Video: Kuumia tunteita Ruotsissa – punakortti viuhui ja maalivahti näytti keskisormea yleisölle

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Kuva: Kuvakaappaus videosta

Mullsjö ja växjö kohtasivat tiistaina Ruotsin Superliigan ottelussa. Ensiksi mainitun 9-4-voittoon päättynyt peli sai loppuhetkillä sangen ikäviä piirteitä.

Koko tapahtumasarjan aloittaja oli rumista tempuistaan tunnettu David Gillek, joka tönäisi Växjön Johan Roosin oman maalivahdin, eli Benjamin Löfdahlin niskaan ajassa 59.45. Kyseisestä tilanteesta annettiin lähtökohtaisesti 2 minuutin jäähy Gillekille ja viiden minuutin jäähy Roosille.

Växjön Jesper Sankell ryntäsi kentälle ja kävi käsiksi Gillekiin, joka taas johti nahinaa, jonka vuoksi molemmille näytettiin punaista korttia, ja lopputuloksena oli PR1-koodin pelirangaistus. Maalivahti Löfdahl sai yleisöstä palautetta joka ei miellyttänyt torjujan korvia, joten hän näytti lopulta keskisormea yleisölle.

Löfdahlista ja Roosista on tehty valitukset Ruotsin kurinpitoelimelle, joten lisärangaistuksia saattaa olla tulossa. Roosin kohdalla on kyse kahdesta eri tilanteesta. Molemmat ovat käsittelyn ajan pelikiellossa.

Ottelun voittanut Mullsjö on Ruotsin liigan seitsemäntenä. Maajoukkuevahti Eero Kososen Växjö on viidentenä. Kosonen on ollut muutaman pelin poissa kaukaloista aivotärähdyksen vuoksi.

Rangaistuksiin johtaneet tilanteet:

Maalikooste:

2 comments

  1. Gillekiltä rottamainen teko. Lähtee vielä tilanteen jälkeen syyttämään hyökkääjää maalivahdin päälle ajelusta.

  2. Joo, ei toi Roosin 5:nen oikein sovi omaan silmään oikeutetuksi…

    Keskisormen näyttämisestä yleisölle odotan tulevan ”kakkua”. Kertoo täydellisestä arvostelukyvyn puutteesta maksavaa yleisöä kohtaan. UGH.