Indiansin penkin takaa löytyy modernin salibandyn kaupparatsu: ”Valmentaminen on myymistä pelaajille”

Jussi Huovinen antaa ohjeita Indiansin penkin takana. Kuva: Juhani Järvenpää

Jussi Huovinen antaa ohjeita Indiansin penkin takana. Kuva: Juhani Järvenpää

Salibandy kehittyy lajina kovaa vauhtia ja niin tekevät myös sen toimijat. Westend Indiansin nuoret pelaajat ovat säväyttäneet alkukaudesta Salibandyliigassa ja onkin sopivaa, että seurasta ponnistaa myös modernia liikkuvaa salibandya peluuttava nuori valmentaja.

Myyntipäällikön töitä siviilissä paiskiva Jussi Huovinen, 34, valmentaa Heimossa miesten edustusjoukkuetta Mikko Laurikaisen apuna. Hänet nimettiin syyskuussa vastaperustetun alle 16-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi.

Tarkempi esittely on varmasti paikallaan, sillä näiden pestien myötä Huovisesta voi hyvinkin kehittyä yksi 2020-luvun johtavista lajivaikuttajista.

Huovinen halusi tsempata joukkuekavereitaan jo peliurallaan. Hän tahkosi divaritasolla piste per ottelu -tahdilla Vaasan Woodcuttersissa ja Indiansissa, mutta tuli tunnetuksi etenkin tinkimättömästä asenteestaan ja voitontahdostaan.

Sosiaalisista ja puhelahjoilla varustetuista hengenluojista tulee usein valmentajia. Huovinen ei kuitenkaan uskonut pitelevänsä mailan sijasta fläppitaulua ennen kuin ura jo läheni loppuaan.

– Se ei ollut ajatuksissakaan. Kun Mikko Laurikainen tuli valmentajaksi, meillä oli keskusteluja hänen kanssaan ja sitten alkoikin tulla niitä ajatuksia pelin kehittämisestä, Huovinen muistelee.

Hän kärsi peliuransa viimeisinä vuosina loukkaantumisista. Nousuun päättyneellä kaudella 2012–13 Huovinen pelasi Heimon paidassa vielä 16 divariottelua, mutta seuraavana vuonna Salibandyliigassa ei tullut enää paljonkaan peliminuutteja kentän puolella.

Laurikainen halusi pitää tsempparin mukana hengessä ja joukkueen arjessa. Huovinen oli lisäksi viettänyt aiemmin yhden kauden SPV:ssä ja oli näin yksi harvoista liigakokemusta omaavista pelaajista.

Loukkaantumista huolimatta mukana Huovinen oli kokoonpanossa ja kannusti joukkuekavereitaan vaihtopenkiltä.

– Pystyin tukemaan niitä pelaajia, jotka tekevät ratkaisuja, Huovinen sanoo.

Ehti hän silti täräyttää Heimon paidassa yhden maalinkin Salibandyliigassa. Myös hengenluonti tuntui sujuvan, sillä Indians pääsi yllättäen pudotuspeleihin heti debyyttikaudellaan.

– Kun aloin kiinnostua valmennuksesta ja vähän ymmärtää peliä, tajusin etteivät ominaisuuteni enää riitä liigatasolla, yhä Indians II -joukkueessa kakkosdivaria pelaava Huovinen toteaa.

Laurikainen otti kokelaan ensin katsomovalmentajaksi. Huovinen raportoi kenttätapahtumia luurit päässä yleisön joukosta ja myöntää nyt, että touhu meni innostumisen myötä liikaa ”selostamiseksi”.

Kokemus toi silti tärkeää oppia prosessissa, jossa pelaajasta kehittyy valmentaja. Nykyään Huovinen muodostaa Laurikaisen kanssa toimivan aisaparin, jossa koutsien ominaisuudet täydentävät toisiaan.

– ”Kuula” vitsaili joskus, että paras ominaisuuteni valmentajana on uskallukseni tehdä virheitä, Huovinen naurahtaa.

Virheiden tekeminen ja niistä oppiminen edustavat vakavasti puhuen juuri sitä filosofiaa, jota Huovinen haluaa pelaajille välittää. Rohkeus yrittää johtaa ennen pitkää onnistumisiin, kun taas virheiden pelkääminen heijastuu kentällä passiivisuutena ja pallon välttelynä.

Huovinen allekirjoittaa Laurikaisen teesit siitä, että pelaajat pitää saada itse ajattelemaan. Tätä periaatetta Huovinen pyrkii viemään myös alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen.

– Keskustelemalla pelaajien kanssa saadaan heidät itse miettimään ja keksimään, miten eri tilanteissa kannattaa pelata, Huovinen tiivistää filosofian.

Toki valmennusjohdon tehtävänä on ohjata keskustelua oikeaan suuntaan ja tietynlaisia raameja pelaamiseen muodostuu sen myötä. Junioreita valmentaessa tässä omat vaaransa. Koutsi on heille helposti liiankin suuri auktoriteetti.

– Nuorilla pelaajilla maailma on mustavalkoinen. He ottavat kaikki ohjeet kirjaimellisesti, joten pitää välttää absoluuttisia totuuksia. Puhutaan kuitenkin nopeasta pelistä, eikä kukaan voi faktana sanoa, mitä seuraavaksi tapahtuu, Huovinen vertaa.

Hän näkee maajoukkuetehtävien tukevan hyvin omaa oppimistaan valmentajana.

– Onneksi saan toimia sekä seura- että U16-maajoukkueessa erittäin hyvän valmennusryhmän osana. Siellä on ihmisiä, jotka tietävät todella paljon. Pitää vain yrittää imeä tietoa mahdollisimman paljon.

Salibandyssä ei ole ennen koottu näin nuorten pelaajien maajoukkueryhmää. Porukka kokoontui ensimmäisen kerran leiritykseen loka–marraskuun vaihteessa.

Mukaan valitut 20 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia aloittivat näin tiensä kohti alle 19-vuotiaiden maajoukkuetta ja edelleen miesten edustusasua. Toiminta järjestetään pitkälti yksilöiden ehdoilla ja tarkoituksena on luonnollisesti kasvattaa kansainvälisen tason pelaajia.

Ikäluokalla ei vielä ole arvoturnauksia, mutta kansainvälisten otteluiden pelaamisesta on aloitettu tunnustelut muiden salibandymaiden kanssa.

– Tätä kautta luodaan motivaatiota nuorille pelaajille. Samalla maajoukkuepelaajien kautta voidaan viedä seuroihin virikkeitä ja uusia ajatuksia. Seuroissa tehdään upeaa työtä, Huovinen kiittelee lajiliiton puolesta.

Nuorten ja innokkaiden lupausten nuori ja innokas valmentaja on varmasti sopiva henkilö vastaamaan kysymykseen, mihin salibandy on lajina menossa?

– Tietty murros on näkyvissä. Pelinopeus kasvaa koko ajan, enkä tarkoita pelinopeudella sitä, että palloa laitetaan heti ykkösellä liikkeelle. Pitää pystyä silmänräpäyksessä havainnoimaan, mennäkö nopeasti vai pallokontrollin kautta, Huovinen linjaa.

Murros näkyy myös pelaajatyypeissä. Huovinen nostaa esiin LASBissa pelaavat Kainulaisen veljekset malliesimerkkeinä moderneista huippupelaajista. Myös Heimosta löytyy nuoria, joilla on kaikki edellytykset nousta lajin terävimmälle huipulle.

– Tuomas Harjula, Otto Lehkosuo, Aaro Astala, Heikki Iiskola…, Huovinen luettelee.

– Hyvin erityyppisiä pelaajia nousee huipulle kuin kymmenen vuotta sitten. Verrataan vaikka johonkin Mika Kohoseen, jonka syöttötaito on jotain ihan uskomatonta, Huovinen miettii.

Hän painottaa, että mainitsee kyseiset nimet esimerkin omaisesti alleviivaamaan pelaajatyypin muutosta. Myös valmentajille tulee helposti kiire pysyä vauhdissa mukana. Huovisella on selvä näkemys hyvästä tulevaisuuden salibandysta.

– Toivottavasti painin määrä vähenisi kentällä. Palloa pitää pelata liikkeestä liikkeeseen ja siihen kuuluvat rytminmuutokset, terävyys ja myös pallolla pitäisi kyetä nopeisiin ja teräviin liikkeisiin.

Näitä ajatuksia Huovinen yrittää jatkossakin viestittää pelaajilleen. Kymmenen vuoden kokemus myyntityöstä opettaa, miten kohdataan ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Se myös kehittää hoksnokkaa sosiaalisissa tilanteissa, joista valmentaminenkin pääosin koostuu.

– Valmentaminen on myymistä pelaajille. Kaikki asiat pitää pystyä perustelemaan, miksi jotain tehdään.

Huovisen ura nykyaikaisen salibandyn kaupparatsuna on siis alkanut hyvin, mutta potentiaalisia asiakkaita on vielä paljon tavoittamatta. Kiehtooko päävalmentajan paikka jossakin seurajoukkueessa?

– Joskus hamassa tulevaisuudessa. Eiköhän meistä kaikista löydy tietty gloryhunter ja haluan saada valmentamalleni joukkueelle menestystä. Menestys on ennemminkin se tavoite kuin päävalmentajan paikka, Huovinen toteaa kilpailuhenkisen urheilijan tapaan.

– Askel kerrallaan mennään ja katsotaan, mihin rahkeet riittävät.

Indians kohtaa seuraavassa kotipelissään 24.11. Steelersin klo 18.30. Syksyn päätapahtuma on 16.12. pelattava jäähalliottelu Esport Oilersia vastaan (klo 18), jossa Indians juhlii 25-vuotista taivaltaan.

Teksti: Erno Rautarinta/Indiansin tiedotus

Artikkeli on julkaistu myös Indiansin kotisivuilla.

2 comments

  1. Täytyykin laittaa fläppitaulu ja pilli naulaan. Meikämandoliini ei meinaan osaa myydä yhtään mitään… Kiitos 2013-2017 ja Liiton koulutukset.

  2. Toive painin vähenemisestä kentällä on pelkkä toive. Urheilullisuuden lisääntymisen myötä fyysisyys tulee merkittäväksi osaksi peliä tulevaisuudessa. Sen seurauksena taitopeli ei häviä, vaan muuttuu yhä enempi kärkikynistä poispäin ja nopeaa ongelmanratkaisua kohti.