Suomi päättää MM-karsinnat isäntämaata vastaan – tarjoaako Viro parhaan vastuksen?

Suomen kokoonpano Viro-otteluun on tässä. Kuva: Salibandyliitto.

Suomen kokoonpano Viro-otteluun on tässä. Kuva: Salibandyliitto.

Suomen MM-karsintaviikko Tallinnassa huipentuu tänään klo 15 isäntämaa Viron kohtaamiseen.

Kaikki neljä otteluaan murskalukemin voittanut Suomi on toki ainoa ennakkosuosikki, mutta Viro tarjonnee viikon parhaan vastuksen. Ottelu nähdään suorana Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n YouTube-kanavalla.

Viron kakkossija ja MM-lopputurnauspaikka varmistui eilen dramaattisesti, kun Puola kaatui 5-4 minuuttia ennen loppua syntyneellä voittomaalilla. Muissa otteluissaan Viro on lyönyt Liechtensteinin 13-2, Alankomaat 9-3 ja Belgian 16-4.

Lohkon kaksi parasta maata eli Suomi ja Viro selviytyivät 1.-9. joulukuuta 2018 Prahassa pelattavaan 16 joukkueen MM-lopputurnaukseen.

Lisäksi Euroopan neljästä lohkosta kaksi parasta lohkokolmosta otetaan mukaan kuudentoista joukkueen MM-lopputurnaukseen. Kaikkiaan MM-karsintoihin osallistuu 31 maata.

Suomen MM2018-karsintaottelut 31.1.-4.2.2018 Tallinna, Kalevi Spordihall

Ke 31.1. 13:00 Suomi – Puola 13-1
To 1.2. 16:00 Liechtenstein – Suomi 0-24
Pe 2.2. 16:00 Suomi – Alankomaat 32-1
La 3.2. 14:00 Belgia – Suomi 0-27
Su 4.2. 15:00 Viro – Suomi

IFF:n YouTube-lähetykseen pääset tästä.

Teksti: Salibandyliitto.