VeikkausTV-ennakko: Indiansin vire kestää tehottoman OLS:n vieraana

OLS on kärsinyt pahoista maalinteko-ongelmista kuluvalla kaudella. Kuva: Esa Takalo

OLS on kärsinyt pahoista maalinteko-ongelmista kuluvalla kaudella. Kuva: Esa Takalo

VeikkausTV välittää sunnuntai-illan suorana lähetyksenä miesten Salibandyliigan ottelun Oulun Luistinseura–Westend Indians. Ottelu Kastellin monitoimitalolla käynnistyy kello 18.

Lähtöasetelmat:
Oulun Luistinseuran kausi on edennyt siihen pisteeseen, että sen täytyy loppukauden ajan taistella playout-viivaa vastaan. Pudotuspelipaikka vaikuttaa jo karanneen liian kauaksi, ja eroa karsintaviivan alapuolella olevaan Kooveeseen on vain kolme pistettä. Lauantain SPV-kotitappion jälkeen OLS on 16 pisteen myötä 10. sijalla.

Viimeiset kuukaudet ovat olleet liigan pohjoisimman joukkueen osalta raskaita. Voittoja on viimeisestä kymmenestä ottelusta tullut ainoastaan kaksi. OLS on pystynyt laittamaan useat muut joukkueet, kuten TPS:n, Classicin, EräViikingit ja Happeen tiukille, mutta yhden maalin pelit eivät ole kääntyneet heidän hyväkseen.

OLS:n suurin murheenkryyni on ollut maalinteko. Se on tehnyt toiseksi vähiten maaleja koko liigan joukkueista. Vastaavasti se on kuitenkin päästänyt myös todella vähän maaleja, mistä onkin kiittäminen uhrautuvaa joukkuepuolustamista ja liigan parhaimpiin torjujiin kuuluvaa Ville Mestaria. OLS luottaa pelillisesti taistelevaan ja kovatempoiseen kääntöpeliin.

Espoolainen Indians matkustaa Pohjois-Pohjanmaalle neljän ottelun voittoputkessa. ”Heimo” on viime aikoina mättänyt maaleja runsain määrin, vaikkakin viime kierroksella voitto irtosi LASBista 4–2-numeroin.

Nuori ja taitava espoolaisjoukkue on ollut kuluvan kauden yllättäjiä, ja joukkue onkin turvallisesti kahdeksan parhaan joukossa menossa kohti pudotuspelejä. Pisteitä sillä on kasassa 21 ottelun jälkeen 25, joka riittää sarjataulukon viidenteen sijaan. Merkille pantavaa on myös se, että Indians on hävinnyt tämän kalenterivuoden puolella ainoastaan kerran.

Indians aktivoitti pelitapaansa täksi kaudeksi. Nuoren ryhmän keihäänkärkiä ovat Valtteri Kainulainen, Heikki Iiskola, Aaro Astala ja Otto Lehkosuo, jotka olivat kaikki edustamassa Suomen maajoukkuetta MM-karsinnoissa.

Kuumat ja kylmät:
OLS-maalivahti Ville Mestari on ollut huippuiskussa viime viikkoina. Hänen selkänsä taakse ei ollut ennen lauantaita uponnut neljää maalia enempää ottelua kohden viimeisessä viidessä pelissä. Hyökkäyspäässä OLS tarvitsisi tehoja sen kärkiyksilöiltä, mutta paras pistemies Valtteri Parviainen on pelannut ilman maaleja jo viimeiset kolme ottelua.

Indiansin ykköskenttä vaikuttaa olevan hyvässä iskussa ottelusta toiseen. Valtteri Kainulainen on joukkueen paras pistemies, mutta lähes samaan tahtiin tehoja takoo laituripari Heikki Iiskola. Myös puolustajat Otto Lehkosuo ja Santeri Toropainen ovat usein olleet päättämässä hyökkäyksiä.

Yhteinen historia:
Joukkueilta löytyy yhteistä historiaa Salibandyliigan osalta myös Divarista. Liigakentillä ne ovat kohdanneet yhdeksän kertaa, joista viisi on päättynyt OLS:n voittoon. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Espoossa OLS:n vierasvoittoon maalein 3–6.

Taistelupari:
Ville Mestari, OLS – Mikko Kirvesniemi, Indians

Sekä OLS:n että Indiansin maalivahtipeli on ollut laadukasta tämän vuoden puolella. Lisäksi Ville Mestarin ja Mikko Kirvesniemen tilastot ovat lähes identtiset tältä kaudelta. Odotettavissa ei ole suurta maali-iloittelua, ja Kastellissa päärooleissa tulevat todennäköisesti olemaan veskarit.

Kokoonpanot:
OLS:n kokoonpanossa ei tietojen mukaan ole merkittäviä poissaoloja. Indians puolestaan matkaa Ouluun tarkoituksella vajaalla kokoonpanolla, jotta bussissa olisi tarpeeksi tilaa pelaajille nukkua. Indiansin vahvuudessa on sunnuntaina 16–17 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia.

Tulosvetovihje:
OLS:lla on ollut tapana laittaa monet joukkueet tiukoille kotihallissaan, eikä Kastellissa ole kenenkään mukava pelata. Kun ottaa vielä huomioon Indiansin tavallista pienemmän kokoonpanon ja pidemmän pelimatkan, niin ne voivat näkyä tehottomuudessa. Viimeistely ei ole myöskään OLS:n heiniä, joten maalilukemat kannattaa pitää kotijoukkueen osalta maltillisina. Indiansin pitäisi kuitenkin viimeaikaisten esitysten valossa hakea pisteet.

Pääkallo.fi:n maaliveikkaus:
OLS 2, 3, 4 – Indians 3, 4, 5

Ottelun löydät Veikkauksen Tulosvedosta ja Pitkävedosta.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Veikkauksen kanssa.

One comment

  1. Ei OLS:lla tuon karsintaviiva suhteen ole minkäännäköistä hätää. Vaikka oletettaisiinkin, että OLS saa kaikilta turpaansa, niin mikään ei viittaa siihen, että sen maaliero putoaisi Welhoja huonommaksi. Tuskin Steelersiäkään. Kooveekin on todennäköisesti liian heikolla maalierolla liikkeellä, varsinkin kun se kohtaa vielä Happeen ja Classicin. Eli käytännössä OLS:lle riittää tasapisteet.

    OLS:n hävitessä Steelersille kotonaan varsinaisella peliajalla, Steelers tarvitsee käytännössä myös kotivoiton LASBista. Steelers siis voi tulla sieltä ohitse.

    Kooveen voittaessa Welhot kotonaan se tarvitsisi vielä voiton kotonaan Tepsistä, Happeesta tai Classicista tai vieraista EräViikingeistä ja tämä ei kuulosta todennäköiseltä. Mahdolliselta toki, mutta huomattavasti vähemmän todennäköiseltä kuin OLS:n jääminen nykypisteisiinsä.

    Welhojen pitäisi siis ottaa yksi piste päästäkseen OLS:n ohi. Se on käytännössä vieraista Raumalta tai Kooveelta.

    Vaatii liian monta suonenvetoa liian huonosti pelanneilta joukkueilta, jotta OLS saataisiin vielä putoamiskarsintoihin.

    Tästä huolimatta pistekin tämän päivän ottelusta olisi OLS:lle hieno juttu. Ainakaan missään tapauksessa varsinaisen peliajan lopussa sen ei kannata hakea voittoa riskillä.