Divarit

Viikonlopun salibandykattauksessa kiihkeitä derbyjä ja Singaporen erikoispeli

17.11.
2017
0 Kommenttia
1
Divarit

LASB kohtaa Steelersin lauantain derbypelissä. Kuva: Anssi Koskinen

Tulevana viikonloppuna pelataan salibandya laajalla rintamalla. Mielenkiintoisina seikkoina voidaan nostaa Classicin ja TPS:n välinen ottelu Singaporessa, derbyt Divarissa ja liigassa sekä naisten Salibandyliigan jääminen MM-tauolle.

Perjantain otteluista voidaan nostaa esiin eritoten Pohjanmaan derby SB Vaasa-Blue Fox. Vaasalaisilla on meneillään vahva kausi ja joukkue on sarjan kakkosena neljän perättäisen voiton turvin. Blue Foxin trendi on päinvastainen, ja seitsemän perättäisen tappion myötä joukkue on valahtanut sarjataulukon hännille. Kotijoukkue on Mustasaaressa selkeä ennakkosuosikki, kun Blue Fox lähtee kääntämään alavirettään perjantai-iltana.

Lauantaina väännetään mielenkiintoisia otteluita. Hämeen derby alkaa klo 16 Lahden Suurhallissa, kun LASB isännöi Steelersiä. Kotijoukkue on otteluun selkeähkö ennakkosuosikki, sillä LASB on onnistunut voittamaan yli puolet kauden otteluistaan ja on tasaisessa sarjassa yhdeksäntenä. Varsinkin viisi viimeistä peliä ovat olleet hyviä, sillä plakkariin on kertynyt niistä neljä voittoa.

Steelers on ottelussa niin sanotusti vedenjakajalla, sillä joukkue on sarjan jumbona tällä hetkellä. Ensimmäisen ottelun voiton jälkeen tappioita on kertynyt jo kahdeksan putkeen, ja omissa on kolissut sittemmin peräti yli 10 kertaa ottelua kohden. Derbyjä on pelattu tähän mennessä 14 kappaletta ja LASB johtaa tilastoissa voitoin 9-5. LASBin sivuilta voit lukea kattavan tilastopaketin aiemmista derbyistä ja myös seuran tuottama podcast käsitteli ottelua laajasti ennakkoon.

Lauantaina nähdään naisten liigassa tiukka kamppailu, kun Koovee emännöi PSS:aa Auto Center Areenalla. Koovee on harjannut kaksi viimeistä peliään maalierolla 24-1, ja jos cupin pelin huomioi, niin kolmen pelin maaliero on 42-2. Ainoastaan SB-Prolle ja Classicille hävinnyt tamperelaisryhmä on tällä hetkellä naisten liigan kakkosena. PSS on Kooveen kanssa tasapisteissä, mutta huonomman maalieron myötä viidentenä. Viime peleistä voidaan nostaa varsinkin tiukka cupin taistelu Classicia vastaan, joka ratkesi vasta viimeisellä minuutilla Classicille.

Naisten liiga jää MM-kisatauolle sunnuntaina pelattavan Classic-ÅIF -pelin jälkeen ja palaa tauolta 13.12.

Perjantai 17.11.

Miesten Salibandyliiga
18:30 Happee – Koovee Jyväskylän monitoimitalo ISTV
18:30 Oilers – EräViikingit Tapiolan UH Fanseat/Elisa

Miesten Divari
19:00 SB Vaasa – Blue Fox Botniahalli Mustasaari
19:00 ÅIF – Tiikerit Sipoo Areena

Lauantai 18.11.

Miesten Salibandyliiga
13:00 Classic – TPS Singapore TV5 (huom. tulossa erillinen ennakkopaketti)
16:00 LASB – Steelers Lahden Suurhalli Fanseat/Elisa
18:00 OLS – Nokian KrP Kastelli

Naisten Salibandyliiga
14:00 SB-Pro – NST Campo Center 4
15:00 SSRA – O2-Jyväskylä Kastelli
15:30 Koovee – PSS AutoCenter Areena

Miesten Divari
15:30 M-Team – Josba Ruskeasuo 4
17:00 Loviisan Tor – NST Loviisan LH
18:30 LNM – NJ Zemppi Areena
18:30 EräViikingit Akatemia – FBC Turku Mosahalli

Sunnuntai 19.11.

Miesten Salibandyliiga
17:00 SPV – LASB Seinäjoen Urheilutalo VeikkausTV
18:30 Happee – Oilers Jyväskylän monitoimitalo Fanseat/Elisa

Naisten Salibandyliiga
14:00 Classic – ÅIF Tampere Areena

Miesten Divari
17:00 Tiikerit – Josba Tikkurilan UT
17:00 NST – Loviisan Tor Lappeenrannan UT
18:30 Karhut – O2-Jyväskylä Porin UT

Ottelut joista tulee lähetys on lihavoituna.

Pitkävedosta löytyy perjantaina kaikki neljä ottelua. Happee on ennakkosuosikki Kooveeta vastaan ja ryhmälle on annettu kotikertoimeksi 1,30. Tasapelin kerroin on 7,80 ja Kooveen vierasvoitolle tarjotaan kerroin 4,80. Oilers ja ErVi mittaavat toisiaan Espoossa ja ottelusta on odotettavissa ennakkoon tiukka kamppailu. Molempien voittokerroin on 2,15 ja tasapelistä saa kertoimeksi 5,70.

Myös Divarin pelit löytyvät listalta. Pitkävetoon pääset käsiksi täältä.

Tulosvedossa on tarjolla perjantaina molemmat liigaottelut. Oilersin ja ErVin kamppailu on ennakkoon tasainen vääntö. ErVi on nostanut profiiliaan viime peleissä ja Oilersin otteissa on ollut viime aikoina pientä alavirettä ja verkko on heilunut tiuhaan omassa päässä. Vahvan alkukauden myötä Oilers on ErViä korkeammalla sarjataulukossa eli kolmantena, ja kolme pistettä vähemmän kerännyt helsinkiläisjoukkue löytyy sijalta kuusi. Kummankaan peli ei ole toistaiseksi vielä ihan uomissaan ja maaleja nähtäneen perjantainakin ihan riittävästi. Peli-ilmettään kohentanutta ErViä voi pitää hienoisena suosikkina ottelussa.

Pääkallo.fin maaliarvio: Oilers 5,6,7 – ErVi 6,7,8

Happee isännöi Kooveeta Jyväskylässä ja kotijoukkue lähtee peliin ennakkosuosikin paineet niskassaan. Jyväskyläläisten alkukausi oli vahva, mutta lokakuussa tuli iso suvantovaihe. Viime viikonlopun SalBa-peli oli joukkueelta vahva ja tasapainoinen esitys, joten tappioputki katkesi tyylikkäästi. Happee on pelannut sarjan vähiten otteluita (8), joka selittää osaltaan sarjasijoitusta (7). Kooveen (11) alkukausi on ollut uumoiltua vahvempi ja joukkue on vääntänyt tiukkoja pelejä ennakkosuosikkejakin vastaan, ja kerännyt kahdeksan pistettä. Jotain kertoo se, että joukkueen maaliero peliä kohde on ollut 5-5,3. Joukkueen maalitehot ovat levänneet pitkälti kovavireisen ykkösvitjan harteilla.

Pääkallo.fin maaliarvio: Happee 5,6,7 – Koovee 4,5,6

Tulosvetoon pääset täältä. Ottelut ovat mukana myös Monivedossa.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen

Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Bratislava, Slovakia

Twitter: @joelsiltanen


Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.