Salibandyn Superfinaalin 21.4. Helsingin Hartwall Areenalla juontaa YleX:n radioäänenä tunnettu Viki. Kemin lahja Etelä-Suomelle tarttuu mikkiin nyt elävän yleisön edessä ja odottaa tapahtumaa innolla.

– Kaksi vuotta sitten olin Hartwall Areenalla katsomassa, ja oli todella hyvä meininki, paljon porukkaa ja hyvä fiilis. On aina hienoa, kun salibandya tuodaan pikkusaleista isoille areenoille. Silloin taisi olla Lötjösen Toni houstaamassa tapahtumaa, ja onhan se pakko pistää tänä vuonna paremmaksi, vaikka hänelle olen joskus saanut pari maalia tehtyäkin. Isot ovat kieltämättä saappaat täytettäviksi.

Urheilun ummikkoa ei urheilun kevään kohokohdan ääneksi päästettäisi, ja Viki itse arvioi olevansa lahjakkuus ainakin jääkiekossa, pingiksessä, sulkapallossa, jalkapallossa, lentopallossa ja pallossa, joten nimityksen Meri-Lapin Mark Messier ymmärtää.

Ja salibandyssa, totta kai.

Reikäpallo saa kyytiä viitosdivisioonan Elukoissa.

– Haluaisin tietysti sanoa itseäni maalintekijäksi, mutta ehkä lähempänä totuutta on, että olen siellä kentällä semmoinen yllättävä peluri. Vastustaja ei odota, että pystyn jotain tekemään mutta välillä pääsen kumminkin yllättämään. Ja ole todella huono häviäjä, oli kyse salibandysta tai trivial Pursuitista niin häviäminen ottaa aina isosti päähän.

Monen muun tavoin Vikikin aloitti palloilijan uransa jääkiekosta.

– Niin tosissaan pelasin kuin nyt junnuna voi, Kemin Lämäreissä pelasin ja C-junnujen ykkösdivisioona taisi olla korkein sarjataso. Joskus siinä A-B-junioreissa sitten lopetin, kun homma alkoi olla liian totista.
Salibandy hiipi mukaan pikkuhiljaa, kuten niin monella meistä muistakin.

– Olin itse ala-asteella, kun salibandy tuli sählyn muodossa Suomeen, ja Koivuharjun koulun ala-asteen saliin tuotiin ensimmäiset Jolly-mailat, jotka olivat aivan hirveitä kuminauhoja. Niillä sitten hakattiin toisiltamme jalkoja tohjoksi, kun ei oikein tiedetty, mitä niillä pitäisi tehdä. Enemmän pääsin tutustumaan sählyyn ja salibandyyn isäni kautta, hän kun pelasi sellaisessa porukassa kuin Sählypöllöt. Siellä sitten kävin pikkupoikana pelaamassa vanhojen ukkojen kanssa. Liiton alaisiin peleihin lähdin vasta 2012 viitosdivariin. Ensin joukkueeseen, jonka nimeä en nyt muistakaan, ja sitten loput neljä vuotta ovatkin menneet Elukoissa.

Huippusalibandykatsomoihin ei Vikillä ole vielä kausikorttia lunastettuna, vaan seuraaminen on ollut perusurheilukatsojan tasolla.

– Jonkin verran on tullut seurattua Urkkiruudusta ja sellaisista ja Pasilassa käytyä muutamassa pelissä. Arvokisoissa tietysti on tullut katsottua Suomen pelit TV:stä.

Superfinaalin suosikki on helppo tietää, mutta vastustajaa vaikeampi veikata.

– En ole hirveästi vielä katsonut, ketkä siellä liidaavat, mutta eiköhän Classic taas kerran sekä miehissä että naisissa. Toivotaan että vastustajaksi yltäisi joku, joka ei ole vähään aikaan kärkikahinoissa ollut. Joku pieni yllätys olisi kiva, ja isomman ja pienemmän finaalissa on aina kiva jännittää pienemmän puolesta.

Entä miten juontaja itse treenaa Superfinaaliin?

– Porrasjuoksua, totta kai.

Teksti: Salibandyliitto