Suomella tänään alkusarjan viimeinen peli – Siltanen torjuntavuorossa

Kuva: IFF

Kuva: IFF

Suomen salibandynaisilla on tänään edessä alkusarjan päättävä ottelu Latviaa vastaan klo 15. Ottelu näkyy suorana Yle TV2:ssa ja YLE Areenassa.

Suomen osalta Latvia-ottelu päättää alkusarjan A-lohkossa. Taskussa ovat jo voitot Tshekistä (5-1) ja Norjasta (10-1). Latvia on puolestaan hävinnyt sekä Tshekille, että Norjalle.

Norja-ottelun jälkeen Suomen valmennusjohto peräänkuulutti pelaajilta kärsivällisyyttä, vaikka Suomi iski kymmenen maalia vuonomaan verkkoon. Suomi käytti aikalisän ensimmäisessä erässä 4-1-johtoasemassa, kun valmennus havaitsi pelaajien otteissa huolimattomuutta.

– Eilen maaleja haettiin liian hanakasti, kun olisi voitu kärsivällisemmin hakea ratkaisupaikkoja. Pelaajat tunnistivat saman asian. Viisikot kävivät illalla läpi mitä Norja-ottelusta otetaan mukaan ja mitä korjataan jatkossa. Sitten käytiin lyhyesti läpi ne asiat mitä Latviasta tiedetään ja pelaajat saivat mennä levolle. Kun illalla hotellilla katsottiin peli vielä uudelleen, ei se jälkikäteen ajateltuna ihan niin huonoa meiltä ollut, pohdiskeli päävalmentaja Lasse Kurronen maanantain valjettua.

Kurrosen mukaan Latvia tulee pelaamaan samalla tavalla kuin Norja. Korkeaa karvausta ei nähdä ja pallonhallinta on vahvasti sinivalkoisella joukkueella. Keskiössä on oman pelin kehittäminen ja sitä kautta valmistautuminen jatkopeleihin. Suomi on varmistanut jo paikan puolivälierävaiheeseen.

Latvia-ottelun kokoonpanoon tulee vain yksi muutos. Tshekki-ottelussa torjunut Tiltu Siltanen palaa tolppien väliin ja eilen arvokisakasteensa saanut Noora Vuorela on varalla. Oona Kauppi ja Minna Kallio ovat edelleen toipilaina ja seuraavat ottelun katsomon puolelta.

Suomen kokoonpano Latvia-ottelussa
Nina Rantala – Ella Alanko – Eliisa Alanko
Silja Eskelinen – Hanna Sipiläinen

Kristiina Kauppila – Katri Luomaniemi – Karoliina Kujala
Elina Kujala – Laura Manninen

Veera Kauppi – Mira Wickman – Jenna Saario
Mia Karjalainen – My Kippilä

Maalissa Tiltu Siltanen.

Vaihdossa: Sanni Nieminen ja Noora Vuorela (mv).