Video: SPV voitti, mutta Hankkion loukkaantuminen asetti ottelulle ikävän varjon

Jari Hankkio maalasi OLS:ia vastaan, mutta koki myös kovia kolmannessa erässä. Kuva: Juha Käenmäki

Jari Hankkio maalasi OLS:aa vastaan, mutta koki myös kovia kolmannessa erässä. Kuva: Juha Käenmäki

SPV ja OLS mittasivat toisiaan lauantaina miesten Salibandyliigan saralla. SPV katkaisi kolmen ottelun tappioputken voittamalla kamppailun maalein 6-3.

SPV:n hahmo ottelussa oli neljästi maalannut Mikko Kohonen. Jari Hankkio onnistui naulaamaan tehot 1+1 ennen kuin loukkaantui kolmannessa erässä ja joutui jättämään pelin kesken. Hyökkääjä on kärsinyt vuosien varrella polvivaivoista ja videon perusteella polvi koki kovia lauantainakin. Tilanteen näet videolla kohdasta 5.50 eteenpäin.

Voitto nosti SVP:n liigan kahdeksannelle sijalle. OLS on tällä hetkellä sarjan toiseksi viimeisenä.

Ottelutilastot
Juha Käenmäen ottelukuvat

Lehdistötilaisuus:

Maalikooste:

3 comments

  1. Ihasrtuttaa, vihastuttaa ja ihmetyttää. Tuo speven ykkösen lähes staattinen noppavitonen. Laskin pelin alussa, että pari minuuttia äijät seisoivat lähes paikoillaan odottaen OLSsin harhasyöttöä.
    Ja tulihan se, ja heti maali. Onko tämä hyvä, vai huono asia.
    No sehän riippuu vastaajasta!

  2. Tuo Kohosen ensimmäinen maali olisi mielestäni pitänyt hylätä, ainakin videon perusteella. Korhonen selvästi hyppää ja lyö pallon ilmasta maaliin. Eipä tuo nyt peliä ratkaissut, mutta tulipa huomattua. Vai onko joku eri mieltä tilanteesta? 🙂

  3. Ja tosiaan ei Korhonen vaan Kohonen. Pääsi pikku typo ensimmäiseen kommenttiin