Video: Erikoinen jäähy johti ylivoimatasoitukseen Jyväskylässä – Pentikäinen ratkaisi jatkoajalla

LASB juhli voittoa lauantaina Jyväskylässä. Kuva: Esa Jokinen

LASB juhli voittoa lauantaina Jyväskylässä. Kuva: Esa Jokinen

Happee ja LASB mittasivat toisiaan lauantaina miesten Salibandyliigassa. Happee johti peliä parhaimmillaan 4-1, mutta LASB vei 5-4-jatkoaikavoiton Miikka Pentikäisen maalilla ajassa 61.53.

LASBin 4-4-tasoitus syntyi ajassa 58.18 ylivoimalla. Kotijoukkueelle oli vihelletty estämisjäähy ajassa 57.08, ja videon perusteella Kaapo Savinaiselle tuomittu kahden minuuttin jäähy tuli melko erikoisesta tilanteesta. Savinaisen tulkittiin estäneen tilanteessa Kaapo Kettusen avausheittoa. Tilanteen näet videolta kohdasta 6.30 eteenpäin.

LASBin tehopelaajia olivat kahdesti osunut Elmo Lavonen sekä 1+1 nakutellut Rasmus Kainulainen. Happeen Joel Lahti osui kahdesti ja Peter Kotilainen iski pisteet 1+1.

Kolmannen perättäisen voittonsa ottanut LASB on nyt yhdeksäntenä ja kolmen pisteen päässä pudotuspeliviivasta. Tappiosta huolimatta pisteen kerännyt Happee nousi kolmanneksi sarjataulukossa.

Ottelutilastot
Esa Jokisen ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

12 comments

  1. Mitä erikoista tuossa nyt oli? Estää maalivahdin heiton. Osuu vielä mailaan.

  2. No ei noista kyllä kovinkaan usein silti jäähyä puhalleta. Saattaa tietysti olla että tää on toistunut pelissä ja tuomari on jo varoittanut asiasta…

  3. Veskan kannattaa heittää avaus niin että nyrkki osuu vastustajan hyökkääjää päähän.Ei tule heti lähelle hyppimään+saa vielä jäähyn estämisestä 🙂

  4. Happeen pakisto oli ajoittain aivan ilman syytä pois töistä. Ja kun jalka ei riitä, niin se on vaaran paikka. En tiedä mitä se Lehdon joka haastattelussa höpöttämä ”työntekoa vaan lisää jatkossa” oikeasti tarkoittaa. En huomaa mitään positiivista uutta tuossa pelitavassa. Sen sijaan aiemmin vahvuutena ollut maalintekovoima on hävinnyt johonkin. Ketjut eivät ole tasapainossa, vaan hakevat koko ajan muotoaan. Pitkät hyökkäykset eivät lähde, palloa haudotaan ja pallottomien liike on olematonta. Hidastelemalla päästetään erityisesti nämä etukäteen altavastaajat rauhassa tukkimaan 1-sektori. Käännöissä pusketaan pallollisena ja menetetään kuulaa vaarallisesti keskialueella. Ja kaiken kruunasi eilen jatkoajan peluuttaminen. Ikävä kyllä lopputulemana on johtopäätös, että suuren potentiaalin omaava joukkue alisuorittaa, hortoilee välillä kentällä ihan hukassa ja noudatettu pelisuunnitelma on syvältä ja peräisin ajalta miekka ja kilpi. No, materiaali on sen verran laadukas, että pojoja on kertynyt väkisinkin ja kärkinelikossa ollaan. Mutta kevättä ajatellen: ei tuolla todellakaan kuuhun mennä!

  5. Kettuselta hyvin luettu tilanne. Joko saat avauksen omalle lapaa ja hyvän paikan omalle nousta tyhjää laitaa ylös tai sitten vastustaja ottaa jäähyn kun tyhmyyttään jäi liian lähelle siesomaan. Harmi ettei ollut tilaisuutta yrittä avata omaa läpiajoon.

  6. ”12) Kenttäpelaaja estää aktiivisesti maalivahtia tämän toimit­taessa palloa peliin.(915)
    Tämä katsotaan rikkeeksi vain, mikäli kenttäpelaaja on maalialueella tai kolmea metriä lähempänä maalivahtia mitattuna siitä, mistä maa­livahti saa pallon haltuunsa. Aktiivinen estäminen tarkoittaa maalivah­din sivuttaisliikkeiden seuraamista tai pallon tavoittelua mailalla. ”

    Erikoinenhan jäähy siitä tulee, kun säännössä kuvataan suoraan tuo jäähyn aiheuttama tilanne.

  7. Kylläpäs oli sählyottelu ja ”kooste” oli taas aika reilun mittainen. Noh saipahan kuunnella jyskylän nuorten lupausten kiroamista, hienon kuuloista kun vaahtosammuttimen korkuiset natiaiset kiljuu vi…a kurkku suorana kun oma joukkue konttaa, ei hyvää päivää sentään.

  8. Kyllä selvästi näki kumpi joukkue halusi voittaa ja oli valmis tekemään töitä sen eteen . Happeelta taas kerran ihmeellistä säntäilyä ilman järkeä. Ja tuo ainainen kiukuttelu, kun ei vaan osata pelata yhteen hiileen joukkueena loppuun saakka ja tuokin peli olis ollut ihan pelastettavissa kotiin kun ois vaan pidetty taas pää kasassa. Henkisesti parempi joukkue voitti that´s it.

  9. Kohta 1. Et soittaa kotiin, mielestäni tässä pelaaja ei kyllä pyri aktiiviseen estämäiseen. Pelaaja peruuttaa selvästi ja maalivahti juoksee häntä kohti häntä tönäisten.Lopuksi itse heittää pelaajan mailaa kohi pallon. Myöskään tässä ei ole ns aktiivista tekemistä asian eteen. Vapaalyönti olisi ollut oikea tuomio.
    Kohta 2. Miksi pirukka valittaa näiden koosteiden pituudesta? Ihme ruikutusta. Allahan on nappi jolöa voi kelata?

  10. Höps höps.
    Mitä pelaaja yritti kun katsoo koko ajan maalivahtia, siirtyy vasemmalle jonne maalivahti on ensiksi menossa, ja onnistuu vielä mailalla pysäyttämään pallon? Pelaajalle vinkkinä: älä anna tuomarille mahdollisuutta viheltää. Kyllä se sieltä välillä arpoo jäähyn.

  11. Voitte lopettaa tuon spekuloinnin happeen jäähystä.

    Kyllä, se olisi ollut naurettava jäähy tuollaisenaan ilman taustaa. Yleisesti noista tuomitaan vapari. Tässä tilanteessa vielä pelaajalla mitätön aika siirtyä pois maalivahdin edestä, eikä estäminen ole edes ”aktiivista”. Siinä pari puoltoa hänen suuntaansa.

    Tässä tapauksessa kuitenkin joukkuetta(vai jopa kenties kyseistä pelaajaa) oli aikaisemmin huomautettu vastaavasta tekemisestä. Joten asiassa ei ole mitään epäselvyyttä.

  12. Minusta dumarin käsi näyttää etua, siinä kohti happeen pelaaja rikkoo (aktiivinen tai passiivinen ei väliä tässä) maalivahti… mahdollinen vapari muuttuu kyllä jäähyksi kun tupla rike tai jos katsotaan aktiiviseksi niin suoraan jäähy. Yllättäen hävinneen joukkueen valmentaja kitisee tuomaripelistä.