Ulkomaat

UHC Weissenfels on Saksassa suuri, mutta Champions Cupissa pieni – ”Tämä on ollut iso tarina”

14.10.
2017
6 Kommenttia
4
Ulkomaat

Martin Brückner (#9) on edustanut UHC Weissenfelsia sen perustamisesta saakka. Kuva: Juha Käenmäki.

Saksalainen UHC Weissenfels pelasi Champions Cupissa kaksi kamppailua. Se kaatui saappaat jalassa niin Tshekin mestari Chodoville (8-4) kuin Sveitsin mestari Wiler-Ersigenillekin (6-2). Miten seura päätyi turnaukseen ja millainen on Weissenfelsin asema kotimaassaan?

Weissenfels on muutama tunti aiemmin hävinnyt Chodoville. Häviäminen ei ole sille kovinkaan tavanomaista, sillä omassa maassaan se on voittanut mestaruuden 13 kertaa ja cupin 10 otteeseen. Seura on ollut pystyssä reippaat 18 vuotta.

Seinäjokelaisen hotellin aulassa istuu yksi Weissenfelsin tärkeimmistä hahmoista. Tällä hetkellä kakkoskentän sentterinä pelaava ja suomalaista pelaaja-valmentaja Harri Naumasta valmennuspuolella auttava Martin Brückner on ollut mukana seuran perustamisesta saakka ja toiminut niin pelaajana kuin päävalmentajanakin. Hän on nykyään myös seuralla töissä.

Weissenfels pääsi Champions Cupiin voitettuaan viime syksynä EuroFloorball Cupin (EFC), joka järjestettiin nimenomaan seuran kotihallissa. Pieni 40 000 asukkaan Weissenfels on saksalaisen salibandyn mekka. Se on ollut mukana seurajoukkueiden mestaruusturnauksessa kahdesti aiemmin, 2004 ja 2010.

– Tämä on ollut iso tarina. Ansaitsimme paikkamme täällä voittamalla EFC:n ja meille on todella tärkeää pelata näin kovia joukkueita vastaan. Opimme näistä paljon. Toinen tavoite on kehittää seuraa pitkällä tähtäimellä. 2004 hävisimme Pixbolle 27-1, eikä meillä tuntunut olevan minkäänlaista organisointia kentällä. Nyt 13 vuotta myöhemmin pystymme jo taistella paljon tasapäisemmin huippujoukkueiden kanssa, Brückner kommentoi.

Champions Cupia on monelta osin parjattu viime vuosina. Seuraava CC pelataan 2019 ja siellä ei enää pienempien salibandymaiden mestareita nähdä. Seinäjoen turnaukseen pääsy oli siis Weissenfelsin näkökulmasta unelmien täyttymys ja tietyllä tavalla yhden ajanjakson päätös.

– Oli ihan helvetin tärkeää voittaa tiemme tänne. Olemme voittaneet liikaa viime vuosina. Se on inhimillistä, että pelaajamme, jotka ovat voittaneet pelaamiensa 10 vuoden aikana kaiken, mitä voittaa voi, eivät syty runkosarjapeleihin ihan samalla tavalla kuin ennen. On aika karua, että saatamme voittaa huonolla pelillä sarjataulukon häntäpään joukkueita 10-15 maalin erolla. Herää iso kysymys miten tästä jatketaan tulevina vuosina päästäksemme lähemmäs isoja maita.

Weissenfels ei ole saanut todellista haastetta kotimaassaan oikeastaan kuin finaaleissa viime vuosien aikana.

– Liigan pitäisi olla tasaisempi. Teemme itse hirveästi töitä kehityksemme eteen ja saadaksemme yleisöä koko ajan enemmän. Markkinointia helpottaisivat tiukemmat pelit. Täällä meidän virheet vasta oikeasti näkyvät tulostaululla ja niistä pitää oppia.

Tasoa pitäisi Saksassa nostaa Brücknerin mukaan etenkin valmentajia kouluttamalla, sillä juniorityössä on kaiken avaimet.

– Monissa seuroissa on liian vähän tietotaitoa junioreiden kehittämiseen. Se on useammin yllätys kuin hyvän työn tulosta, jos pinnalle ponnahtaa hyvä, nuori pelaaja. Juniorityöhön pitäisi rakentaa selkeämpi strategia koko maassa.

– On tärkeää tehdä rahaa, mutta se on pirun hankalaa, mikäli tuote ei ole kunnossa. Pitää tuottaa enemmän laatua, jotta Saksassa laji voi myydä. Lajia, joka ottaa 15 maalilla turpaan MM-kisoissa, on vaikea ottaa tosissaan, kun se yrittää ponnistaa isojen palloilulajien varjosta.

Weissenfelsissa on ollut ulkomaisia pelaajia Ruotsista, Suomesta, Tshekistä ja Sveitsistä jo vuodesta 2003 ja heiltä on ammennettu tietoa seuralle aina. He ovat usein myös valmentaneet juniorijoukkueita. Tällä hetkellä tilanne on se, että Weissenfelsissa pelaavat sarjan parhaat ulkomaalaisvahvistukset, mutta myös Bundesliigan laadukkaimmat kotimaiset pelaajat.

Kuva: Juha Käenmäki.

Mistä sitten johtuu, että samanlaista kehitystä ei ole nähty muualla Saksassa? Ulkomaisia vahvistuksia pelaa kuitenkin tällä hetkellä lähes kaikissa Saksan seuroissa.

– Linkki seuran ja ulkomaalaispelaajien välillä ei aina toimi ja siten heistä ei saada likikään aina parasta irti. Pelaajat pitää ottaa aidosti vastaan ja heitä tulee myös innostaa junnuvalmentamisen osalta. Siten heistä saadaan hyötyä ja he vastaavasti saavat kokemuksia. Ei se ole automaatio, että junnupuoli toimii heti, kun siellä on ulkomaiset valmentajat.

Junioripuolta pidetään Saksassa tärkeänä myös yhteistyökumppaneiden näkövinkkelistä.

– Monille kumppaneillemme on yksi hailee voitammeko Saksan mestaruuden vai emme. He panostavat mieluummin juniorityöhön ja sosiaaliseen puoleen, eivätkä yhteen kauteen. Sitä kautta pitäisi koko maassa rakentaa seuraavia sukupolvia.

Millainen sauma Saksassa sitten on aidosti nousta haastamaan esimerkiksi maajoukkuetasolla kärkinelikkoa? Se kun vaatisi ensin lajille isompaa ruutua kansallisessa urheiluskenessä.

– Jos teemme seuraavien vuosikymmenten aikana hyvää työtä, niin meillä on maksimissaan sauma nousta ehkä maan 5.-7. suurimmaksi joukkuelajiksi. Tällä hetkellä maan urheilupolitiikka keskittyy kuitenkin vain isoihin lajeihin ja etenkin jalkapalloon.

– Vaikka itsekin rakastan jalkapalloa ja on hyvä, että meillä on maassa yksi laji, jossa olemme aivan absoluuttisella huipulla, niin se on mielestäni väärä tapa miettiä maan urheilukentän kehitystä kokonaisvaltaisesti. Miten paljon yksi euro on futisseuralle, mutta mitä se vastaavasti on salibandyseuralle, tai jollekin muulle pienelle lajille, on mielestäni tärkeä ottaa huomioon.

Saksa teki vuonna 2012 jymy-yllätyksen, kun se ponkaisi MM-kisoissa neljänneksi. Tuo oli kuitenkin Brücknerin mukaan vain lumetta, eikä lupaus paremmasta huomisesta. Saksan maajoukkue on valahtanut sen jälkeen syviin vesiin, sillä maan liitolla ei mene rahallisesti hyvin. Moni maajoukkuepelaaja on jättäytynyt pois toiminnasta sen omakustanteisuuden takia.

– Holtzin veljekset ja Muchan veljekset olivat tuolloin parhaimmillaan ja joukkue pelasi jopa yli tasonsa. Tähtipelaajamme pelasivat kuitenkin muualla eivätkä olleet mukana kehittämässä saksalaista salibandya arjessa. Onnistuimme yhdessä turnauksessa muutaman hyvän pelaajan ansiosta. Se on hieno juttu, mutta se näytti vain yhden puolen saksalaisesta salibandysta.

– Töitä on tehtävä kansallisella tasolla, jotta pääsemme aidosti haastajan asemaan. Me voitimme EFC:ssä Norjan ja Latvian mestarit ja sekin kertoo, että Saksasta löytyy potentiaalia olla haastamassa salibandykärkeä, mutta se vaatii älyttömän määrän työtä, eikä se tapahdu vielä hetkeen.

Konkreettisesti saksalaisten on Brücknerin mukaan kehitettävä etenkin fyysistä puolta.

– Lajinomainen fysiikka ja nopeus ovat tärkeimpiä kehityskohteita. Sen lisäksi pelinopeus, johon saamme näistä kovista matseista paljon oppia. Taktisesti me olemme menneet Weissenfelsissa ainakin todella isoja harppauksia eteenpäin ja sen puolesta olemme jo nyt ihan hyvällä tasolla. Chodovillakin oli selvästi paremmat yksilöt kentällä, mutta taktisesti pystyimme heitä haastamaan.

Harri Naumanen toimii Weissenfelsin pelaaja-valmentajana nyt kolmatta kautta. Kuva: Juha Käenmäki.

UHC Weissenfels suomalaisten silmin

Weissenfelsin ulkomaalaisvahvistukset ovat tällä kaudella kaikki suomalaisia. OLS:ssa liigaa pelannut Harri Naumanen toimii joukkueen pelaaja-valmentajana. Kentän puolella viilettävät niin ikään OLS:n, sekä Kooveen kanssa liigakentillä nähty Anssi Soini ja Nokian KrP:stä Saksaan siirtynyt Jussi Asunta.

Naumanen on edustanut seuraa pisimpään, jo kolmen kauden ajan. Soinille puolestaan kuluva kausi on kolmas ja Asunnalle toinen.

– Tuntui, että sitä on tarpeeksi nähnyt suomalaisia halleja ja halusi jotain uutta ulkomailta. Lopulta Weissenfelsin kanssa oli helppo kommunikoida ja kokonaispaketista muodostui sellainen, johon oli helppo tarttua, tällä kaudella pelaamisen ja valmentamisen lisäksi kuvataidekursseja paikallisella koululla vetävä Naumanen kommentoi.

Soini oli uransa ehtinyt pääsarjatasolla jo lopettamaan edelliseen liigakauteensa muutama kausi takaperin. Siirto Weissenfelsiin oli tavallaan uusi alku.

– Harri oli pelannut kauden verran Weissenfelsissa ja jossain Oulun kesäliigapeleissä vitsailtiin, että pitäisiköhän sitä vielä lähteä kerran kokeilemaan. Lopulta asiat etenivät nopeasti ja niin sitä oltiin Weissenfelsissa, Soini muistelee.

Aikanaan Weissenfelsia valmentaneen Hannu Santasen kautta seuraan vuosi sitten päätynyt Asunta on saanut todeta Weissenfelsin olleen hieno kokemus.

– Kulttuuri ei lopulta ihan hirveästi eroa, mutta on silti omanlaisensa. Ulkomailla kun asuu, niin ihmisenä oppii itsestään paljon. Uusia ystäviä on tullut runsaasti ja pelipuoleltakin on jäänyt jonkin verran käteen. Sarja ei huippukova ole, eikä kovia pelejä todellakaan kaudessa liian monta, mutta iso rooli on tehnyt hyvää Suomen liigan ”täkkikausien” jälkeen ja olen saanut lisää varmuutta tekemiseen, Asunta toteaa.

– Weissenfelsissa olosuhteet ovat kunnossa. Pystyy elämään niin ammattimaista urheilijan elämää kuin haluaa. Itsekin olen motivoitunut huoltamaan paljon paremmin kroppaani Saksan aikana, Naumanen komppaa.

– Monella tapaahan ulkomailla asuminen opettaa. Ensimmäinen vuosi on aina erityinen, asuit missä vaan. Sen jälkeen tulee arki joka paikassa. Weissenfels on saanut arjenkin rakennettua mielekkääksi ja sen takia olen vuosi toisensa jälkeen jäänytkin, päättää Soini.

Arjessa Asunta tekee ”hanttihommia” siivoillen muutaman kerran viikossa paikallisella hostellilla ja valmentaa sen lisäksi naisten joukkuetta. Soini puolestaan on keskittynyt juniorivalmentamiseen täysin. Tällä kaudella hänellä on valmennettavanaan vain seuran alle 13- ja alle 15-vuotiaat ja sen lisäksi pari kertaa viikossa töitä. Naumanen on ennen tämän kauden kuvataideopetusta keskittynyt niin ikään vain salibandyvalmennukseen.

– Oman alan töiden takia ehkä jäinkin vielä, Naumanen pohtii.

Anssi Soini voitti viime kaudella ylivoimaisesti Bundesliigan pistepörssin. Kuva: Juha Käenmäki.

Oululaislähtöiset Soini ja Naumanen eivät miettineet Saksaan tullessaan, että jossain vaiheessa joukkueen kanssa olisi mahdollista vääntää Champions Cupin kaltaisessa huipputurnauksessa.

– Ennen Saksaa en ollut voittanut urallani oikeastaan mitään. Joka peli oli uusi kokemus. Sitten tuli ensimmäinen cup-finaali, ensimmäinen liigafinaali ja niin edelleen. En todellakaan ajatellut pelaavani jonain päivänä (Alexander) Galante Carlströmien ja (Rasmus) Enströmien kanssa samassa turnauksessa, Soini naurahtaa.

Asunnalle tilanne oli hieman eri hänen tultuaan juuri EFC:n alla. Hän tiesi, että joukkue on moninkertainen Saksan mestari ja että EFC:n voittaja ansaitsee paikan Champions Cupiin.

– Ajattelin, että EFC on ihan mahdollista voittaa ja sitä kautta on mahdollista pelata Champions Cupissa, jos jään toiseksi kaudeksi. Tiedostin, että nyt siihen on ainakin parempi sauma kuin Suomessa ikinä olisi, Asunta tuumii.

Kaikki järjestävät tahot saavat triolta kiitosta. Turnauksen järjestelyt toimivat heidän mielestään mainiosti. Valittamisen kohdetta ei löydy ainoatakaan.

– Tämä on ollut niin ammattimainen turnaus kuin voi olla, Asunta lataa.

Turnaus on ollut ennen kaikkea opettavainen koko kolmikon mielestä Weissenfelsin joukkueelle kokonaisuudessaan.

– Hetken mietin EFC-voiton jälkeen, että onko tänne edes järkeä lähteä. Taso on kuitenkin niin erilainen kuin mihin seura on tottunut. Jo ensimmäisen pelin jälkeen voi kuitenkin todeta, että tämä on ollut niin monelle pelaajalle niin hieno kokemus, että toista saumaa ei välttämättä edes tule. Hyvä, että lähdimme, Naumanen toteaa valmentajan ominaisuudessa.

Kokenut oululainen on vienyt seuraan paljon suomalaista salibandykulttuuria etenkin treenaamisen osalta.

– Kompromissejakin on jouduttu tekemään. Matkan varrella on huomattu, ettei joitain asioita ole helppo muuttaa ikinä saksalaisessa pelaajassa. Se johtuu siitäkin, että Weissenfelsissa on totuttu voittamaan pelejä helpolla jo pitkään. Ei tarvitse mennä ihan sinne äärirajoille, vaan voi välillä aavistuksen laiskotellakin. Kerran kuussa sitä on siitä huolimatta tuotu pelaajille esille, ettei tällainen menisi Suomessa läpi.

Jussi Asunta pallon kanssa. Kuva: Juha Käenmäki.

– Joskus on hankalaa saada läpi miksi olisi hyvä tehdä pienetkin asiat niin hyvin kuin mahdollista, mutta pitää ymmärtää, että se johtuu kilpailun puutteesta. Suomessa jos joku ottaa erivapauksia, niin tulee uutta pelaajaa tilalle. Saksassa ei ole samanlaista massaa takana.

Yleinen taso voisi olla Naumasen mielestä siis reippaasti parempi ja kilpailu sarjassa pitäisi olla tiukempi.

– Neljä-viisi joukkuetta kärjestä saavat keskenään toisinaan hyviä pelejä, mutta peräpään kanssa maalierot repeävät meillä 15-20 maalin eroiksi. Tasoerot puhuttavat, kuten Suomessa viime kaudella. Monien joukkueiden ykköskentistä löytyy huippupelaajia, joiltain vielä kakkosestakin. Taso heittelee kuitenkin joukkueiden sisällä hurjasti.

Tästä huolimatta maasta ja etenkin Weissenfelsista löytyisi pelaajia aina Suomenkin korkeimmille tasoille.

– Kyllä meidän joukkueessamme muutamia pelaajia on, jotka taitojen puolesta voisivat pelata Suomessa pääsarjatasoilla. Treenikulttuuri tulisi shokkina, joten tärkein asia olisi sen nopea omaksuminen, Naumanen pohtii.

UHC Weissenfels-Chodov -videot:

UHC Weissenfels-SV Wiler-Ersigen -videot:

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Ilkka Kittilä
Ilkka Kittilä
Pääkallo.fi:n toimituspäällikkö
Asemapaikka: Vaasa
Twitter: @ilkkakittila
nyt
14/10/2017
Nyt ois ollu varmaan hetki jolloin uutisen jakaa useampaan osaan. Aivan älyttömän puuduttavaa luettavaa.
Tytti
14/10/2017
Vahva eri. Ymmärrän, että teksti on pitkä jos lukemisen kärsivällisyys riittää maksimissaan twitter-viestin verran...

Mielestäni on mukavaa lukea tekstiä jonka sisältöön on nähty vähän vaivaa ja otettu asioista selvää. Piristävä poikkeus näiden tulospalveluanalyysien sijaan.
Red devil
14/10/2017
Wernigerode on parempi kuin weissen fels! Viime kauden kohtaamiset punaisille paholaisille 2-0! T. Wernin por mestari
Junnu#8
14/10/2017
Mikä pakko medialla. On laittaa kiroilua artikkeleihin??? Ei vaan pysty ymmärtämään... Muuten mukava lukea juttuja. Muualta kuin kotimaasta.
Jep
15/10/2017
Kiroilla missä? Tässä jutussako? Kukkahattu pois päästä.
Kaveri junnu
15/10/2017
"helvetin kova" oli tuolla sitaattina. Oli kyllä turha, koska ilmeisesti oli Brücknerin kommenttia eli Saksasta käännetty suomeksi. Ei siis helvetissä kyllä sanonut helvetti vaan jotain ihan helvetin muuta.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.