Westend Indiansia pidetään yleisesti nuorena joukkueena, mutta löytyy sen riveistä yksi 30 vuoden rajapyykin ylittänytkin pelaaja. Joulun jälkeen hyvään vireeseen päässyt Teemu Venäläinen on myös edustusjoukkueen ainoa isä. Työn, perhe-elämän ja huipputason salibandyn yhdistäminen on melkoinen yhtälö.
– On aika todennäköistä, että pelaan viimeistä kautta tällä tasolla, Venäläinen sanoo, mutta korostaa, ettei lopullista päätöstä ole tehty.
Pelkästään pelisuoritusten puolesta lopettamista ei vielä tarvitsisi ajatella, sillä Venäläinen pysyy hyvin mukana Salibandyliigan vauhdissa. Syyskaudella häntä hidasti nilkkavamma, mutta sen tultua kuntoon puolustaja on nakuttanut yli piste per peli -tahdissa.
– Kun sain paketin pois nilkasta, liike on ollut terävämpää. Vamman kanssa pelaaminen on vähän varovaista, Venäläinen toteaa.
Salibandy on leimallisesti parikymppisten ja vähän sitä vanhempien sähäkkä laji. Venäläinen on kuitenkin hyvä osoitus siitä, että rauhallisuudella ja pelikokemuksella on oma arvonsa. Fysiikan pitää silti olla kunnossa.
– Kun tulee ikää, pitää tehdä entistä enemmän duunia, että pysyy nuorten vauhdissa, joulukuussa pyöreät ikävuodet täyteen saanut Venäläinen hymähtää.
Hän kuuluu itseoikeutetusti joukkueen kapteenistoon. Perheenisän elämänkatsomus tuo perspektiiviä eri tilanteisiin.
– Pyrin olemaan esimerkkinä ja äänessä pukukopissa. Ja tietenkin tarvittaessa rauhoittelemaan tilannetta, Venäläinen kertoo roolistaan joukkueen ikäpresidenttinä ja kokeneimpana liigapelaajana.
Niin, Venäläinen on tosiaan pelannut Salibandyliigaa jo kauan ennen kuin Indians sinne nousi. Hän on kotoisin Pohjois-Helsingistä, joten peliura alkoi paikallisessa suurseurassa Tapanilan Erässä. Venäläinen pelasi Erän Akatemiassa divaria jo kaudella 2008–09.
Sieltä tie vei Loviisan Toriin, jossa heti ensimmäinen kausi toi nousun liigaan.
– Tuntui, että Erässä nousi tie pystyyn ja Tor otti yhteyttä. Loviisa on hieno salibandykaupunki ja tämähän on ykköslaji siellä, Venäläinen sanoo.
Hän pelasi Torissa neljä kautta Salibandyliigaa, mutta viimeisellä niistä joukkue putosi takaisin divariin.
– Se oli kauhea kausi, jota ei huvita paljon muistella. Siinä vaiheessa Indians otti yhteyttä ja siirto oli luonteva valinta, sillä täällä pelasi muutama tuttu.
Venäläinen liittyi Heimoon edustusjoukkueen toiselle liigakaudelle. Kuluva sesonki on hänelle siis neljäs keltamustissa ja yhteensä kahdeksas Salibandyliigassa.
Hän on myös pelannut täysiä kausia. Viime kaudella jäi väliin yksi koitos ja tällä kaudella mainittu nilkkavamma piti hänet kerran kokonaan sivussa. Niinpä Salibandyliigan matseja on kertynyt kokonaista 200, mistä Venäläinen palkittiin asiaankuuluvin menoin SPV-ottelussa.
Pisteitä hän on takonut 50+47=97, joten seuraava virstanpylväs odottaa lähellä. Heimolla on jäljellä kuusi runkosarjan matsia, joissa puuttuvat kolme pinnaa pitäisi kerätä.
Vai olisiko sittenkin one more year, Teemu?
– Tämä olisi hyvä kausi lopettaa, kun peli kulkee hyvin ja meillä on mahdollisuudet vaikka mihin, Venäläinen puntaroi.
Liigauran lopettaminen on kurjempaa, jos se johtuu loukkaantumisesta tai siitä, ettei taso enää riitä. Venäläiselle on tärkeää, että iso päätös on oma valinta.
Kokonaan hän ei aio pelaamista lopettaa. Työ pankin rahoituspäällikkönä vie aikaa, vaikka etätöiden tekomahdollisuus helpottaakin tilannetta hieman. Mutta sitten pitäisi jäädä vielä aikaa perheelle. Venäläisellä on vaimo ja kaksivuotias tytär. Uusi perheenjäsen syntyy juhannuksena.
– Tässä iässä joutuu tekemään kroppaa huoltavia toimenpiteitä ja venyttelyjä enemmän tavallisten treenien päälle, Venäläinen sanoo ja arvioi, että liigassa pelaaminen vaatii parikymmentä tuntia viikossa.
– Työn, perheen ja huipulla pelaamisen sovittamisessa kaikki kärsivät vähän. Jos jostain pitää luopua, niin kyllähän se on selvää, mistä silloin luovutaan, Venäläinen miettii.
– Minun ikäisistäni tosi moni on jo lopettanut tai ainakin pohtii sitä vakavasti. Tavallaan se on tietenkin sääli, mutta realiteetit ovat nämä puoliammattilaislajissa.
On tämä sitten Venäläisen viimeinen kausi tai ei, on Heimolla hyvät mahdollisuudet saavuttaa historiansa paras sijoitus runkosarjassa ja sen myötä tietenkin myös pudotuspeleissä.
– Varsinkin alkukaudesta pelimme ailahteli paljon eli hyvää matsia seurasi huono. Tämän vuoden puolella on ollut periaatteessa vain yksi huono peli, Venäläinen kertaa.
– Erona aiempiin kausiin on ehkä ollut se, että vaikka olemme pelanneet alle oman tasomme, se on silti riittänyt voittoon. Perustasomme on noussut.
Indiansin pelitapa on iskostunut Venäläisen mieleen ja hän pitää sitä toimivana. Tiettyä jatkumoakin on löydettävissä esimerkiksi aktiivisuuteen pyrkimisessä ja pelin ajattelussa hyökkäyspelin kautta.
– Puolustuspelissä on ollut erilaisia pieniä nyansseja, mutta niin sitä pelataan, miten koutsi sanoo.
Hän kokee ajattevansa vielä niin vahvasti pelaajan aivoilla, ettei valmentaminen tunnu vielä ajankohtaiselta. Tässä elämänvaiheessa valmentaminen veisi liikaa aikaa eli mainittu yhtälö ei ratkeaisi vaihtamalla mailan fläppitauluun.
– Jollain lailla olen varmasti lajin kanssa tekemisissä, kun peliura joskus loppuu, Venäläinen lupaa.
Teksti: Erno Rautarinta