Tikka laukoi Happeen jatkoaikavoittoon – katso sunnuntain salibandytulokset

Kuva: Esa Jokinen

Kuva: Esa Jokinen

SPV ja Happee kohtasivat sunnuntaina miesten Salibandyliigan kamppailussa Seinäjoella. Happee voitti ottelun jatkoajalla maalein 6-5.

Ensimmäisessä erässä maaleja nähtiin ainoastaan vierasjoukkueen toimesta. Otto Tikka laukoi ottelun avausmaalin 15 peliminuutin kohdalla ja kaksi minuuttia myöhemmin Jami Mannisen maali varmisti sen, että Happee pääsi erätauolle 2-0-johdossa.

Toinen erä käynnistyi SPV:n kannalta hyvin, kun Jari Hankkio iski ylivoimamaalin kun erää oli pelattu ainoastaan 10 sekuntia. Veli-Matti Hynynen vei vieraat takaisin kahden maalin johtoon erän puolivälissä, mutta Mikko Kohosen ja Sami Kosken maalit toivat kotijoukkuen tasoihin muutamaa minuuttia myöhemmin.

Toisen erän lopussa SPV ponnisti ensimmäistä kertaa johtoon Ville Kuuselan ylivoimaosumalla ja kolmanteen erään lähdettiin luvuista 4-3. Huomionarvoista toisessa erässä oli varsinkin se, että SPV hyödynsi kaikki kolme ylivoimatilaisuuttaan.

Ajassa 41.03 Manninen iski ottelun toisen osumansa ja toi Happeen tasoihin. Ajassa 54.39 Happeen Juuso Heikkinen sai hiukan erikoisen estämisjäähyn ja SPV pääsi ottelussa neljännen kerran ylivoimalle. Hankkion laukaus oli jälleen tarkka ja upposi Happeen verkkoon ajassa 55.00. Happee haki lopussa tasoitusta ilman maalivahtia ja kiri palkittiin ajassa 59.28, kun Petri Kauko suti pallon kotijoukkueen verkkoon. Ottelua jatkettiin jatkoajan merkeissä lukemista 5-5.

SPV aloitti jatkoajan pitämällä palloa omassa päässä yli kaksi minuuttia. Kun pallo lopulta päätyi Happeelle, niin Tikka pääsi kanttaamaan lähes puolesta kentästä ja iski ottelun ratkaisumaalin ajassa 63.31. Tikka oli myös ottelun tehokkain pelaaja pistein 2+3. Hankkio oli SPV:n pistenikkari pistein 2+1.

Happee on voittanut kaikki neljä peliään ja johtaa Salibandyliigaa. SPV keräsi pelistä yhden pisteen ja on nyt sarjataulukon kolmantena.

Miesten Salibandyliiga:
TPS-OLS 5-2 Ottelutilastot Anssi Koskisen ottelukuvat
EräViikingit-SB Welhot 8-6 Ottelutilastot
SPV-Happee 6-5 ja. Ottelutilastot

Miesten Divari:
SB Vaasa-Josba 6-2 Ottelutilastot

29 comments

  1. En pidä vieläkään tuosta sarjataulukon järjestämissysteemistä. Noin esimerkiksi SPV on hävinnyt tasan puolet peleistään ja on sijalla 3. Oilers taas on voittanut kaikki ottelunsa ja löytyy sijalta 5.

  2. No kaipa se täytyy sitten muuttaa, kun kerta Arto ei siitä pidä.

  3. Ja steelers on hävinnyt vain 3 peliä mutta on silti viimeisenä.

  4. Arto puhuu asiaa – eihän tuossa uudistuksessa tosiaankaan ole mitään järkeä. Kevätkaudella noilla pisteillä voi olla aika iso rooli karsimisen ja jatkopelien suhteen. Nyt pitäisi tämän uudistuksen keksijöiden astua esiin ja perustella tuo uudistus. Ei ole vaikea veikata, että uudistus haudataan kauden jälkeen yhtenä hölmöimmistä kokeiluista.

  5. Älä Arto huoli, kyllä se Oilerskin ehtii vielä hävitä. Amatöörit kattoo sarjataulukkoa tässä vaiheessa kautta.

  6. Hyvä matikkanerot.Joukkueet ovat pelanneet eri määrän pelejä.Laitetaan niin että tasapelistä 0 pistettä,maalin voitosta 1 piste,3 maalin voitosta 3 pistettä,10 maalin häviöstä – 10 pistettä jne.Niin alkaisi maistua.Arto monentenako Oilers olisi tällä pistelaskusysteemillä? 🙂

  7. Siis minä menisin suoraan sillä prosenttisysteemillä. Oilersilla se on 86 ja SPV:llä 60 tällä hetkellä. Ei tarvitsisi pohtia kädessä olevia pelejä vaan näkisi suoraan miten on mennyt.

  8. Artolle – tuossa prosenttimallissahan olet jo valmiiksi olettanut tulevien pelien menevän tarkalleen aikaisempien pelien mukaisesti….

  9. Maalin taakse voisi tehdä alueen,johon pallon saanut puolustaja ei saa mennä.Jos menee niin hyökkäävälle joukkueelle kulmavapari.

  10. Heikko esitys ervillä tänään. Mutta 2 pistettä plakkariin, mikä tärkein. Pari heppoista jäähyä pitkätukkajukka vihelsi.

  11. Spv osoitti taas tänään jatkoajalla miksi se on heittämällä liigan oksettavin jengi. Onneksi ottivat turpaan.

  12. Eikö jatkoerässä kannattaisi hyökätä niin maan perusteellisesti? Avaisiko joku viisaampi, mitä Koponen ajo tolla maalin takana pallon pitämisellä?

  13. Näkihän sen mitä ne yritti ja meinas onnistuakin. Seuraavalla jatkoajalla sitten.

  14. SPV pelasi jo varsinaisella peliajalla aika hidasta peliä ja liikuttivat palloa paljon pakki-pakki syötöillä. Aika rasittavaa oli katsoa, tuli kuitenkin ajettua vieraspeliin Jyväskylästä asti. Happeen kolmoskenttä kaipaisi kyllä uusia tuulia. Aika lukossa on niiden peli. Milloin lie Peter on pekikuntoinen?

  15. Jos menee maalin taakse niin saa helposti ylivoimahyökkäyksen jos vastustajan hyökkääjä lähtee karvaamaan maalin taakse.

  16. Koponen mainitsi lehdistötilaisuudessa ettei odottanut pelaajilta tuollaista ja-peliä.

  17. Olisi kiva myös kuulla, että miksi noita tasapelipisteitä ei lasketa sarjataulukkoon tasapeleiksi. Nytkin SPV:llä on 4 peliä saldolla 2-0-2 ja 6 pistettä.

    Ja ties monenetta kertaa pitää sanoa, että uudistuksessa on ollut hyvä idea taustalla, mutta muutamalla älyttömyydellä hyvästä ideasta on tullut täysi susi.

  18. Minun mielestäni olisi loogisinta laskea pisteet hokiliigan tavoin: voitosta varsinaisella peliajalla 3 p, voitosta ja:lla/voittolaukauksissa 2 p ja ja jatkoajalla/voittolaukauksissa hävinneelle 1 p. Näin varsinaisen peliajan voiton merkitys korostuisi, jatkoaikavoitosta palkitaan vähemmän, mutta myös jatkoajalle yltäneelle, mutta sillä hävinneelle tulisi lohdutuspojo. En oikein hahmota, miksi tämä systeemi ei kelvannut.

  19. Tässä pistejärjestelmässä on se hyvä puoli että se on kaikille sama. Veikkaan että silti paras voittaa lopulta 🙂

  20. En tiedä, saatan olla väärässä tässä, mutta eikö pistelaskujärjestelmä olisi kaikille sama vaikka se olisi parempi. Tässä nykyisessä pistelaskumallissa ei ole mitään järkeä.

  21. Sehän se että se on aina sama kaikille joten onko sillä mitään väliä 🙂

  22. Systeemillä on väliä! Jos siitä varsinaisen pelin voitosta saa eniten pisteitä, niin se panee yrittämään loppuun saakka sitä voittoa, eikä tarvitse himmailla loppuminuutteja varmistellen.

  23. Ei tässä mistään joukkuekohtaisista eduista puhutakaan, vaan siitä mikä on lajille ja katsojille ja liigalle parasta. Liigaahan voidaan toki pelata vaikka sateella ulkona 50vs50 systeemillä yhdeksän tunnin erillä – säännöt olisivat kaikille samat, mutta näkisin sellaisessa systeemissä melkein yhtä vähän järkeä kuin tässä nykyisessä ”lisäilläänpä sarjataulukkoon muutama sarake pelkkiä nollia varten niin näyttää viisaammalta”-systeemissä.

  24. Pekulle vielä vastauksena, että ei, en ole olettanut. Sarjataulukosta näkyy vain menneet pelit. Mutta prosenttisysteemillä pääsisi suoraan näkemään tilanteen laskematta mitään ottelumääriä. Ottaisin otteluiden ratkaisuihin käyttöön seuraavia asioita:
    1) Äkkikuolemajatkoaika (joka toki on jo)
    2) Pelataan 20 minuutin jatkoeriä, 1. erä 4vs4, 2. erästä eteenpäin 3vs3. (tuskin koskaan mentäisiin tänne. Väsyneet pelaajat tekisivät 3vs3 pelissä niin monta virhettä, että maali tulisi aina nopeasti. )
    3) Maalin takana saisi pallon kanssa seistä vain X sekuntia (vaikka 10), sitten on käytävä hyökkäämässä kerran. Uudelleen tullessa seisoskelemaan maalin taakse jäähy pelin viivyttämisestä. (Tämä voisi olla myös varsinaisella peliajalla. Pointti siis se, että vaihto pitää ehtiä tuossa ajassa suorittamaan, sen siis sallisin edelleen – jolloin säännön ainoa pointti olisi seisoskelun estäminen).
    4) Joko 3-2-1-0 systeemi tai sitten ihan suoraan pelkästään voitto-tappio.

  25. Täältä peukkua ajatukselle voitto-tappio.
    Kun ottelussa pelataan voitosta, kuten nykyisellään jo tehdään, pisteytys tyylillä 1-0. Tasapisteissä sijoitus keskinäisten otteluiden perusteella ja sen jälkeen koko sarjan maalierolla. Varmasti pakottaisi jokaisen pelaamaan täysillä voitosta. Miksi häviäjille annetaan mitään? Sama kuin Suomi olisi laajentunut Venäjälle sotien jälkeen. Tappion pitää ketuttaa ja voittoa tulee hakea. Mutta häviäjille ei saa tulla paha mieli. Tuo 4v4/ 3v3 jatkoaika ajatus myös hyvä, mutta typistäisin kympin pätkiin.
    Voittamattomuus on kiinni puolustuksesta, voiton mahdollisuus hyökkäyksessä ja hyökkäys on paras puolustus.. Annetaan Voittajille enemmän arvoa!

  26. Voitaisiin toki mennä myös kympin pätkissä. Oleellista tässä on se, että kaikki liigapelit, siis joka ikinen jatkoajalle mennyt, on ratkennut jo sen viiden minuutin aikana. Pidän äärimmäisen epätodennäköisenä sitä, että jossain pelissä pelattaisiin edes puolta tuntia koko kaudella. Ja vasta-argumenttina ei tietenkään käy ”no ku pelit voi venyä loputtomiin”, koska niin voi rankkaritkin.

  27. Toi 50vs50 ulkona vois olla ihan mielenkiintoinen mutta ei se ois enää sama laji. Ja tuossa sitten on hirveästi järkeä että tuodaan kymmenen uutta sääntöä että se miellyttää jotain katsojaa? Näähän on taas mielipide kysymyksiä että haluaako nähdä rankkareita vai ei esimerkiksi. Itse ainakin haluan koska on kiva nähdä taidokkaita rankkareita ja ihan varmasti kaikilla on ollut aikaa lyödä peli poikki pelatessakin

  28. Niin varsinaisia uusia sääntöjä tuossa on tasan yksi, eli saat pelata aikaa maalin takana kerran per hyökkäys. Loput on sitten näitä ”mitä tehdään jos peli on tasan” ja sarjataulukkoasioita.

    Kyllä sieltä nytkin se paras joukkue lopulta löytyy, tai ainakin parhaat kaksi, koska superfinaalissa toki tuurillakin on melkoisen suuri rooli. Finalisteista sen sijaan ei tarvitse jossitella.