Video: Blue Foxin ahdinko syveni Pohjanmaan paikallistaistossa – Kivipelto takoi hattutempun

Sinipaitainen Nurmon Jymy kaatoi valkonuttuisen Blue Foxin kotonaan. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Sinipaitainen Nurmon Jymy kaatoi valkonuttuisen Blue Foxin kotonaan. Kuva: Kuvakaappaus videolta.

Nurmon Jymy voitti miesten Divarissa Blue Foxin kotikentällään paikallispelissä lukemin 8-6.

Ottelun avauserä oli tasainen, sillä ensimmäiselle tauolle suunnattin 2-2 -lukemissa. Toisessa erässä Jymy otti hienoista irtiottoa ja isäntien johto oli toisella erätauolla kaksi maalia. Blue Fox tuli kolmannen erän alussa maalin päähän, mutta kaksi seuraavaa osumaa iski jälleen Jymy. Pekka Kontturin 8-6 -kavennus viimeisellä minuutilla oli ”siniketuille” lopulta laiha lohtu.

Jymyn tehomiehenä toimivat hattutempun iskenyt Jose Kivipelto, sekä tehot 1+2 kerännyt Petro Rautio. Blue Foxin tehokkain oli kahdesti osunut ja yhden maalin syöttänyt Kontturi.

Nurmo katkaisi voitolla kolme ottelua kestäneen tappioputkensa ja on Divarin sarjataulukossa nyt neljäntenä. Blue Fox vastaavasti hävisi toisen perättäisen kamppailun ja jatkaa sarjajumbona.

Ottelutilastot

One comment