EräViikinkien hyökkäysosasto vahvistuu – Puska palaa pääkaupunkiin

Perttu Puska edustaa ErViä ensi kaudella. Kuva: Juhani Järvenpää

Perttu Puska edustaa ErViä ensi kaudella. Kuva: Juhani Järvenpää

EräViinkingit uutisoi torstaina, että Perttu Puska, 27, palaa joukkueen vahvuuteen yhden Joensuun Josbassa vietetyn kauden jälkeen. Puska oli menneellä kaudella Divarin puolivälieriin yltäneen Josban kantavia voimia.

Kyseessä oli Puskan ensimmäinen kausi Divarissa ja aiemmalla urallaan hän on pelannut Salibandyliigaa Josbassa, Erässä ja viimeiseksi EräViikingeissä kaudella 2016-2017. Edellisellä liigakaudellaan laituri pääsi myös mitalien makuun, kun EräViikingit eteni Superfinaaliin saakka, mutta kärsi tappion Classicia vastaan. Puska on pelannut urallaan myös kuusi maaottelua (9+4=13)

Jo tänä keväänä joukkueen sometiimiä vahvistama Puska oli EräViikinkien kotisivujen mukaan innoissaan paluusta EräViikinkeihin:

– Todella hyvillä mielin voi lähteä kohti ensi kautta. On mukava palata tuttuun seuraan, EräViikingeissä on moderni ja laadukas organisaatio, jossa tiedetään mitä tehdään. Helpottaa myös todella paljon, kun tuntee ison osan pelaajista jo etukäteen. Samalla hyvä fiilis olosuhteista, jotka tiedän olevan viimeisen päälle kunnossa.

– Energia Areena on Suomen salibandyhalleista hienoin, jossa olen saanut pelata, sekä koti- että vierasjoukkueena. Mahdollisuus pelata yhdessä liigan parhaista joukkueista on myös iso kunnia. Halu kehittää itseään on minulle myös yksi isoimpia syitä tulla takaisin, siihen tiedän täällä olevan erinomaiset mahdollisuudet. Halu menestyä joukkueena toimi myös isona motivaattorina palata EräViikinkeihin, Puska suitsutti.

ErVin urheilujohtaja Joonas Naava oli mielissään siitä, että hyökkääjä nähdään ensi kaudella joukkueen riveissä.

– Hän tuo joukkueen jokapäiväiseen tekemiseen asennetta ja nälkää. Kyseessä on periksi antamaton pelaaja, joka pelaa voittaakseen. Pukukoppiin Puska tuo johtajuutta sekä on erittäin pidetty kaveri joukkueessa. Arvostamme EräViikingeissä valtavasti yhteiseen toimintaan sitoutumista ja ”Pera” on tehnyt selväksi, että todella haluaa pelata meillä.

Lue lisää EräViikinkien kotisivuilta

19 comments

  1. Kyllä sen tiesi jo kauden alussa että puska ei tule jatkamaan josbassa ja seuran toimintatapoja seuranneena ei mikään ihmekkään.

  2. Jo viime kesänä arvelin että ikävä Helsinkiin voi tulla. Tietenkin kesä Joensuussa oli varmaan mukava, mutta syksy ja talvi saattoi ottaa voimille ja näkyä vähän peli-ilmeessäkin jos kesään vertaa? Näinhän monelle Josba taustaiselle käynyt, että kokeiltu paluuta, mutta esim. Tampereelle moni mennyt pian pelaamaan uudestaan tai johonkin muuhun paikkaan. Tuo yksi haaste Josban toiminnassa miten saada pelaajat pysymään. Jos olisi tuonne jäänyt Welhot olisi aika lähellä ollut.

  3. 2divari kutsuu josbaa jos ei ihmeitä tapahdu ja joku vastaava mene sinne ensikautena puskemaan päätänsä kiviseinään

  4. Tämä oli odotettavissa. Nyt vaan odotetaan ketkä kaikki muut lähtevät tai lopettavat Josban miehistä. Tilalle tulevien lista onkin sit ilmeisen lyhyt. Toki Savonlinnan OKL loppumisen myötä muutama ex-peluri voisi opintojen perässä suunnata Joensuuhun. Ensi kaudella Josban tavoite divarissa on putoamispeikon väistely.

  5. Savonlinnan OKL:n loppumisen myötä ei taida kauheasti pelaajia olla, jotka pystyisi olemaan vahvistuksia Joensuuhun. Tatu Könönen & Teemu Tuhkanen voisi ollakin täältä hyvä kaappaus, molemmat kuitenkin pelimiehiä. Eri asia on se, että löytyykö intoa ja onko voimia opintojen ohella lähteä enää reissun päälle.

  6. Ehkä jos miettisin tuota vaihtoehtoa tulee mieleen Joensuun pielisenrannan uudet talot, jos siitä sponsorikuviolla asunto ja vaikka sponsori auto ei se ihan huonolta kuulostaisi ja onhan siinä veneily mahdollisuudetkin olemassa kesällä jos sekin onnistuisi.

  7. Odotettu siirto. Eikä jää Josban ainoaksi menetykseksi.

    Nyt pitää vaan hyväksyä, että liigajuna ja loistokkaat päivät menivät jo, ja lähteä maltilla kehittämään junioritoimintaa, ja siten hakemaan uutta nousua. Ottaa toki aikansa, mutta tarjoaa paremmat lähtökohdat vakiinnuttaa paikka Divarin kärkikahinoissa, kun oma juniorimylly jauhaa tarvittavat pelimiehet, eikä olla pelkästään ulkopuolisten varassa. Myös yhteistyö alueen muiden seurojen kanssa pitäisi saada kuntoon, ja kärki keskitettyä yhteen joukkueeseen. Sitä kautta Joensuunkin alueella voidaan joku päivä pelata jälleen Liigaa. Ei ole toki helppoa, mutta toivotaan että ennemmin tai myöhemmin järki voittaa kaunat .

  8. Noinhan se oli parhaina aikoina Josballa, eli moni kasvatti pelasi esim. Oilersissa ihan maajoukkuepelaajia ja silti omakin joukkue saattoi vaikka hopealle päästä. Eli sinänsä tämä Puskan lähtö ei pitäisi olla ongelma, jos muuten seuralla asiat kunnossa?

  9. Josba kuolee hitaasti pois ja junioreissakin mennään alaspäin.

  10. Samaa kävin toteamassa junioreista ei A-junioreissa sm-sarjassa joukkuetta B-junioreissa oli, mutta viimeisenä eli putoaako sieltäkin? Nämä asiat Josballa oli vielä huippuvuosina paremmassa kunnossa eli A-junioreissakin sm-sarja joukkue eikä sieltäkään helposti edustukseen päässyt.

  11. Voisiko josba yhteistyöllä muiden joensuun seurojen kanssa saavuttaa enemmän? Pääsisikö junioreita joensuusta enemmän valtakunnallisiin esim yhteistyöllä leban kanssa?

  12. Puska oli ehdottamasti divarissa joukkueelleen MVP. Taisi tehdä peräti viisi jatkoaikamaalia viime kaudella ja siten tuoda 5 ylimääräistä sarjapistettä Josballe. Ne pois sarjataulukosta ja tällä hetkellä Josba karsisi alaspäin.

  13. Vai Leba se taisi olla ei Lena alueen toinen ehkä divariseura jos onnistuu nousussa.

  14. Heitti joo 5 jatkoaikamaalia, mutta samalla hänen kenttä rämpi 10-15 naksua pakkasella ja sai siitä huolimatta pelata paljon, joten olisiko jopa kannattanut laittaa pienempään rooliin välillä… Peli oli aika ajoin melkoista väkisin laukomista eikä aina niin järkevää, joten ei ihme että kenttänä rämpivät miinuksilla. Toivottavasti loppu nippu pysyis ennallaan

  15. Ainakin liiganousu hänelle tuli vaikkei edustamalleen seuralle.