Divarit

Näyttämö on avoin – Perttu Kytöhongalla on paljon painavaa sanottavaa

09.03.
2018
15 Kommenttia
12
Divarit

Perttu Kytöhongalla on paljon asiaa ja oheisessa haastattelussa puidaan useita aihepiirejä läpi sangen seikkaperäisesti. Kuva: Markku Taurama

Aiemmin tällä viikolla julkaisimme NST:n päävalmentajana toimivan Perttu Kytöhongan mietteitä NST:n kaudesta ja joukkueen kehityksestä viimeisen kahden vuoden ajalta. Nyt vuorossa on Kytöhongan aatteita laajemmalla skaalalla valmentamisesta, junioripoluista, mediasta ja esimerkiksi Petteri Nykystä.

Prologi:

Kuka oikeastaan on Perttu Kytöhonka? Ainakin seuraavat seikat ovat valjenneet sosiaalisen median ja erinäisten muiden mediakanavien esiintymisten myötä. Muutamia taustaseikkoja on ainakin hyvä nostaa esille.

Kytöhonka on koiranomistaja, joka asuu vaimonsa kanssa Turun kupeessa sijaitsevassa Liedossa, mutta reissaa viikoittain valmentamaan Lappeenrannan NST:tä, joka voitti kuluvalla kaudella Divarin runkosarjan. Valmennustoimensa ohella opettajankoulutuksen toistaiseksi keskeyttänyt Kytöhonka tekee ajoittain sijaisuuksia opettajana.

Tällä hetkellä Kytöhonka valmentaa myös Latvian maajoukkuetta yhdessä Arto Riihimäen kanssa. Aiemmalla urallaan Kytöhonka on toiminut muun muassa TPS:n miesten liigajoukkueen päävalmentajana ja seuran valmennuspäällikkönä sekä valmentanut Sveitsissä Unihockey Luzernia. NST:n ruorissa lietolainen on toista kauttaan.

Näkyvän salibandyhahmon Kytöhongasta on tehnyt erityisesti kirjoitustyö. Kolumneja ja bloggauksia on julkaistu Pääkallo.fi:ssä ja viimeisimpänä erityisesti Kytöhongan sekä samanmielisten kollegoiden perustamassa Complex Floorball -blogissa. Tällä kaudella Kytöhonka on ollut myös vakiojäsen LASBin podcast-sarjassa yhdessä Toni Lötjösen kanssa.

Kytöhonka on myös aktiivinen Twitterin käyttäjä ja on haastanut näkyvästi valmentajakollegoitaan avaamaan ”arkitekemistään”. Selväksi on tullut, että intohimoinen valmentaja on suorasanainen persoona, ja tuo seikka tulee esille myös oheisessa haastattelussa.

1. näytös: Suomalaisen salibandyn tila ja tulevaisuus

Siinä missä salibandy on globaalisti hyvinkin pieni laji, niin Suomessa sillä on jonkin sortin asema varsinkin jos katsotaan lajin harrastajamääriä. Kansallisella tasolla laji onkin pelaajamäärien suhteen nousussa, mutta Salibandyliiga ei ole kiilannut suosiossaan isojen lajien joukkoon. Tuloksellisesti suomalainen salibandy voi globaalissa mittakaavassa hyvin muihin salibandymaihin nähden.

Minkälaiselta suomalaisen salibandyn tulevaisuus näyttää omaan silmääsi?

– Sinänsä hyvältä, että mitä olen itse nähnyt kilpailijoita kuten Sveitsiä ja Latviaa, niin asema urheilukentässä on melko hyvä. Jos katsotaan salibandya kansainvälisellä mittakaavalla, niin tilanne on hyvä ja isot mahdollisuudet on olemassa.

– Samaan hengenvetoon sanon, että ei pidä antaa nykytilanteen ja tulosten hämätä liikaa. Toivon, että Suomen salibandy pitää silmät ja korvat auki sen suhteen missä suuremmissa joukkuepalloilulajeissa maailmalla mennään valmennuksellisesti. Uutta tietoa ja näkemystä löytyy, jos sille haluaa olla avoin, Kytöhonka pohtii.

Salibandyssa lanseerattiin viime vuonna maajoukkuetie, jonka alle kerätään kunkin ikäluokan lahjakkuudet. Maajoukkuetien seurantatapahtumat toteutetaan Floorball Academyssa (FBA), joka sijaitsee fyysisesti Eerikkilässä. Mukaan on valikoitu myös yhteistyöseuroja, jotka ovat pääsääntöisesti lajin isoja toimijoita. Kytöhonka ei ole tyytyväinen nykyiseen kehityskulkuun junioritoiminnan suhteen.

– Jos aloitan tuosta FBA:sta, niin olin vielä TPS:n valmennuspäällikkönä 2015, kun tämä aloitettiin ja olin silloin parissa kokoontumisessa mukana. Olin silloin ehdottomasti sitä mieltä, että TPS:n pitää lähteä siihen mukaan ja olla siinä toiminnassa mukana. Silloin katsoin asiaa ison alueen kärkiseuran ja ehkä Suomenkin mittakaavan kärkiseuran junioripuolen puitteiden kannalta.

– Sveitsissä ollessani tuli etäisyyttä yksittäisen suomalaisseuran toimintaan, ja keskustelin asiasta aika laajasti suomalaisten eri seuratoimijoiden kanssa, ja porukka kertoi avoimesti asioista. Nyt olen toiminut hiukan pienemmässä seurassa, joka ei ole junioripuolella ihan kärkeä, niin jotenkin näen tuossa ja junioripolussa sellaisen taustaidean, että se kannustaa junioreita siirtymään entistä aikaisemmin näihin isoihin seuroihin.

– Eihän tuota ole varmasti minään tavoitteena saneltu, mutta toimenpiteet johtaa vähän siihen suuntaan, että entistä aikaisemmin juniorit ja vanhemmat kokevat, että pitäisi siirtyä johonkin isompaan seuraan.

Kytöhonka näkee ongelmia myös nuorimpien ikäluokkien SM-sarjatoiminnassa.

– Sama juttu on nyt junioreiden SM-sarjoissa, ja olen tullut entistä kriittisemmäksi siitä, että onko esimerkiksi joku C-junioreiden SM-sarja mikään tie onneen. Sinänsä se on pointti, että saadaan parempia pelejä, mutta toisaalta se on todella kallista, kun matkustetaan ympäri Suomea. Se SM-sarja-status myös ohjaa junioreita siirtymään entistä aikaisemmin niihin alueiden isoihin seuroihin.

– Jos miettii vaikka viime vuosien liigan kärkijunioreita tai huipulle nousevia pelaajia, kuten (entinen HU-46) Kainulaisia tai vaikka Aaro Astalaa (entinen PakVi), niin he ovat aika pitkään pelanneet pienissä seuroissa, eivätkä ole niin sanottujen juniorimyllyjen tuotteita. Voi oikeastaan sanoa nyt niinkin, että nämä junioritähdet ovat oikeastaan tulleet muualta kuin näistä isoista seuroista.

Laadukkaan juniorityön mittaaminen muodostuu myös hiukan ongelmalliseksi nykyisessä järjestelmässä.

– Muutenkin tuo isompien seurojen hyvyys tuossa asiassa tulee siitäkin, että on luontainen vetovoima siirtyä niihin, ja kun pääsee valitsemaan isommasta tulijamassasta pelaajia, niin tulee vähän sellainen tulosharha, että toiminta olisi erityisen laadukasta. Totta kai niissä tehdään myös hyvääkin työtä.

– Otetaan nyt vaikka NST:n B-pojat esimerkiksi siitä, että tehdään erittäin laadukasta työtä verrattuna mihin tahansa isompaan suurseuraan, vaikka ei makseta suuria hallintokuluja seuraorganisaatiolle. Jotenkin toivoisin, että tässä vähän mietittäisiin sitä, että onko sellainen keskusjohtoisuus kuitenkaan se tie onneen.

Kytöhonka panostaisi erityisesti paikallisuuteen.

– Jonkinlainen paikallisten organisaatioiden ja pienempien yksiköiden elävöittäminen mahdollisimman pitkään oli yksi tie. Tämän mukaan nämä isommat seurat pyrkisivät silloin pitämään niitä junioreita niissä pienemmissä seuroissa pidempään. Tässä ajatusmallissa isommat seurat voisivat myös tarjota tukea pienemmille esimerkiksi koulutuksen ja arjen toiminnan pyörittämisen suhteen.

– Jos ihan aidosti niitä junioreita mietittäisiin, niin tuo olisi varmaankin parempi tie. Seuroihin on kuitenkin luotu jo vähän rakenteita, ja niissä on jo olemassa kuitenkin työpaikkoja. Jos jäsenmäärät ovat isompia, niin silloin on myös enemmän maksajia ja hallinnollisten kulujen mahdollistajia. Jossain vaiheessa olisi hyvä kysyä kriittisesti, että mitä varten ollaan olemassa: työpaikkoja vai niitä pelaajia varten?

– Oma näkemykseni on muodostunut kriittisemmäksi, kun on nähnyt asioita vähän useammalta kantilta. Tilanne oli melko erilainen silloin kun toimin TPS:ssa, Kytöhonka ruoti laajasti.

Kytöhonka näkee nykyisessä FBA-kulttuurissa paljon huonoja seikkoja. Kuva: Markku Taurama

Ovatko juniorityön laadun mittarit kunnossa tällä hetkellä?

– Se on aika laaja aihe. Tuloshan on ”kansalle” se kaikkein näkyvin mittari. Se nähdään usein myös yhtäläisyysmerkkinä laadulle, mutta asia ei ihan noin mene. Sama juttu on aikuisissakin, mutta korostetummin se näkyy junioripuolella.

– Jos tuohon suoraan vastaa, niin ei varmaan tällä hetkellä. Tuohon FBA-toimintaan olen kommentoinutkin, että siellä mittarit liittyvät kovin paljon nimenomaan fyysisten ominaisuuksien seuraamiseen. Olen ehkä inhorealisti ja skeptinen sen suhteen, että tuolla tavoin voidaan mitata aidosti junioriorganisaatioiden tuloksia.

– Vaikka tuota kautta saadaan tietoa yksittäisen pelaajan fyysisestä kehityksestä, niin onko aidosti osaamista auttaa sitä pelaajaa ja keskitytäänkö pelaajan kohdalla oikeisiin asioihin. En sano, että eikö sekin olisi tärkeää ja sieltä tulee varmasti paljon kaikkea hienoa dataa Eerikkilän käyttöön, mutta onko se sitten oikea tapa, on toinen kysymys.

– Tiedän, että siellä pelataankin ja käytetään aikaa siihen valmentamiseen sekä pelaamisen arviointiin, mutta aika iso painoarvo noilla asioilla on. Se, mitä testaat on se mitä arvostat, että se on kuitenkin aika selkeä viesti seuralle. Jos mietitään pujotteluita ja fyysisiä testejä, niin niitä sitten arvostetaan ja sen pohjalta arvioidaan pelaajia, Kytöhonka paalutti.

Kytöhonka nosti jo aiemmin esille muutamia ihan konkreettisia asioita, joita nykyisessä asiassa pitäisi huomioida paremmin. Jos valmentaja saisi itse päättää, niin kokonaisuus rakennettaisiin hyvin eri tavoin kuin nyt, ja varsinkin Salibandyliiton rooli olisi erilainen.

– Jos lähdettäisiin räjäyttämään tätä niin tällä hetkellä mietin eritoten liiton roolia. Nyt maksetaan aika paljon rahaa siitä, että kokoonnutaan Eerikkilään ja muodostetaan niin sanottuja eliittiseuroja tai -porukoita tai yksittäisiä eliittipelaajia. Kovempi juttu olisi se, että liitossa lähdettäisiin siitä, että seurat eivät menisi sinne missä liitto on, vaan liitosta jalkauduttaisiin sinne seurojen suuntaan.

– Sitä kautta voitaisiin lähteä rakentamaan sitä paikallisuutta, ja isot seurat voisivat toki toimia tässä vetureina. Tuon avulla saataisiin niitä elinvoimaisempia pieniä seuroja ja paikallisuutta, ja ehkä laajempi kattaus toimivia seuroja.

– Liiton ihmisillä on varmasti paljon kokemusta ja erilaisia ihmisiä töissä, niin nähtäisiin varmasti eri paikkakuntien ja kaupunkien ominaispiirteitä ja myös vahvistettaisiin niitä. Ei yritettäisikään mitään ”suomalaista” pelaajamallia, vaan hyväksyttäisiin se, että ”teillä on Lappeenrannassa tällainen kulttuuri, ja me hyväksytään se ja tarjotaan tukea ulkopuolisina konsultteina”.

– Seinäjoella saattaisi taasen olla vähän erilainen ja Jyväskylässä omanlainen. Pääajatuksena siis se, että mentäisiin keskusjohteisesta ajattelusta pienempien yksiöiden pariin ja luotettaisiin siihen, että se paikallisuus tuottaisi sitten kokonaisuudessa enemmän hyvää kuin se, että otetaan vahvasti keskusjohteisesti kontrolliin tuota hommaa, Kytöhonka linjaa.

2. näytös: Valmentajat ja media

Yksi asia johon Kytöhonka on varsinkin sosiaalisessa mediassa ottanut useinkin kantaa on valmentajien näkyminen tai lähinnä näyttäytyminen mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Kytöhongan mukaan varsinkin korkeamman profiilin valmentajat ovat kyllä esillä mediassa.

– Ehkä se keskustelu on kuitenkin aika pitkälti tulosten toteamista, ja sitä sisältökeskustelua olen itse kaivannut enemmän. Koen, että valmentajat saavat salibandyssa huomiota ihan riittävästi.

Kytöhongan mukaan varsinkin hyvää tulosta tekevät valmentajat pääsevät esille, mutta onko se myös persoonasta riippuvainen asia?

– On se varmasti sitäkin. Se on sellainen pieni dilemma, josta olemme myös Twitterissä keskustelleet, että kun ei oikein ole sellaista mediaa, joka voisi keskittyä vaikka johonkin yhteen seuraan. Tässä voisi ajatella vaikka paikallismediaa, joka pystyisi siihen tarkempaan seurantaan.

– Usein se paikallinen media on vain tällä hetkellä sen paikallisen seuran äänitorvi. Oikeastaan moni paikallismedia on vain seurojen viestinnän jatke, eikä niinkään kriittinen media, joka välillä haastaisikin.

– Ideaalitilanne olisi tietenkin se, että voitaisiin arvioida sitä tekemistä kokonaisvaltaisemmin. Tulos on usein myös lähtökohdista riippuvainen asia. En osaa tähän sen paremmin sanoa, mutta on se varmasti persoonastakin riippuvainen asia.

Kytöhonka ja Complex Floorball -yhteisö liputtavat vakaasti kollektiivisen ajattelun ja pelitavan puolesta joukkuepeleissä. Valmentajan rooli tässä yhtälössä on Kytöhongan mukaan tasa-arvoinen suhteessa pelaajistoon.

– Näen, että valmentaja luonnollinen osa sitä kollektiivia ja sitä joukkuetta. Täytyy kuitenkin hyväksyä se siinä roolissa, että silloin kun menee hyvin, niin valmentajalla on ansionsa siinä, ja silloin kun menee huonosti, niin ongelmia ei voi ulkoistaa. Ei voi sanoa, että yksittäinen pelaaja ei hoitanut tonttiaan, vaan valmentajana johdat sitä kollektiivia.

– Siinä on tietysti erilaisia keinoja. Joku on autoritäärinen ja joku jakaa enemmän vastuuta, mutta valmentaja on osa joukkuetta ja on urheilun käytännön toiminnan johtaja. Valmentajan on toki myös tärkeää johtaa arvomaailmaa joukkueen toiminnassa, ja se on ainakin itselleni tärkeää. Näin minä sen hahmotan.

– Kun aina puhutaan paljon siitä, että pelaajien pitää ymmärtää mitä on vaatimustaso siellä ja täällä. Pelaajalta vaaditaan aika paljon, mutta en aina näe sitä samaa valmentajien kohdalla. Tuossa tulee esiin se, että valmennukselle ei ole välttämättä samaa vaatimustasoa kuin pelaajistolle.

– Ei voi oikein puhua oikein reilusta vaatimustasosta jos ei itse olla tekemässä niitä samoja juttuja tai ei olla yhtä sitoutuneita. Se on ainakin yksi sellainen asia jossa valmentajien pitää sillä tavoin walk the walk -hengessä vetää mukana, Kytöhonka avasi.

Tämän perusteella voi päätellä, että valmentaja ei ole tässä ajatusmaailmassa taktisella puolella niin sanotttu puppet master, joka vetelee langoista, ja pelaajat tottelevat?

– Näen, että tässä asiassa on erilaisia tapoja. Olen aiheesta kirjoittanutkin ja jos menee detaljien tasolle, niin on mielestäni vanhanaikainen näkemys, että valmentaja piirtää parit viivat, ja sitten pelaajat menevät ja suorittavat.

– Olen itse halunnut korostaa sitä, että luodaan periaatteita ja tuodaan sitten ne siihen käytäntöön. Varsinkin, kun nyt tulin ulkopuolelta Lappeenrantaan ja johdan sitä rakennusprosessia, niin en voi aloittaa sitä sillä tavoin, että ”tuossa on pelaajat taulu, että sopikaa vähän”.

Kytöhonka toivoo, että valmentajat olisivat avoimemmin mukana julkisessa lajikeskustelussa. Kuva: Anssi Koskinen

Konkreettisesti on kyse enemmänkin toimintakulttuurin ja kontekstin luomisesta.

– Minun piti luoda konteksti, jotta kokonaiskuva hahmottui. Johdan sitä rakennusprosessia, ja tietysti koko ajan, mutta sitten kun pelaajille valkenee se kokonaisprosessi ja kieli, niin sitten niitä pelaajien sekä viisikoiden omia ajatuksia tulee koko ajan enemmän sen kontekstin sisällä. Tuolloin nuo ideat eivät ole mitään irrallisia palasia.

– Sitä kautta muodostuu mielestäni parasta tulosta. Jos miettii meidän 2016 vuoden kesää, niin pelaaja ei silloin oikein voinut tuoda mitään omaa, kun ei oltu saatu oikein mitään kokonaisuuttakaan rakennettua. Siinä vaiheessa ei välttämättä osata kysyä niitä oikeita kysymyksiä tai haastaa oikeita asioita.

– Totta kai sitä voi tehdä, mutta siinä päästään paremmin eteenpäin, kun aihe on tuttu ja riippuvaisuussuhteet ovat tiedossa. Tuntuu joskus, että suomalaisessa salibandyssa puhutaan paljon siitä, että pelaajille pitäisi antaa vastuuta pelitavan suhteen, ja uskon itsekin siihen vahvasti.

Vaikka pelaajien vastuu kasvaa, niin valmentajan oma vastuu säilyy.

– En näe, että parasta peliä tulee siten, että olen itse piirtänyt viivat ja laitan pelaajat toteuttamaan. Siellä on kuitenkin vastustaja ja peli muuttuu koko ajan, jonka kautta tulee ennalta-arvaamattomia tilanteita. Ei se voi mennä niin, eikä sitä kautta tule paras tulos.

– Joskus tuntuu, että me valmentajat halutaan hypätä sen oman vastuun yli ja antaa heti sitä fläppitaulua pelaajille. Se menee herkästi vähän siihen, että tulee kommentteja, että pelaajat eivät toteuttaneet suunnitelmia tai asenne ei ollut kunnossa tai muuhun löyhään puheeseen. Näin sen tiivistäisin, Kytöhonka toteaa.

Palataan vielä mediaan ja sen rooliin. Kytöhonka on erityisesti toivonut, että salibandyn valmennusasioita avattaisiin paremmin erityisesti pelitavallisen puolen ja valmennuksellisten prosessien suhteen.

Kumpi olisi taktisen puolen avaamisen suhteen tärkeämpää: se, että mediat lähentyisivät valmentajia vai valmentajat mediaa?

– Tuo on hyvä kysymys. Uskon, että jos mietitään meidän lajin tilannetta reaalimaailmassa, niin näen, että valmentajilla olisi tässä hiukan vastuuta, jos haluaa juuri tätä osiota kehittää. Voitaisiin olla avoimempia niiden omien asioiden suhteen ja kertoa aidosti, mitä ollaan tekemässä.

– Joskus joku on kysynyt, että onko se uskottavaa, että pääsarjavalmentaja vaikka Twitterissä avaa omaa toimintaa ja ottaa kantaa pelijuttuihin, kun ei vaikka Valioliigassakaan niin toimita. Toisaalta heillä on kuitenkin ihan eri kanavat siihen, kun on isot lehdistötilaisuudet, joissa jauhetaan näistä asioista hyvin tarkasti.

– Meillä ei ole sitä kanavaa, mutta meillä olisi tällainen mahdollisuus. Itse olen tuota saanut hirveästi oppia, kontakteja ja ideoita yli lajirajojen näiden keskustelujen avulla. Näkisin, että valmentajat voisivat vähän rohkaistua ja ihan kertoa omista ajatuksistaan isommallekin yleisölle.

– Kyllähän valmentajat valmentamisesta jauhavat, mutta se on se oma porukka jonka kanssa jutellaan saunassa niistä pelijutuista, mutta ne jäävät sitä kautta vähän pienien piirien jutuiksi. Nykyisin on kuitenkin tuollaisia alustoja, joiden avulla voi tavoittaa vaikka kuinka paljon ihmisiä. Juuri näin päin se on realistisempi tie minusta, Kytöhonka uumoili.

Yksi seikka on tietysti sekin, että valmentajat eivät mielellään kommentoi ainakaan toistensa tekemisiä, kun ovat ikään kuin samaa ”heimoa” ja toistensa kollegoita.

– Ihan ehdottomasti varmasti näin. Olen tuosta kyllä itse koko ajan hyvin tietoinen. Täytyy sanoa, että varsinkin nykyisin yritän myös välttää tuota kommentointia. En ainakaan lähimpien kollegoiden tekemisiä ruodi, ja myös maajoukkueiden suhteen en ole kommentoinut, kun olen yhden maajoukkueen mukana itse.

– Vaikka olen avoimimmasta päästä ja vaikka pääsen jauhamaan omia mielipiteitäni Twitterissä ja podcastissa, niin kyllä siinä silti käsijarru on päällä. Jos taas ei olisi kollega muille valmentajille, pystyisi paljon enemmän ottamaan kantaa ja mielipiteitä olisi. Nyt on kuitenkin varovainen vaikkapa kritiikin suhteen, Kytöhonka kertoo.

3. näytös: Suoraan puhetta

Kuten aiempi haastattelu antaa ymmärtää, niin Kytöhonka esittää usein hyvin suoria ja jyrkkiäkin mielipiteitä, joista toki palautekin on ollut paikoin kovaa. Hän ei kuitenkaan tunnusta agitoivansa tahallisesti.

– En siinä mielessä, että kaikki mitä kirjoitan ovat sellaisia seikkoja, jotka voin allekirjoittaa. On varmasti joitain seikkoja, joissa oma mielipiteeni on sittemmin jalostunut, enkä toki tarkoita sitä, että se olisi kokonaan muuttunut.

– Olen itse aina tykännyt lukea sellaista suoraa tekstiä. Jostain vuodesta 2004 lähtien olen pitänyt Petteri Sihvosen, ex-Urheilulehden ja nykyisen Elmon tavasta mennä suoraan asiaan kiinni. En varsinaisesti koe, että yrittäisin liikaa ärsyttää tai agitoida, mutta en sitten myöskään liikaa pehmentele, Kytöhonka vakuuttaa.

Jyrkissä tai suorissa mielipiteissä on joskus se ongelma, että ne saattavat polarisoida keskustelua turhaankin.

Kytöhonka kokee omakseen suorapuheisen lähestymistavan. Kuva: Markku Taurama

Onko se mielestäsi paras tapa ylläpitää keskustelua?

– Se on hyvä kysymys toki. Itse koen, että silloin kun joku asia sanotaan suorasti, niin herkästi tulee sellainen tunne, että joko ”näin just, että tämä on hyvä juttu” tai, että ”tämähän on ihan älytön homma”. En oikein pysty sanomaan, miten tämä muiden silmissä menee, ja tuo on ollut sellainen tapa, miten omat ajatukset ovat lähteneet johonkin suuntaan.

– Ihan varmasti se on sellainen asia, joka joitain varmasti polarisoi ja tulee sellainen olo, että ei ole hyvä tapa. Käytännössä on kuitenkin huomannut, että sitkeillä kannanotoilla ja kirjoituksilla on sitten onnistunut siinä mielessä, että entistä enemmän vaikka nuoret valmentajat olleet suoraan yhteydessä ja kysyneet hienoja kysymyksiä.

– Tuota kautta on syntynyt hyvää keskustelua, joka on enemmän sellaista ihan yksityistä toimintaa. Julkisesti näin ei ole oikeastaan käynyt, ja sitä on tullut tässä vähitellen tämän myötä. Näen, että kaikkien ei tarvitse tykätä, ja itse tietysti vastaan aina mahdollisista seurauksista. Kuitenkin tästä on seurannut hyvää niin kansainvälisellä tasolla kuin Suomessakin.

– Osa on ehkä kokenut ajatukset hyvinkin tosissaan omikseen, ja ehkä mieluummin sitten niin kuin, että olisi sellaista vanilja-meininkiä.

Suora tyyli tavoittaakin varmuudella osan kohteista, eikä siinä tyylillisesti olekaan mitään vikaa, mutta julkisessa keskustelussa mahdollisen polarisaation sivutuotteena saattaa tulla niin kutsuttua ”balkanisoitumista”, jolloin itse aiheesta ei välttämättä enää keskustella, kun erinäiset kuppikunnat vääntävät erinäisten kuppikuntien periaattellisista eroista.

Sekin saattaa etäännyttää valmentajia keskustelusta, jos keskusteluun osallistumiseen on muutenkin korkea kynnys. Osittain se voi johtaa myös lähinnä henkilökohtaisuuksiin menevään keskusteluun.

– Sekin on varmaan vaarana ja riippuu varmaan paljolti ihmisestä, eli miten se koetaan. Välillä kuitenkin tapaa ihmisiä joiden kanssa on voimakkaastikin ihan eri linjoilla, niin ei ole koskaan ongelma keskustella ihan asiasta ja erottaa sanoma sekä tekijä toisestaan.

– Olen joskus esimerkiksi Petri Kettusen ajan Suomen pelistä kirjoittanut ja ollut vahvasti jotain mieltä siitä, mutta ei ole koskaan Kettusen kanssa tavatessa ollut ongelma puhua näistä asioista ja katsoa häntä silmiin. Eikä Kettusella minun suuntaan. Toisena esimerkkinä voidaan pitää vaikka Jarkko Rantalaa, jonka kanssa oli tässä vähän aikaa sitten vääntöä näistä linjauksista.

– Ne ihmiset jotka olen itse tavannut ovat siinä määrin fiksuja ihmisiä, että ovat osanneet olla julkisesti asioiden kanssa OK, vaikka en nyt sitten tiedä mikä on ollut yksityisesti kanta. Eräs valmentajakollega tähän varmasti toteaisi, että se on vain itsetunto-ongelma, jos ei pysty tuota asiaa erottamaan.

– Toisaalta en näe esimerkiksi erilaisia koulukuntia huonoina, vaan se on hyvää diversiteettiä, jos kaikki eivät ole ihan yhteisellä konsensuksella matkassa, Kytöhonka miettii.

Kytöhonka on useinkin kommentoinut maajoukkueen ja Classicin päävalmentajan Petteri Nykyn toimia ja lausuntoja. Seuraava kysymys on esimerkki kärjistyksestä.

Miksi Nykky on mielestäsi huono valmentaja?

– Mielestäni hän ei ole huono valmentaja, ja ihan tuloksetkin sen kertovat, että hän ei ole huono valmentaja. Olen kritisoinut hänen kohdallaan sitä, mihin aiemmin viittasin, että ajoittain ohitetaan se valmentajan oma työ ja ehkä häneltä tulee sen suhteen hiukan ristiriitaisia signaaleja välillä.

– Koen, että hänellä ei tunnu olevan ihan samat kriteerit itselle kuin mitä hän vaatii pelaajiltaan. Se on ehkä se ydinkritiikki, ja jokainen voi siitä itse päätellä, mitä tarkoitan. Sitten on toki myös se, että maajoukkueen päävalmentajan sanomisten painoarvo on melko iso, ja se on ollut hänen osaltaan toistaiseksi sangen kevyttä puhetta.

– Se on sellaista self help -kirjallisuushenkistä. Haluaisin kuulla häneltä myös kunnon näkemyksiä siitä, mitä tämän pelin suhteen halutaan Suomessa eli ihan sitä sisältöpuhetta. Se on vähän sellaista, että pelaajat laittavat itsensä likoon ja ryhtyvät urheilijoiksi, mutta me tiedetään se jo kaikki, ja se ei tuo kenellekään yhtään mitään lisää.

– Hänellä on iso asema, ja sitä kautta hän voisi johtaa koko toimintaa, mutta itse en ole moista johtamista vielä havainnut, Kytöhonka peräänkuuluttaa.

Aiheeseen liittyen onkin hyvä vielä lisätä, että Kytöhonka on laittanut omaa persoonaansa paljon peliin ja on toiminut tärkeänä keskustelunavaajana suomalaisessa salibandyssa. Ei voi myöskään väittää, että kommentit olisivat olleet täysin perusteettomia tai keskustelu ollut erityisen raisua.

Ihan selvää on, että kaikista valmentajista ei ole välttämättä toimimaan samoin, mutta esimerkki saattaa poikia tulevaisuudessa myös muiden valmentajien ”esiintuloa” tai sitten ei, mutta aika näyttää. Ainakin lajin pienet piirit asettavat haasteita aihepiirin ympärille ihan kelle tahansa.

Kytöhongan ja Arto Riihimäen luotsaama Latvian maajoukkue selvitti tiensä joulukuun MM-kisoihin. Kuva: IFF

4. näytös: Prosessit

Kytöhongan ajatusmaailmassa ei ole mitään oikotietä huipulle, ja sana prosessi toistuu puheenparressa. Prosessiajattelussa joukkueen tai valmennuksen perustana ei ole pelkkä tulos, vaikka nämä eivät ole toisiaan poissulkevia seikkoja.

– Sanotaan näin, ja olen joskus aiemmin sanonut, niin jos se prosessi ei johda tuloksiin tai kehitykseen, niin silloin se ei varmaan ole hirveän hyvä prosessi. Kilpaurheilussa pitää siis syntyä tulostakin. Jokainen valmentaja haluaa voittaa niitä pelejä, mutta ei se auta, että vaikka kuinka halusin voittaa 2016 heti, vaan työ on tehtävä pitkäjänteisesti. Sitä prosessia on lähdettävä luomaan tai muuten on turha puhua mistään tuloksesta.

– En näe näitä vastakkaisina asioina. Näen enemmän sillä tavalla, että se hyvä prosessi johtaa siihen tulokseen. Joskus tästäkin tulee se, että ei esimerkiksi Welhot ole voinut pelata mestaruudesta. Ei voi sanoa, että Welhot ja Classic ovat lähteneet samalta viivalta kauteen. Ei niitä tuloksiakaan voi silloin arvioida samalta viivalta sarjasijoitusten mukaan.

– Näitä asioida arvotetaan joskus vähän liian pinnallisesti. Tärkemmäksi näkisin sen, että missä tapahtuu kehitystä ja missä se seuraava vuosi on parempi kuin edellinen. Näihin olisi hyvä kiinnittää huomiota. Niistä seikoista näkee, että onko se prosessi sellainen mikä nostaa laatua ja parantaa myös sitä tulosta, Kytöhonka selvensi.

Matemaattisessa ajattelussa hankalan kaavan ymmärtäminen, ja sen laskeminen saattaa olla tärkeämpää kuin itse oikean lopputuloksen löytäminen. Toisaalta, jos kokonaisuuden hoitaa oikealla tavalla, niin tuloskin osuu jossain vaiheessa kohdalleen. Valmentamisessa on tietysti suuri määrä muuttujia, ja Kytöhonka allekirjoittaa metaforan yhteensopivuuden ainakin jossain määrin.

– Tietyssä mielessä kyllä. Tulos on aika abstrakti asia. Ei voi hirveästi harjoitella tulosta, vaan voit vain harjoitella tekemään asiat laadukkaammin ja paremmin. Toki yksi kysymys on se, että mitä se paremmin ja laadukkaammin edes on? Siinä pitää siis olla jokin näkemys, että mihin suuntaan asioita viedään ja myös viedä sitä sinne. Sen myötä tulee myös kriittisesti arvioida, että onko kyseessä oikea ja hyvä suunta.

– Se ei sitä välttämättä kuitenkaan ole ja taas toisessa paikassa se voisi sitä olla. Nämä ovat aika monisyisiä juttuja, että onnistuuko joku jossain vai ei ja mitkä kaikki asiat siihen vaikuttavat. Se on se prosessi ja se mihin valmentaja voi vaikuttaa. Tulokseen myös vaikutetaan sitä kautta epäsuorasti, Kytöhonka tuumii.

Kytöhonka nosti LASBin podcast-sarjassa yhdeksi haaveekseen valmentaa joskus Ruotsin Superliigassa.

– Olen myös sillä tavalla todennut, että pääsee tekemään valmennusta niin, että saa laitettua siihen isoimman työenergian. Se on jossain määrin jo toteutunut, mutta tavoitteena on myös jatkuva oppiminen siinä mitä teen. Tämä on sitä mitä teen, ja se on sisällöllistä jo, että saan tätä miettiä ja kulloistakin joukkuetta kehittää.

– Ei minulla ole mitään ajatusta, että sitten kun olen Superliigassa, niin olen onnellinen tai tyytyväinen, vaan olen tyytyväinen ja iloinen joka kerta treeneissä, kun on valmistauduttu hyvin ja pääsee tekemään, onnistumaan ja oppimaan. Se on ehkä konkretian tasolla se ajatus, että matka on päämäärää tärkeämpi.

– Mutta totta kai Superliiga on kovin sarja, ja siellä on kulttuuri pisimmällä ja mukana on kovia pelaajia. Joskus haluaisi päästä mittaamaan sinnekin, että miten siellä pärjää. Koen, että olisin vaikka heti valmis sinne, mutta asia on kuitenkin siten, että jonkun yhden seuran tai seurajohtajan pitää olla sitä mieltä, että olisi tarjolla ympäristö, jossa olisi mahdollisuus toteuttaa visioita. Uskon, että kun hoidan oman osuuteni hyvin, niin ennen pitkää sellainen mahdollisuus tulee myös eteen.

Ruotsi ei ole kuitenkaan ehdoton määränpää.

– Ehkä sen nyt voi vielä sanoa, että ei se ole siitä maantieteestä kiinni. Tottahan se on tällä hetkellä paras sarja ja näin, mutta on sellainen ajatus, että haluaisin tehdä jossain pitkään hommia. Koen, että ne jutut mitä koetan tuossa treenata ja ajaa eivät ole mitään parin viikon asioita.

– Minulla painaa paljon sekin miltä haluan sen pelin näyttävän, ei pelkästään se, että tuleeko tulosta. Tälläkin kaudella on ollut parinkymmenen pelin putkia, joissa ollaan menetetty vain pari pistettä, mutta itselläni ei ole ollut sellaista tunnetta, että ”vitsi me pelattiin hyvin kaikki” ja että voisi olla siihen tyytyväinen.

– Pelin laatu on sellainen, joka ohjaa ja se vaatisi jotain pidempää pätkää jossain, että siihen ja moneen muuhunkin asiaan pääsisi vaikuttamaan sitten siellä seurassa. Se on isompi asia kuin se maantieto.

– Tärkeää olisi se, että muukin elämä olisi tasapainossa, missä sitten onkin, Kytöhonka päättää.

Lue myös:
Kova, kovempi, Kovanen – NST-lahjakkuus ampuu tarkasti ja tähtää korkealle
NST tekee nousua vaikeiden vuosien jälkeen: ”Salaisuus on siinä, että salaisuutta ei ole”

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen
Pienellä paikalla
09/03/2018
Valmentaneena liiankin tuttua tämä "suurempien ihannointi". Lähdetään reissaamaan cjunnuissa 2-3h päivässä treeneihin ja sillä oletetaan seesamin ovien aukeavan, kovin usein vaan käykin niin että viim ajunnuissa tai jo bjunnuissa tulee kyllästyminen ja treenaus loppuu silloin, kun sen pitäisi vasta alkaa.
Nimenhuuto
09/03/2018
Viisaita sanoja, etenkin tuosta FBA:sta.
pelaaja pieneltä paikalta
09/03/2018
Itsekin lähdin C-junnuissa pienestä seurasta isompaan. Omassa joukkueessa oli tehty hyviä asioita ja ihan hyviä pelaajiakin oli kehittynyt. Aiempina vuosina pärjättiin hyvin, mutta noihin aikoihin isommat seurat alkoivat mennä ohi. Tuntui, että ikäluokkatapahtumissa jo tuolloin lähes kaikki olivat isojen seurojen pelaajia ja minultakin kysyttiin, että olisiko mahdollista pelata seuraavalla kaudella SM-sarjaa jossain joukkueessa. Aluesarjan ja SM-sarjan pelissä oli suuri tasoero jo tuolloin, vaikka aluesarjassakin toki oli taitavia yksilöitä, jotka tosin jäivät vähemmälle huomiolle. Halusin päästä pelaamaan kovempia pelejä ja kehittymään, ja mielestäni tein kehityksen kannalta hyvän päätöksen, kun vaihdoin seuraa jo tuolloin. Reissaaminen toki välillä kuormittavaa, mutta motivaatio on pysynyt hyvänä. Tuohon asti oli kuitenkin hyvä pelata pienessä seurassa ja varmasti joissain pienissä seuroissa vielä pidempäänkin.
Kaikkien kaveri
09/03/2018
Yleensä ne tahot jotka peräänkuuluttavat "avoimeen keskusteluun omalla nimellään" ovat myös niitä jotka nimenomaan haluavat korostaa itseään ja tuoda sitä omaa nimeään esille. Näin oli mm Sihvosen tapauksessa missä päätarkoituksena oli luoda ja ylläpitää Johtava-rooliaan.

Voi olla ja onkin, että Kytöhongalla on pointtikin jossain asioissa mutta väkisinkin tulee mieleen se, että tässä halutaan promotoida omaa brändiä.
Unituli
09/03/2018
Joku jakso lukee ton loppuun asti?
Minäpahoitinmieleni
09/03/2018
En vieläkään ihan ymmärtänyt mitä kaveri halusi nykystä. Kertoi puhuvansa suoraa mutta kuitenkin sönkötti tossa nykky asiassa ties mitä.
Kaikkien kaveri
09/03/2018
Ja sen verran kommentoin, että ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä se että junnut voivat nousta huipulle eri reittejä pitkin: niin pikkuseuroista kuin isoistakin. Mutta kuitenkin paistaa läpi näissä complex floorball-kirjoituksissa ettei kirjoittajilla itsellään ole omakohtaista kokemusta siitä, että olisi toiminut junnu-isänä missä tehdään näitä eri (elämän)valintoja.
FBA
09/03/2018
Voisiko joku vääntää tämän FBA kuvion ihan rautalangasta hölmölle? Salibandyssa juokseminen on aika oleellinen osa peliä niin eikö sitä olekaan hyvä arvostaa? Paljonko FBA kustantaa pelaajalle/seuralle?
Pitäisikö olla
09/03/2018
Vielä pidempi teksti. Jos ton tiivistäisi niin, että vain tärkeimmät asiat jättäisi niin jäiskö tohon edes otsikkoa?
AJATUKSIA
09/03/2018
Muutamia tarkentavia kysymyksiä (ilman kritiikkiä tai provosointia):

1) Mainitsit, että liigan kärkijuonioreista ja huipulle nousevista pelaajista, kuten Kainulaisista (HU-46) ja Aaro Astalasta (PakVi) on tullut tähtiä vaikka ovat pelanneet pienissä seuroissa. Mikä on oma tulkintasi siihen, mistä se johtuu? Onko niin, että pääsevät keskittymään tutussa ympäristössä omaan kehittymiseensä ilman, että ympärillä vaihtuu valmentajat ja pelaajat vai mistä tämä johtuisi? Ja mistä johtuu se, että nimenomaan isoista seuroista prosentuaalisesti näitä tähtiä ei välttämättä samalla prosenssimäärällä tule, vaikka pelit ovat kovempia, valmennus varmasti huippua ja joukkue on enemmän samantasoinen (vai johtuuko se juuri siitä?). Onko siis tämä "kollektiivi" elävämpi ja toimivampi pienessä seurassa jossa on vähemmän muutoksia kuin "suuressa seurassa"? Olisiko sinulla tähän jotain ajatuksia?

2) FBA:n toiminta: Samaa mieltä olen itsekin, että sitä harjoittelet mitä mittaat ja kun FBA-toiminnassa pujotellaan (ketteryys) ponnistetaan kovaa ylöspäin (esikevennetty hyppy), tehdään vauhditonta viisloikkaa yms, niin ohjaako tämä juniorivalmennusta vahvasti fysiikkapuolen asioiden kehittämiseen? Olisiko niin, että esim. edellä mainittuja pelaajia kuten Kainulaisia, pidetään arvossa enemmänkin pelikäsityksen ja pelissä tapahtuvien oivallusten kautta kuin heidän kyvystään pomppia ylös tai pujotella poijuja? Eli eikö fyysiset ominaisuudet tue lajiominaisuuksia, mutta toisaalta koska ei ole keksitty miten pelikäsitystä voisi mitata, niin valitaan lajin kannalta tärkeimmiksi mittareiksi kuitenkin osajoukko fyysisiä testejä joista osa tehdään mailan kanssa?

Nykystä en ota kantaa, mutta sen olen huomannut, että moni pääsarjatason valmentaja ja miksei jopa maajoukkuevalmentaja antavat roolinsa kautta kritiikkiä mm. tuomarilinjalle, kansainväliselle aikataululle yms, mutta kantaa ottavat suuren kuvan ehdotukset ja kehittämisajatukset eivät kuulu toiminnan kuvaan. tästä päättynyt sitten johtopäätökseen, että se ei ole heidän tehtävä, vaan he ovat sen oman joukkueensa mannekiineja ja keulakuvia jotka peluuttavat ja käyvät treeneissä silloin tällöin. hivenen kuin puisten purjeveneiden aikaan oli keulassa koriste, samoin lienee monessa liigaseurassa, että duuni tehdään mastoissa ja ohjaus ruorissa ja koriste katselee keulasta miltä tulevaisuus näyttää.
Nimetön
09/03/2018
"Nykystä en ota kantaa, mutta sen olen huomannut, että moni pääsarjatason valmentaja ja miksei jopa maajoukkuevalmentaja antavat roolinsa kautta kritiikkiä mm. tuomarilinjalle, kansainväliselle aikataululle yms, mutta kantaa ottavat suuren kuvan ehdotukset ja kehittämisajatukset eivät kuulu toiminnan kuvaan"

Se, että tämä keskustelu ei näy Twitterissä tai Pääkallo.fi:ssä ei tarkoita sitä etteikö sitä olisi...
JKL
09/03/2018
Ajatuksia on, ja keskustelua herättäviä mielipiteitä, for sure. Toisaalta kun katsoo tuota "pienen-suuren lajin" arkea kaikkinensa, ja miettii sitä niukkuutta minkä puitteissa joudutaan toimimaan, niin tulee väkisin mieleen ammutaanko näissä lajifilosofisissa analyyseissa ja pohdinnoissa vähän niin kuin hyttystä tykillä? Mikä olisikaan pedagogisesti hyväksyttävä ja kirkasotsainen tapa kasvattaa nuorta pelaajasukupolvea, niin stadissa kuin Taka-Hikiälläkin? Kuinka pedantisti kentän tulisi sitoutua yleisesesti hyväksyttyihin toimintamalleihin ja doktriineihin, jotta ei sorruttaisi kohtalokkaisiin virhearviointeihin, niin valmennuksessa kuin seuratoiminnassa? Näistähän voidaan jauhaa loputtomiin akateemista jargonia. Meidän tapa toimia! Pelaajapolku! Sanoja, jotka vähän pelottavatkin. Sorrutaanko hyvää tarkoittavilla "yhteisillä toimintamalleilla" kompuroimaan lillukanvarsien joukkoon? Tasapäistämään ja kahlitsemaan kehitystä. Tämähän näkyy jäkiksessä varsin hyvin: virallinen valmennusmalli on vienyt tyypeiltä kyvyn tehdä maaleja. Teemukin on siitä huolissaan. Tämä säbähän on loppupeleissä yksinkertainen laji, jonka parissa lapsilla ja nuorilla pitää olla kivaa, jottei kyllästytä ja lopeteta. Luovuutta ja taitotreeniä mukaan, siinä kehittyy väkisin pelimieheksi vaatimattomissakin puitteissa. Ja sallitaan niitä virheitäkin tehtävän, ettei tarvitse pelätä koko ajan tuomituksi tulemista Aikuiset vaan tekevät tästäkin liian vakavaa, liian varhain. Noin yleisesti lienee näissä lajipiireissäkin kahdenlaisia ihmisiä: näkijöitä ja tekijöitä. Mitkä ovat esimerkiksi Sihvosen sankariteot valmennuksen saralla? Minusta niitä ei ole. Näkee hyvin, mutta ei pysty tekemään. Intiaanit sanoivat: kokeile kävellä päivä toisen miehen saappaissa. Niinpä, ei aina helppoa.
Perttu Kytöhonka
09/03/2018
Nimimerkille “Ajatuksia”

Pikaisesti arkitekemisen keskeltä kun fiksuja kysytään;

1. Tähän on varmasti monen monta syytä. Kompleksi kokonaisuus ja jokainen pelaaja on omanlaisensa tapaus. En osaa mainittujen pelaajien puolesta arvioida. Ehkä pointti on se, että he eivät ole tarvinneet ison seuran vahvasti organisoitua koneistoa, vaan ne taidot pelata peliä ovat syntyneet siitä omasta toimintaympäristöstä josta seuran harjoitukset vain pieni osa. Ainakin sitä omatoimista peliaikaa jää mukavammin, kun ei tarvitse istua auton takapenkillä pitkiä treenimatkoja.

Pienempien seurojen joukkueet ovat myös usein tiiviitä porukoita. Pelaajat tulevat jengiin verraten pieneltä alueelta, viettävät aikaa treeneissä yhdessä ja sitten kentän ulkopuolellakin. Tämä on yksi iso paikallisuuden plussa - sitä peliä voi jatkaa treenien jälkeenkin. Se myös voi näytellä jotain roolia, että monilajisuutta on helpompi / kevyempi ylläpitää pidemään, kun ei makseta raskaita hallinnon kuluja 2-3 eri lajin seuraan.

Mitä enemmän elinvoimaisia ja toimivia joukkueita, sitä useampia “kärkikentän” pelureita. Pienen lammen isona kalana toimiminen voi ruokkia koettua pätevyyden tunnetta, joka taas iso tekijä sisäisen motivaation syntymisessä.

2. Se mitä mittaat kertoo siitä mitä arvostat. Kuvailit juuri mainiosti yhtä syytä, miksi herkästi mittaamme juuri selkeitä fyysisiä juttuja ja sittemmin on kehitetty myös lajitestit (pujottelut ja laitaan syöttelyt yms.). Niistä saadaan selkeästi mitattavat ja seurattavat tulokset. Kuitenkin peli tapahtuu voimakkaasti pelaajien välillä ja tätä kykyä toimia yhdessä muiden pelaajien kanssa on hankala mitata, ainakaan meidän resursseilla.

Mittaamme ja keskitymme tosi paljon yksittäisiin irrallisiin ominaisuuksiin, mutta peliä ei pelata ominaisuuksilla. Pelissä tapahtuvat fyysiset suoritukset tapahtuvat aina suhteessa tilanteeseen, jolloin esim. “nopeuskin” on hyvin suhteellista. Pitää sijoittua hyvin, suunnata vartalo fiksusti, tietää milloin liikkua, mihin suuntaan jne. Tässä lajissa oleellinen nopeus tulee sieltä pelistä. 20 metrin suorajuoksu on tosi eri laji.

En nyt sano tässä, että fyysisyys olisi turhaa, en suinkaan. Tai että hyvästä neppailutekniikasta olisi haittaa. On etu, jos pystyt nopeisiin suunnanmuutoksiin ja teräviin lähtöihin. Meidän tulisi vaan vähän laajentaa sitä käsitettä. Näillä hyvillä suunnanmuutoksilla ei ole juuri virkaa, jos et tiedä ja osaa tehdä niitä oikeaan aikaan. Sama koskee vaikkapa syöttämistä tai kuljettamista.

Back to the basics, eli pelille.
Jäseneksi
12/03/2018
Järkipuhetta, tätä näkemystä kaipaisin liiton kilpailuvaliokuntaan..
FBA
12/03/2018
Minun mielestäni FBA olisi reilumpi, kilpailullisempi ja tasoeroja pienentävä, jos paikat jaettaisiin nuoremmissa junnuissa (alle B) joukkueille pelillisten menestysten perusteella. Joukkue saisi toimintaan mukaan kentällisen pelaajia, maalivahdin ja valmentajan niin paljon kuin paikkoja riittää. Näistä kentällisistä koottaisiin tasaisia united-joukkueita tapahtumiin.

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.