AL: Pelataanko Salibandyliigaa Nokian uudessa hallissa jo syksyllä 2019?

BC Nokia, Nokian KrP ja WasaGroup vievät eteenpäin Nokian hallihanketta yhdessä. Kuva: WasaGroupin havainnekuva.

BC Nokia, Nokian KrP ja WasaGroup vievät eteenpäin Nokian hallihanketta yhdessä. Kuva: WasaGroupin havainnekuva.

Salibandyn liigaseura Nokian KrP:n ja koripallon liigaseura BC Nokian yhdessä vetämä hanke nostattaisi uuden, seurojen suunnitelmien mukaan 6500 neliometrin kokoisen, hallin Nokian jäähallin viereen. Asiasta uutisoi tällä viikolla Aamulehti, sekä Nokian Uutiset.

Hanke on kuitenkin siinä vaiheessa, ettei sen kokonaispinta-alakaan ole vielä täsmentynyt.
 
Nokian KrP:n miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtaja ja hallihankkeessa ”näätien” edustajana toimiva Markku Roth sanoo, että mainituilla neliöillä halli tulisi kustantamaan noin 10 miljoonaa euroa.

– Visio on saada Nokialle vihdoin kilpailukykyiset ja sääntöjen edellyttämät tilat kahdelle Suomen korkeimmalla sarjatasolla pelaavalle joukkueelle, Roth kertoo Aamulehden artikkelissa.


 
Hallin myötä halutaan luoda paremmat edellytykset sekä salibandyn että koripalloilun laajalle juniorityölle, parantaa Nokian kaupungin imagoa sekä luoda edellytykset uudelle yritystoiminnalle ja työpaikoille. Rothin mukaan Nokian kaupungilla olisi yhtä suuri tarve riittävän isolle hallille kuin urheiluseuroillakin, mutta kaupungin investointisuman vuoksi julkisilla varoilla rakennettavasta uudesta hallista ei ole toivoa vuosikymmeneen.

– Me hallihankkeen takana olevat tahot emme halua rakennusta esimerkiksi Penttilänpuistoon, missä on myös luonnollista liikuntaa, mäkeä laskevia lapsia, vaan meidän mielestämme hallin oikea paikka on jäähallin takana. Parkkipaikat palvelevat sekä uutta hallia, juuri laajennettua jäähallia sekä mahdollisesti viereen nousevaa Yhtenäiskoulua, avaa Roth tilannetta Aamulehden jutussa.

Nokian kaupungilta hanke ei siis vaadi investointeja, ei takauksia eikä minkäänlaista muutakaan riskinottoa.

– Vain kaavamuutoksen, jossa puistonkaistale jäähallin takaa liitetään urheilualueeseen sekä tontin vuokraamisen tai myymisen halliprojektille. 

Resepti hallin käytölle on Rothin näkemyksen mukaan yksinkertainen. Nokian kaupunki vuokraa päivävuoroja kouluille, päiväkodeille ja vanhustenhoidolle ja on siten hallin muiden vuokralaisten rinnalla tasavertainen vuokralainen koulupäivinä kello 8-16. Hallin illat ja viikonloput vuokraavat BC Nokia ja Nokian KrP ja vuokraavat tiloista eteenpäin aikoja, joille ei ole omaa käyttöä.

Tiloihin olisi tarkoitus ottaa vuokralle myös yksityisiä liikkeenharjoittajia, joille Rothin mukaan on ollut kysyntää jo nyt. Lisäksi halli mahdollistaisi monenlaiset oheistoiminnot.

– Kempeleeltä löytyy hyvänä esimerkkinä vastavalmistunut ZemppiAreena, missä järjestetään urheilutoiminnan lisäksi konsertteja, teatteria, stand upia jne.
 
Kaupungilta perittäisiin päivävuoroista normaalisti vuokra, joka perustuu kiinteistösijoittajan tuottotavoitteeseen. Tämä asia on kaupungin ja kiinteistöyhtiön välisen neuvottelun asia ja urheiluseurat eivät ole tässä neuvottelussa mukana lainkaan.

– Kyseessä on summa, jonka verran kaupunki joutuisi maksamaan omastakin hallista siivouksineen ja muine pääoma- ja ylläpitokuluineen. Vastaavasti hallikiinteistö maksaisi kunnalle normaalisti kiinteistöveroa ja työllistäisi ihmisiä hallin eri toimintoihin.

BC Nokian aikataulu hankkeen suhteen on sellainen, että seuran miesten edustusjoukkue voisi pelata Korisliigan finaaliottelun kotihallissa vuonna 2020. Markku Roth sen sijaan tuumii vielä positiivisemmin.

– Jos kaupunki osoittaa, että hallia lähdetään suunnittelemaan jäähallin taakse ja kaavamuutos saadaan aikaan, hallia päästäisiin rakentamaan 2018 syksyllä ja siellä voitaisiin aloittaa halliliikunta koulujen alkaessa syksyllä 2019.

Linkki:
Uusi urheiluareena valmiina jo 2019 syksyllä?

8 comments

  1. Kannatetaan!
    Nokian hallitilanne ON huono. Harrastajia ja kovempaakin pelaavia löytyy illoiksi aivan varmaan. Ja päivä-ajatus hallin käytöstähän on mainio.

    Sanoisiko että kerrankin olisi jonkinlainen win-win tilanne.
    EIkä kuten vaikkapa aikanaan Tampereen Areenassa, jossa omistajat tiukimpina aikoina olisivat myyneet hallin yhdellä eurolla, jos joku olisi ostanut.
    Syy; rankka vajaakäyttö päivisin.

  2. Olisi kyllä mahtava homma. Raholan teurastamo on legenda paikka. Mutta kyllä uusi halli toisi lisää värinää touhuun.

  3. Minkä takia Harjuniityn palloiluhalliin ei saatu tarpeeksi katsojapaikkoja, jotta olisi liigamitat täyttävä halli siellä? Osaako kukaan palstalaisista vastata?

  4. Vastaus kysymykseen.

    Harjuniittyyn haluttiin seuran puolelta liigakatsomo mutta niin kuin aina on raha syynä
    Isompi katsomo olisi maksanut 500000€ lisää jota kaupunki ei halunnut hoitaa.
    Rakentamisen aikana katsomo kutistui pienemmäksi kun piti.

    Selitys asialle oli että halutaan tukea nuorten ja lasten urheilua.
    Kyseisessä hallissa pelataan M2D ja muuta.