München 1972, miesten 10 000 metriä. Lasse Viren kaatuu. Ei perkele! Ei mennyt putkeen tälläkään kertaa.
Tammikuu 2018. Pikkuleijonat hallitsevat MM-lätkän puolivälierämatsia Tshekkiä vastaan mielin määrin, mutta niin vain rankkareilla tulee turpaan. Joulun alla 2017 naisten salibandymaajoukkue tekee MM-finaalissa huiman nousun, mutta kas kummaa häviää Ruotsille – rankkareilla – taas kerran!
Ei edes aloiteta 5-1 johtoaseman menettämisestä, Huuhkajien räpellyksestä tai Juha Miedon sadasosasekunnin tappiosta.
Me on hävitty tää peli.
Myös ihmisen henkilökohtaiseen elämään mahtuu tämänkaltaisia tuntemuksia: toisinaan homma ei vain luista ja takkiin tulee, vaikka mitä tekisi. Tällöin on vaarana, että motivaatio uhkaa loppua kesken matkan.
Älä silti lannistu!
Filosofi Esa Saarinen valotti taannoin Helsingin Sanomissa ansiokkaasti ajatuksiaan parisuhteesta: ”Parisuhde vaatii erilaisia vaiheita rikastuakseen ja jotta kaari voi syntyä. On siedettävä tunnetiloja, joita muuten ei haluaisi kokea, mutta jotka palvelevat kokonaisuutta. Kaikki kunnolliset prosessit sisältävät tummia vaiheita.”
Mikä hieno ajatus, ja se pätee niin parisuhteeseen, salibandyn pelaamiseen kuin myös elämään yleensäkin.
Aina ei arjen nallekarkit mene tasan ja joskus nekin vähät mitä itsellä on juuttuvat kurkkuun kiinni. Tällöin ihmiset jakaantuvat usein janalle, jonka toisessa päässä on lannistuminen ja toisessa onnistuminen.
Columbian yliopiston motivaatiotieteen laitoksella on tutkittu onnistujan ominaisuuksia. Tuloksena on syntynyt kaksi erilaista näkemystä elämässään onnistuneesta ihmisestä: on hän, jolle tärkeintä on täydellisyys ja hän, joka haluaa kehittyä.
Täydellisyyteen pyrkivä ihminen pyrkii jatkuvasti olemaan kentän paras pelaaja ja haluaa kilpailla siitä muiden kanssa. Täydellisyyteen pyrkivä ei luovuta, ei edes silloin kun ehkä jo pitäisi. Monella tapaa valmentajan ihannepelaaja siis.
Kehittyjälle tärkeintä on jatkuva uuden oppiminen ja nöyryys. Hän haluaa etsiä, löytää ja kokeilla. Kehittyjälle tärkeämpää kuin muita vastaan kilpaileminen, on löytää oma olemassa oleva potentiaali ja ulosmitata se. Kehittyjä ei niele valmiiksi pureskeltuja ohjeita, vaan haluaa usein kyseenalaistaa ne. Kehittyjä on varmasti hyvä pelaaja, mutta täydellisyyden pyrkivää pelaajaa huomattavasti haastavampi valmennettava.
Kun tutkitaan näiden kahden pelaajaprofiilin – täydellisyyden tavoittelijan ja kehittyjän – tuloksia vaativissa pelitilanteissa, on mielenkiintoista selvittää se, kuinka henkilöt reagoivat niissä kiperissä tilanteissa, jotka erottavat menestyneet pelaajat huonommista. Eli mitä tapahtuu, kun kyseinen pelaaja:
1. Kohtaa itseään menestyneemmän pelaajan
2. Saa negatiivista palautetta
3. Tulee häirityksi ja keskeytetyksi kesken harjoitusten/ottelun.
Columbian yliopiston tutkimus ei rajoitu onnistumista tutkiessaan joukkueurheiluun, mutta on herkullista tehdä se rajaus tässä ja nyt. Tutkimus nimittäin osoittaa, että kaikissa edellä mainituissa kolmessa tilanteessa jatkuva kehittyjä paransi tai ylläpiti suoritustasoaan, kun taas täydellisyyden tavoittelija menetti osan suorituskyvystään ja laski tasoaan.
Onnistuminen on helpompaa hänelle, jolla on jatkuva kehittymisen asenne ja sen keskellä kyky sietää epämiellyttäviä tunnetiloja.
Kun Suomen naisten salibandyjoukkueen kapteeni Nina Rantala antoi MM-finaalin toisella erätauolla Yleisradiolle tv-haastattelun, hän päättäväisesti totesi kuinka ”kolmanteen erään tulee sellainen Suomi, ettei vastaavaa olla ikinä nähty!”. Ei varmasti mikään helppo juttu sanoa, kun kaveri johtaa parilla maalilla. Vaan kuinka erilaista historiaa olisikaan kirjoitettu, jos Rantala olisikin pyöritellyt päätä ja todennut ”pahalta tuntuu ja katsotaan nyt helpottaako tämä jossain vaiheessa, niin ehkä sitten voidaan puristaa mailasta vähän lisätehoja irti”.
Kapteeni Rantala ja koko Suomen joukkue kykeni sietämään tappiotilanteen mukanaan tuomia epämiellyttäviä tunteita ja sen myötä keskittymään oleelliseen. Seurauksena oli huima kolmas erä ja jatkoaika. Vaikka tuloksellisesti ei tällä kertaa menty päätyyn, vietiin suomalaista pallopelikulttuuria taas piirun verran eteenpäin siitä, mitä se oli vielä siihen aikaan, kun Mats Sundin oli suomalaiskannattajien lauluissa epäkorrektisti ”homosexuel”.
Siitä Münchenistä vielä, tiedätkö mitä?
Lasse Viren nousi ylös ja jatkoi juoksemista.