Video: LNM kärsi vääryyttä jäähyn muodossa – ÅIF tuli tasoihin ajassa 59.50 ja vei voiton rankkareissa

Kuva: Kuvakaappaus Youtubesta

Kuva: Kuvakaappaus Youtubesta

LNM isännöi ÅIF:ia viime lauantaina miesten Divarin ottelussa. ÅIF vei ottelusta lopulta voiton rankkarikisan jälkeen maalein 7-6 ja.

Voi suoraan todeta, että kotijoukkue kärsi melko selkeästi vääryyttä ajassa 56.44 vihelletyssä Tuukka Kiviojan kahden minuutin estämisjäähyssä, kuten videolta kohdasta 4.00 eteenpäin on nähtävissä. ÅIF käytti ylivoiman hyväkseen ja Jyri Laine iski 6-5-kavennusmaalin ajassa 58.37. ÅIF haki tasoitusta loppuun saakka ja Mikko Piippo osui ajassa 59.50, joten edessä oli jatkoaika.

Jatkoajalla ei nähty maaleja, joten ottelussa lauottiin rankkarikisa. Keni Rautio ja Laine varmistivat osumillaan lopulta ÅIF:n vierasvoiton. Sipoolaisten pistenikkareita olivat Laine (3+2) ja Tuomas Savukoski (2+3).

ÅIF on miesten Divarin kahdeksantena. LNM sai tappiosta huolimatta yhden pisteen ja löytyy sarjataulukon sijalta 11.

Ottelutilastot

20 comments

  1. Näiden kaveriden kellä pillit oli ja saivat varmaan vielä rahallisen korvauksen tuosti kannaitaisi alkaa tekemään jotain muuta,kuin puhaltaa pelejä.Tuon huonommin ei voi enää kukaan suoritua kyseisestä tehtävästä,tai sitten he olivat vieras-joukkueen jäseniä.

  2. Hahah melkoista itkemistä tuomaritoiminnasta vaikka koko pelin ajan linja oli pelin mukainen, liminka rikkoi selkeästi enemmän. Ja neutraalina katselin peliä kun en kumpaakaan joukkuetta kannusta.

  3. Taidat jepjep olla toinen noista tumareista,jos noin todella näit tuon pelin. Ota pilli pois poskesta ja opettele säännöt ja käytä pilliäsi,tai lopeta koko homma.

  4. @JEPJEP Kyllähän tuo oli aivan selkeä tuomarivirhe. Ja tämä tulee tuomarilta.

  5. Laittakaa tää parivaljakko kurseille,kun eivät osaa sääntöjä!! Hävettää heidän puolesta!!!

  6. Hartikainen Tuomass uusia näkemyksiä peliin, virkistävää.

  7. Tämmöisen otsikonhan voisi melkein kirjoittaa joka pelistä?? Ja jos en väärin katsonut, niin Åiffi ei tullut tasoihin tämän jäänyt aikana, vaan kavensi. ja tasoitusmaali tuli sitten tasakentällisin ajassa 59.50.

  8. Eihän tuo jäähy tosiaan välttämättä peliä ratkaissut. ÅIF olisi voinut pelin tasoittaa ilman tuota jäähyäkin. Ilman tuota jäähyä ÅIF:n lopun kaksi maalia olisivat vain olleet huomattavasti epätodennäköisempiä.

    Vihellys sinällään on ihan naurettava. Tuomari katsoo palloa ja viheltää jäähyn, kun näkee LNM:n pelaajan makaavan maalivahdin päällä.

  9. Onpa yllättävää, että Hartikainen ottaa pelimiehen kympillä roolia. Harvoin näkee yhtä naurettavaa vihellystä.

  10. LNM:n viimeisessä rankkarissa vetäjällä käsi maassa selkeästi.

  11. Tyhmä temppu. Selkeästi estää pallotonta pelaajaa asettamalla juoksulinjalle ja vielä vähän antaa vauhtia että varmasti törmää maalivahtiin ja maaliin. Olisi aivan hyvin voinut olla tekemättä tätä temppua. ”Älä anna tuomarille aihetta viheltää.” Nyt antoi oikein paraatipaikalla syyn, ja saa kyllä pelaaja peiliin katsoa. Jos olisi tehnyt saman laidan vieressä kukaan ei kyseenalaistaisi jäähyä.

  12. Sinällään hauska tilanne: jos hyökkääjä meni tahallaan pakin ja maalivahdin väliin, kenties kontaktihetkellä oli alueellakin, tuomio oli täysin oikein.
    Jos taas ei oltu alueella, eikä hakemassa mv-häirintää, ja pakki työnsi mv:n päälle, olisi voinut laittaa jäähyn sille, eikö hyökkääjälle.
    Kumpikin ratkaisu on siis perusteltavissa. Kysymys on siitä, kumpi tilanteen aiheutti. Mutta niissä peleissä, missä nuo menee vaparilla läpi, noita myös sattuu useampi kunnes tulee isompi niitti. Eli hyvä kun tuomarit ottaa pois. Tärkeätä tosin olisi, että menisi varmasti sitten oikein päin.

  13. Jäähy tuosta kuuluukin viheltää,mutta mikä tuossa on huvittavaa,niin se puhallettiin väärälle joukkueelle! Voihan se olla,että tuomarit ovat värisokeita.

  14. Tuomarilta väärä vihellys, mutta kyllä ”fiksusti” pelasi Åiffin kaveri tilanteen. Hyökkääjä katsoi aivan muualle ja samalla Åiffin kaveri antoi pienen kontaktin, jonka johdosta hyökkääjä ajautui veskan päälle. Ja vain tämän tuomari ilmeisesti näki ja käsittääkseni näihin kiinnitetään erityisesti huomiota tällä kaudella eli veskareihin kohdistuneihin ylijuoksuihin. Oikea tuomio olisi ollut Åiffin kaverilla jäähy pallottaman pelaajan estämisestä.

  15. Hartikainen antoi Åiffille etuaikisen Joululahjan,kun tykkää puhaltaa ihan päin P:tä. Koosteesta näkee ihan selvästi,miten valkoinenkin luulee jäähyn tulevan heille ,mutta Herra Hartikainen pelastaa tilanteen ottamalla jälleen kerran tuota omaa älytöntä rooliaan.

  16. Aika selkeä tuomarivirhe. Jopa voisi sanoa että ÅIF pelaaja tarjoaa vähän vauhtia punapaidalle