TPS voitti Oulussa ja vankisti asemiaan pudotuspelijoukkueena – katso sunnuntain salibandytulokset

Kuva: Anssi Koskinen

Kuva: Anssi Koskinen

OLS ja TPS kohtasivat sunnnuntaina miesten Salibandyliigan ottelussa Oulussa. TPS voitti niukkamaalisen ottelun lukemin 3-1.

Ensimmäisessä erässä OLS:lle tarjoiltiin peräti kolme ylivoimamahdollisuutta, mutta maaleja ei nähty kummassakaan päässä. Toisen erän alussa TPS pääsi vihdoin ylivoimalle, ja vielä viime kaudella OLS:aa edustanut Olli Kinnunen rokotti vanhaa seuraansa 1-0-osumalla. Tatu Kanervisto lisäsi TPS:n johtoa vielä erän puolivälin jälkeen.

Jani Hyytiäinen vastasi 3-0-osumasta, kun ottelun viimeinen kymppi oli käynnistynyt. OLS:n avausmaali syntyi ajassa 55.16, kun Ville Turula rikkoi kuparisen. OLS:n kiri tyrehtyi viimeistään ajassa 59.19, kun Valtteri Parviainen sai jäähyn maasta pelaamisesta.

Ennen ottelua kahdeksantena ollut TPS nousi voitolla sarjataulukon kuudenneksi. OLS on kymmenentenä ja pudotuspeliviivalle on matkaa seitsemän pistettä.

Porin Karhut ja Nurmon Jymy mittelivät paremmuudesta sunnuntaina Porissa. Karhut vei ottelusta voiton maalein 5-3.

Ottelu ratkesi viimeisen kympin aikana. Eero Vanhatalon ja Markus Hautaojan maalit jäivät ottelun viimeisiksi, ja Karhut piti johdon loppuun asti.

Porilaisten tehopelaajia olivat Vanhatalo (1+1) ja Benjamin Lepola (1+1). Nurmolaisten Ville Rynnäs syötti kaksi vieraiden osumaa.

Voitto nosti Karhut sarjataulukon yhdeksänneksi ja joukkue on nyt vahvasti mukana kiihkeässä pudotuspelitaistossa. Jymy on Divarin kolmannella sijalla.

Miesten Salibandyliiga
18:00 OLS – TPS 1-3 Ottelutilastot

Naisten Salibandyliiga
15:00 NST – Classic 7-17 Ottelutilastot

Miesten Divari
17:00 Karhut – NJ 5-3 Ottelutilastot
18:30 O2-Jyväskylä – Tiikerit 3-5 Ottelutilastot
18:30 LNM – SB Vaasa 3-11 Ottelutilastot
18:30 M-Team – Loviisan Tor 8-4 Ottelutilastot

4 comments

  1. OLS:n playoff-haaveet katosivat odotetusti tänä viikonloppuna kuin savu Saharaan.

  2. Juttuun sellainen korjaus, että OLS:lla on matkaa playoff-viivalle seitsemän pistettä. OLS:lla on 16 pistettä ja 8. olevalla SPV:llä on 23 pistettä.

  3. Ols jotain siirtoja tulisi tehdä, valmentaja ei tuonut mitään uutta