viisikossa tietävän niin ikään omat tehtävänsä. Tämä yhdistettynä pelaajiston laatuun takaa sen, että vaikka Classicin hyökkäyspelin rakenteet olisivat olleet tiptop-kunnossa, ei Falunin puolustusryhmitys joka yrityksellä olisi murtunut. Joka tapauksessa ko. puolustuspelitavan haasteisiin olisi voitu selkeämpien hyökkäyspelimallien myötä luoda kovempaa painetta, joka ottelun kuluessa olisi voinut tuottaa Falunin viisikoille epäorganisoituneita hetkiä.

Näillä epäorganisoituneilla hetkillä Classicin kova ratkaisuosasto olisi varmuudella tuottanut tuskaisia tilanteita Falunin puolustukselle. Pelitavallisesti pelaajavetoinen Classic ei tähän kuitenkaan kyennyt ja Falun kykeni pitämään puolustuksensa lähes läpi pelin hyvin organisoituneena ja yhtenäisenä.

Kuvat 2 ja 3: Falunin W-karvaus vs. Classicin puolustusalueen hyökkäyspeli. Perinteisessä W-karvauksessa peliä pyritään ohjaamaan puolustavan joukkueen maalista katsottuna vasemmalle laidalle. Siellä vasen puolustaja iskee voimakkaasti vastaan, mikäli palloa pelataan “taskuun”.

Puolustavan joukkueen oikea laituri pyrkii yleensä estämään pallon pelaamista puolustavan joukkueen maalista katsottuna oikealle. Mikäli hyökkäävä joukkue kykenee pelaamaan pallon laadukkaasti oikean laiturin taakse ja samanaikaisesti tuomaan pelaajan keskustaan, sentterille syntyy hetkellinen 2v1 -tilanne. Tämä hetki tuottaa painetta puolustavan joukkueen organisoitumiselle.

Classic ei tätä säännönmukaisesti pyrkinyt tekemään tai ainakaan sillä ei työkalupakistaan löytynyt malleja, joilla ko. tilanteita olisi säännöllisesti kyetty tuottamaan. Toisessa kuvassa Classic pelaa pallon vasemmalle liikuttamalla pelivälineen oikealta laidalta pohjan kautta ko. alueelle. Tämän liikuttamisen pelinopeus suhteessa Falunin puolustuspelinopeuteen ei kuitenkaan ole (tai ollut) riittävä tuottaakseen Falunille vaikeuksia ylläpitää puolustuspelin organisoitumista.

Koska vastassa on maailman paras seurajoukkue, voi olla, että tällainen malli ei ole riittävä avatakseen tilaa. Classicin pelaajiston laatu huomioiden kompleksisemmatkin mallit ovat määrätietoisen harjoittelun avulla toteuttavissa.

Video: Ruotsin maajoukkue kykeni edellisellä valmistautumisperiodilla ajoittain erittäin monipuoliseen puolustusalueen hyökkäyspeliin

Classicin kaltaisen huippujoukkueen haaste on hieman paradoksaalisesti se, että Salibandyliigasta ei ole löytynyt sille todellista haastajaa. Passo Peltola on rakentanut Tampereelle niin kovan ryhmän, että vaikka pelitapa syntyy pelaajavetoisesti, pelaajiston laatu riittää aiheuttamaan vastustajille ongelmia ilmankin täsmätoimintaakin. Hyökkäyspelin tavoitteena on epäorganisoida vastustajan puolustus ja tehdä maali. Classicin huippupelaajat, kuten Eemeli Salin, kykenevät epäorganisoimaan vastustajan puolustuspelin myös omilla henkilökohtaisilla suorituksillaan. Falunin kaltaista tähtisikermää vastaan tämä pelitavan löyhä organisointi ei riittänyt.

Kuvat 4 ja 5: Pallo pelataan harjoiteltua mallia toteuttamalla Falunin karvauksen haavoittuvaan kohtaan.

Pelitavan rakentaminen periaatteiden ympärille

Jos pelin organisointi jätetään pelaajien harteille, haasteita syntyy erityisesti silloin, kun viisikon keskuudessaan sopimat mallit eivät kilpailun stressitilanteessa toimi. Pelaaja kokee pelin itsestään käsin, eikä kykene organisoimaan itseään ja neljää muuta kenttäpelaajaa toimivaksi kokonaisuudeksi lennosta. Isoja potentiaalisia ongelmia syntyy myös silloin, jos kentällisen koostumus elää tai siitä puuttuu tuttu palanen. Tällöin esimerkiksi maailmanluokan maalintekijä Sami Johansson vaikuttaa kuolevaiselta ja Jussi Pihan syötöt tökkivät.

Viivojen ja “set play” -kuvioiden piirtelyssä on se ongelma, että peli voi kutsua tekemään toisenlaisia ratkaisuja, kuin mitä kankeat piirrokset antavat myöten. Pahimmillaan voi käydä kuten Ruotsin U19-maajoukkueelle MM-finaalissa Suomea vastaan. Todella taitavan ryhmän kyky pelata edessä olevaa peliä käytännössä evättiin, kun joukkueen ratkaisumallit oli kavennettu hyvin harvoihin set play -kuvioihin (aiheesta laajemmin täältä  ja täältä ).

Kestävämpi ja joustavampi tapa on rakentaa joukkueen pelitapa pääperiaatteiden (main principles), niiden alaperiaatteiden (sub principles) ja alaperiaatteiden alaperiaatteiden (sub sub principles) ympärille. Joukkueen harjoitteluprosessi rakennetaan näiden periaatteiden opettelun ympärille ensimmäisistä harjoituksista lähtien.

Karkea esimerkki:

Tilanne:

– W-karvauksen murtaminen

Pääperiaate:

– Pelaa pallo omasta maalista katsottuna vasemmalle laidalle ja luo vastustajan keskushyökkääjälle 1v2 -tilanne

Alaperiaatteita:

– Luo syöttölinja vasemmalle liikuttamalla vastustajan oikeaa laitahyökkääjää kohti keskustaa
– Sijoitu keskialueelle siten, että keskustassa ja vasemmalla laidalla on samanaikaisesti oma pelaaja pelattavissa
– Mahdollista vastustajan laitahyökkääjää liikuttavalle pelaajalle helppo palautussyöttö, tuomalla alatuki pelattavaksi

Ala-alaperiaatteita:

– Alatuen vartalon asento sellainen, joka mahdollistaa jatkopelaamisen vasemmalle laidalle, mutta säilyttäen muutkin vaihtoehdot
– Vasemmalle esiin tulevan / liikkuvan pelaajan kylkiasento
– Keskustaan liikkuneen pelaajan kylkiasento ja sijoittuminen karvauksen ykköslinjan taakse

Ja niin edelleen. Harjoitteluprosessin rakentaminen edellä mainitun kaltaisten periaatteiden pohjalta on todella haastava tehtävä, sillä se edellyttää valmentajalta erittäin voimakasta näkemystä mitä hän haluaa kentällä nähdä lukemattomissa eri tilanteissa. Tieto valmentajan päässä ei kuitenkaan riitä – sen jälkeen valmentajan tulee kyetä rakentamaan joukkueen harjoittelu periaatteiden oppimista tukevaksi, loogiseksi kokonaisuudeksi.

Koska erilaisia tilanteita tulee pelissä vastaan lukematon määrä, toimivan ja kokonaisvaltaisen pelimallin rakentaminen on pitkä prosessi. Kuitenkin, kun aikaa ja älykästä sekä laadukasta harjoittelua on takana riittävän kauan, palkinto voi olla todella hieno – joukkue, joka sopeutuu viisikkona saumattomasti erilaisiin tilanteisiin.

Joukkue, jolla on yhteinen “pelikieli”, joka on periaatteiden harjoittelun myötä kehittynyt kauniiksi parviälyksi. Tuottaako se aina takuuvarmasti voittoja? Ei, koska peli on peliä. Kuitenkin todennäköisyys sille kasvaa, että joukkue kykenee sopeutumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen ja saa itsestään parhaan irti silloin kun se pitää irti saada.

Ja vielä kertauksena, miten peliä avataan alakolmiosta? Se riippuu.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Perttu Kytöhonka
Perttu Kytöhonka

Pettu Kytöhonka on toiminut aiemmalla valmennusurallaan pitkään TPS:n organisaatiossa ja piipahti myös Sveitsissä valmentamassa ennen Suomeen palaamistaan. Kytöhonka toimii nyt toista kautta Divarin NST:n pääluotsina ja kuuluu tällä hetkellä myös Latvian maajoukkueen valmennusryhmään.


Ville Turunen
11/10/2017
Mielissäin vain laulelen
"Kuka keksi yks-kaks-kakkosen"
Enkä tyydy vastaukseen, joku keksi...
Katsoja
11/10/2017
Siis tuosta ruotsalaisesta tavasta karvata/puolustaa aluetta käytetään käsittääkseni myös nimitystä noppa, 2-1-2. Vanha tuttu kuvio, jota käytettiin ennen paljonkin, mutta sitten ns. liberopelaaminen lienee jossain määrin syrjäyttänyt tuon, ja monessa joukkueessa on siirrytty 2-2-1 tai 1-2-2 karvaukseen/puolustamiseen. Noppa on mielestäni edelleenkin hyvin käyttökelpoinen tapa puolustaa ja liputan sen puolesta. Mielestäni se oikein toteutettuna antaa luontevan mahdollisuuden myös nopeaan hyökkäyspelaamiseen pelin käännön eli suunnanmuutospelaamisen kautta.
analysoija
11/10/2017
Katsojalle, noppa on kuitenkin selkeästi eri tapa kuin W, mikä sekin muistaakseni on ruotsinmaalta lähtöisin. Olikohan Warberg joka sillä tavalla aikoinaan pelasi. Noppa on hyvin vahvasti aluepuolustusta, minkä heikkouksia on jatkuvat alueelliset alivoimatilanteet, mikäli vastustaja osaa hyvin hyötykäyttää tiloja.

1-2-2 alkaa olla jo menneen talven lumia, ei sitä Suomessa käytetä enää huipputasolla kuin aniharvoin. SPV:ssä on ollut siihen vahvat perinteet, kuten toki myös Erässä. Nämäkin seurat ovat jo siitä luopuneet.

2-2-1 ja W ovat ne yleisimmät tavat puolustaa keskialuetta tällä hetkellä.
Antti
11/10/2017
Mökillä taisi puolustaa/karvata viime kaudella ainakin TPS ja LASB, puhuttiin alueellisen mökin paluusta. OLS taitaa karvata ainakin osittain sillä myös. Kansainvälisellä tasolla Tsekki. Ei ole menneen talven lumia.
Katsoja
11/10/2017
Alla lainaus Kytöhongan tekstistä. Makuasia, miksi muodostelmaa kutsuu, noppa tai 2-1-2. tai W. Nopalla voi puolustaa/karvata suppeaa osaa puolustusalueesta, puolikorkeana, n. 50-70% Ja vieläkin ylempää. Kuten Analysoija, ja Kytöhonka tekstissä sanoivat, se on pitkälti aluepuolustusta. No sen voi tehdä hyvin, huonosti tai hyvin huonosti. Falun osaa erittäin hyvin, tulokset puhukoot puolestaan.

"Falunin puolustuspelaaminen on hyvin perinteistä ruotsalaista puolustamista, jossa puolustusalueen puolustuspeli pelataan alueellisena 2-1-2:na ja karvausmuodostelma on alueellinen W/2-1-2. Kyseiselle puolustuspelitavalle on Ruotsissa pitkät perinteet ja sen toteutus tulee varmuudella Falunin pelaajilla selkäytimestä".
4 4 2
11/10/2017
Oli sekin jossain vaiheessa jalkapallossa täysin unohtunut, kunnes sille taas löytyi käyttöä. Sama varmaan säbässä, 122 on ihan hyvä tapa karvata.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.