Divarit

Edessä vilkas salibandyviikonloppu – katso aikataulut, lähtökohtia ja lähetystiedot

12.01.
2018
3 Kommenttia
0
Divarit

SB-Pro ja Classic kohtaavat viikonlopun huippupelissä. Kuva: Esa Takalo

Viikonlopun aikana pelataan kaikkiaan 23 salibandyn pääsarjaottelua miesten Salibandyliigassa, naisten Salibandyliigassa ja miesten Divarissa.

Perjantain toisessa Espoon ottelussa Indians isännöi Jyväskylän Happeeta. Indians on nyt sarjan kahdeksantena ja sijaa alempana olevaan OLS:aan on neljän pisteen ero. Espoolaisten taso on vaihdellut kauden edetessä, ja viimeisestä kymmenestä pelistä on irronnut neljä voittoa.

Happeen suoritustaso on vaihdellut myös vahvan alun jälkeen. Edellisen pelin Happee vei jatkoajalla, mutta kaksi sitä edeltävää kamppailua päättyivät tappioon. Joukkue on tällä hetkellä viidentenä. Kauden avauskohtaamisessa Indians oli parempi maalein 8-5.

Lauantaina pelataan naisten liigan kestomenestyjien ottelu, kun SB-Pro emännöi Classicia Nurmijärven uudessa Arkadia-hallissa. Pro hävisi runkosarjan kaksi ensimmäistä peliä, mutta on sittemmin voittanut kahdeksan peliä putkeen, jonka myötä viime kevään hopeamitalisti on kakkosena sarjassa. Viime kausi huomioiden Classic on nyt voittanut 38 liigapeliä putkeen, ja johtaa sarjaa. Joukkueet kohtasivat kauden alussa, jolloin tiukka ottelu päättyi Classicin 8-7-voittoon. Kärkijoukkueet kohtaavat viikkoa myöhemmin Suomen Cupin finaalissa.

Lauantaina pelataan mielenkiintoinen Divarin ottelu, jossa Loviisan Tor isännöi Nurmon Jymyä. Tor on kärsinyt kaksi melko yllättävää tappiota putkeen Blue Foxia ja Tiikereitä vastaan. Joukkue on viidentenä, mutta kärkeen on neljä pistettä ja kakkostilaan vain kaksi pistettä. Jymy on voittanut kaksi peliä viimeisestä kolmesta, ja on sijaa alempana kuin Loviisa huonomman maalieron vuoksi. Myös Jymy on siis myös lähellä sarjan kärkeä.

Ryhmät kohtasivat edellisen kerran viikkoa aiemmin Suomen Cupin välierissä ja Tor eteni finaaliin jatkoaikavoitolla. Edellisessä sarjapelissä Jymy oli etevämpi maalein 5-3.

Perjantain miesten liigaottelut löytyvät Pitkävedon listoilta. Indians-Happee -pelissä kotijoukkueen kerroin on 3,30, tasapelin kerroin on 6,20 ja Happeen voitolle on annettu kerroin 1,58.

Oilersin ja Kooveen pelissä Oilers on selkeä ennakkosuosikki. Kotikerroin on 1,27, tasapelin kerroin 7,50 ja Kooveelle tarjotaan kerroin 5,40.

Pitkävedosta löytyy lisää kohteita viikonlopun aikana ja perjantain ottelut ovat myös Monivedon kohteina.

Indians haastaa Happeen kotikentällään

Indians kaatoi Happeen joukkueiden avauskohtaamisessa yllättäen maalein 8-5. Indians on kerännyt kovia päänahkoja varsinkin vieraskentiltä, mutta kotona ei ole tullut yhtä vahvaa tulosta. Happeen suoriutuminen on ailahdellut paljon, ja pelaajiston tasoon nähden sarjasijoitus on pettymys. Molemmat ovat iskeneet kaikkiaan 96 maalia, joka tarkoittaa tasan kuusi osumaa ottelua kohden. Happee on tilkinnyt oman maalinsa paremmin, ja jyväskyläläisjoukkue on muutenkin lähtökohtainen ennakkosuosikki.

Pääkallo.fi:n maaliarvio: Indians 4,5,6 – Happee 5,6,7

Tulosvetoon pääset tästä

Perjantai 12.1.

Miesten Salibandyliiga
18:30 Indians – Happee Otahalli Fanseat/Elisa
18:30 Oilers – Koovee Tapiolan UH VeikkausTV

Naisten Salibandyliiga
19:00 Koovee – ÅIF AutoCenter Areena Fanseat Go

Lauantai 13.1.

Miesten Salibandyliiga
16:00 SB Welhot – OLS Kuopiohalli
17:00 Lahden LASB – SalBa Suurhalli
18:30 TPS – SPV Turun palloiluhalli Fanseat/Elisa

Naisten Salibandyliiga
17:00 SB-Pro – Classic Arkadia-halli, Nurmijärvi
17:00 NST – O2-Jyväskylä Lappeenrannan UT
17:00 PSS – TPS Porvoo SBH

Miesten Divari
15:00 SB Vaasa – Tiikerit Botniahalli Mustasaari
15:00 FBC Turku – NST Turun palloiluhalli Fanseat/Elisa
15:30 M-Team – Blue Fox Ruskeasuo 4
17:00 Loviisan Tor – NJ Loviisan LH
18:00 ÅIF – LNM Sipoo Areena
18:30 O2-Jyväskylä – EräViikingit Akatemia Jyväskylän monitoimitalo

Sunnuntai 14.1.

Miesten Salibandyliiga
17:00 SalBa – Indians Rauman Kauppaoppilaitos Fanseat/Elisa
18:00 Steelers – OLS Elenia Areena
18:30 Koovee – LASB AutoCenter Areena Fanseat Go
18:30 SB Welhot – EräViikingit Kuopiohalli Fanseat/Elisa

Naisten Salibandyliiga
15:00 SSRA – Koovee Kastelli

Miesten Divari
13:00 Josba – LNM Joensuu Areena
17:00 EräViikingit Akatemia – NJ Mosahalli
17:00 Tiikerit – M-Team Tikkurilan UT

Ottelut joista on nettilähetykset kursivoituina.

Lue myös:
Divari-joukkueen taustoilla mielenkiintoista liikehdintää – manageri vaitonainen
VeikkausTV-ennakko: Liigan heikkovireisimmällä tukalat paikat Espoossa
Tamperelaisseura lähettää loppukauden ajan liigapelejä Fanseat Go:n kautta

Ottelu on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen
Heidi
12/01/2018
Hienoa, että saadaan pitkästä aikaa liigapeli Nurmijärvelle. Peukut!
Satu
12/01/2018
Jess! Superia Nurmijärvi-ilmiö!!
12344
13/01/2018
Näkyykö Pro-Classic mistään?

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.