LeBa meni menojaan kolmannessa erässä – itäisen alueen mestaruus Kontiolahdelle

Viime kaudella ranskalaisen visiitin Divariin tehnyt LeBa on itäisen alueen cup-mestari. Kuva: Ari Honkonen.

Viime kaudella ranskalaisen visiitin Divariin tehnyt LeBa on itäisen alueen cup-mestari. Arkistokuva: Ari Honkonen.


Miesten Suomen Cupin itäisen alueen finaali pelattiin sunnuntaina Vierumäellä kakkosdivisioonan SB Heinolan ja LeBan välillä. Ottelu päättyi LeBan 7-1 -voittoon.


Ottelu eteni avauserässä pitkään maalittomana, mutta SB Heinola siirtyi 1-0 -johtoon 14 minuutin kohdalla. Maalintekijänä toimineen Toni Suomalaisen erän päätösminuutilla ottamaa kahden minuutin rangaistusta lukuunottamatta muita tilastomerkintöjä ei ensimmäisen 20 minuutin aikana rustattu.

Jäähy kostautui toisen erän avausminuutilla, kun LeBan Teemu Kummunmäki latasi ylivoimalla vieraat tasoihin. LeBan seuraava osuma syntyi niin ikään ylivoimalla ajassa 30:13, tällä kertaa Jere Kaartisen toimesta. Jonne Turunen rokotti vain 40 sekuntia myöhemmin siirtäen vieraat kahden maalin karkumatkalle.

Kolmanteen erään LeBa sai niin ikään lentävän lähdön siirryttyään Juha Pennasen osumalla jo 4-1 -johtoon. Turusen ja Kummunmäen illan toiset siivittivät vieraat jo viiden maalin karkuun ennen erän puoliväliä.

LeBan ylivoima oli kovassa iskussa, sillä ajassa 57:12 Elias Ikonen latasi jo joukkueen päivän kolmannen yv-osuman. Osuma jäi samalla ottelun viimeiseksi ja lopulukemat merkattiin lopulta numeroin 7-1 LeBan hyväksi.

Voittajien tehokkaimmat olivat tänään 2+1 -tehot keränneet Jonne Turunen ja Teemu Kummunmäki.

Ottelutilastot

Aluefinaalit otettiin käyttöön tälle kaudelle ja niihin voivat päästä kakkosdivisioonassa tai sitä alemmalla sarjatasolla pelaavat joukkueet. Tätä ennen on pelattu jo kaksi aluefinaalia.

Pohjoisen alueen finaalin voitti kemiläinen Sastamolo, joka kaatoi Merikosken finaalissa maalein 8-5. Eteläisen alueen mestariksi kruunattiin Kirkkonummi Rangers, joka kaatoi Blackbirdsin lukemin 12-6.

Viimeinen aluefinaali, läntisen alueen mestaruustaisto, käydään Tamppi Areenassa Tampereella Soittorasian ja Happee Steamersin kesken 10.3.

One comment