Liigat

Video: Erikoinen tilanne – liigavahti sai punaisen kortin pelin sabotoimisesta

19.03.
2018
38 Kommenttia
1
Liigat

Joonas Kaltiainen pääsi suihkuun ennen muita. Kuva: Esa Takalo

Classic ja Oilers aloittivat oman puolivälieräurakkansa lauantaina Tampereella. Classic vei ottelusta odotetun voiton maalein 10-5.

Ottelun lopussa nähtiin erikoinen tilanne, kun Oilers pelasi ilman maalivahtia kuudella kenttäpelaajalla. Maalivahti Joonas Kaltiainen nimittäin syöksyi vaihdosta maalinsa eteen ja esti Classicin maalinteon ajassa 58.47 ja tilanteessa 10-5.

Kaltiaisen tempaus tulkittiin pelin sabotoimiseksi ja seurauksena oli 5+20 (PR2) -rangaistus. Kaltiainen huilaa rangaistuksen myötä maanantain puolivälieräottelun. Oilers julkaisi myöhemmin kotisivuillaan videon toisesta kuvakulmasta, ja se osoittaa, että Kaltiainen ei tehnyt tilanteessa varsinaista virhettä, vaikka kyseessä oli selkeä vaihtovirhe.

Oilers jätti tapauksesta vastalauseen, joka kuitenkin kumottiin Kilpailu- ja kurinpitoryhmän toimesta. Kaltiaisen pelikielto jäi kuitenkin voimaan ja perustelu oli melko selkeä:

”Vastalausetta koskevien sääntöjen mukaan ottelun osapuoli voi tehdä vastalauseen ottelutuloksen mitätöimiseksi tai muuttamiseksi. Säännöt eivät tunne mahdollisuutta tehdä vastalausetta ottelun erotuomarien määräämän rangaistuksen tai muunkaan yksittäisen heidän ottelussa tekemänsä ratkaisun poistamiseksi tai muuttamiseksi.”

Classicin tehopelaaja oli 0+3 naulannut Lassi Vänttinen ja kahden maalin miehiä olivat Atte Eronen, Asser Jääskeläinen, Eemeli Salin ja Mikko Leikkanen.

Classic johtaa siis ottelusarjaa voitoin 1-0. Sarja jatkuu maanantaina Tapiolassa ja välieräpaikan irtoamiseksi tarvitaan neljä voittoa.

Ottelutilastot
Esa Takalon ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Artikkelia muokattu 19.3. klo 11.20 Toisen videokuvakulman perusteella Kaltiaisen teon motiivi selkeytyi. Artikkelia ja otsikkoa muutettu sen myötä.

Artikellia muokattu lisää 19.3. klo 15.22: Lisätty tietoa Oilersin vastalauseesta.

Piditkö jutusta? Anna kallo!  
Joel Siltanen
Joel Siltanen
Pääkallo.fi:n päätoimittaja

Asemapaikka: Helsinki

Twitter: @joelsiltanen
Metrin Slerba
19/03/2018
Otsikosta luulin, että olisi vähintään kidnapannut vastustajan valmentajan kissan. Mutta että tuli liian aikaisin vaihdosta kentälle... Huh. Järjetöntä tosiaan.
JANIINPÄ
19/03/2018
Hieman huvittava mutta ymmärrettävä reaktio molselta. Tosin turha tuossa tilanteessa.
Oilers ei aikone pyytää kurinpitotoimien viivästämistä.
Seppo
19/03/2018
Montaa valkoista tuossa kentällä oli kun Kaltainen juoksee maalille?
Katsoja
19/03/2018
Voisi myös kirjoittaa että järjetön otsikko? Nyt odotetaan miten protestiin vastataan ja milloin. Ymmärrettävä reaktio veskalta, maalin varjeleminen kun on verissä. Tilanteesta on video joka kertoo mitä oikeasti tapahtui.
Classicilta hyvä pressivideo.
HM
19/03/2018
Olipa luokaton (klikki)otsikko Siltaselta. Videolta näkee miten Kaltiainen aivan oikein hyppää vaihtoon tulevasta pelaajasta sisään. Tämän jälkeen muut pelaajat aiheuttavat jäähyn liikaa pelaajia kentällä.
Seppo
19/03/2018
Eli erotuomarilta erikoinen tulkinta asiaan..
Koponen
19/03/2018
Herätys Pääkallo! Järjetön temppu? Kaltiainen toimi tilanteessa täysin oikein, eli meni kentälle vaihtoon tulleen kenttäpelaajan tilalle. Muut pelaajat aiheuttavat liikaa pelaajia kentälle.
Ylähylly
19/03/2018
Iso tuomarivirhe!!ei muuta
Arto Kilponen
19/03/2018
"Kaltiainen huilaa rangaistuksen myötä seuraavan puolivälieräottelun." Tässä ei jätetä mitään jossiteltavaa, homma siis selvä?
Heh
19/03/2018
Minä laskin että vetohetkellä oilerssilla oli hyökkäyspäässä 3 pelaajaa+puolustuspäässä 5 pelaajaa+maalivahti kentän puolella vetohetkellä.Eli 8+maalivahti kentällä vetohetkellä.:-)
Heh
19/03/2018
Sori.Oli sittenkin 9+veska kentällä vetohetkellä. :-)
Heh
19/03/2018
Ei aukea oilerssin linkit tavalliselle tallaajalle.Jotenkin yllättävää.....Niin salaista niin salaista...
Just
19/03/2018
Nyt lasketaan pojat yhdessä.1,2,3,4,5 ei enempää.1,2,3,4,5,6,7,8,9 eiku sorry.Uusiks.1,2,3,4,5.
Arto Kilponen
19/03/2018
Miten salibandyssa menee tuo vaihtamissääntö? Jos pelaaja on kentällä, mutta aivan vaihtoaition vieressä (alle askeleen päässä vaihtoaitiosta), eikä osallistu peliin, niin onko se yksiselitteisesti jäähyn arvoinen rike?
...
19/03/2018
302 Pelaajien vaihtaminen

1) Pelaajia voidaan vaihtaa pelin aikana milloin tahansa ja kuin­ka usein tahansa.Kaikkien vaihtojen on tapahduttava oman joukkueen vaihtoalueel­la. Kaukalosta pois tulevan pelaajan on oltava ylittämässä kaukaloa ennen kuin korvaava pelaaja saa astua kaukaloon.
Loukkaantunut pelaaja, joka poistuu kaukalosta muualta kuin omalta vaihtoalueel­taan, voidaan korvata vasta pelikatkolla. Vertavuotava pelaaja ei saa osallistua otteluun ennen kuin verenvuoto on hallinnassa.
Arto Kilponen
19/03/2018
"Kaukalosta pois tulevan pelaajan on oltava ylittämässä kaukaloa ennen kuin korvaava pelaaja saa astua kaukaloon. "

Eli Pfitzner, Holopainen ja onko tuo yksi Raikamo ovat aivan selvästi kentällä pelissä, toisessa päässä kenttää. Storgårds ja Kaltiainen ovat Oilersin maalilla. Markelin ja Talvitie ovat tulleet heidän sijastaan vaihtoon. Sitten siinä on Remes ja Nyman juuri tulleet kentälle ja vielä Meyerkin tulossa. Laskien tuosta pelaajien järjestyksestä toinen kaksikosta Remes-Nyman ja lisäksi Meyer ovat kentällä ylimääräisinä.

En nyt ihan saa siitä logiikasta kiinni, että Kaltiainen olisi se ylimääräinen.

Auttaisi toki nähdä tuo Oilersin julkaisema videokin.
Arto Kilponen
19/03/2018
Niin ja on siellä toki myös J. Lindforskin tullut juuri kentältä pois. Tästä huolimatta siellä on Oilersilla videon mukaan 7+1 kentällä, eli liikaa. Kaksi ylimääräistä pelaajaa, joista kumpikaan ei ole Kaltiainen.
Ok
19/03/2018
Oilerssin videon mukaan ei oikeuta toimenpiteisiin koska sitä ei voi nähdä.
HM
19/03/2018
Liiton sivujen (kohdassa kurinpito) mukaan tämä Oilersin protesti on hylätty, eikä Kaltiainen siis saa pelata tänään. Käsittämätöntä. Siellä on taas Passo jyrähtänyt ja liitonmiehet kusisukassa tottelevat.
Arto Kilponen
19/03/2018
Oilers on tosiaan nimennyt Sipilän aloittamaan tänään. Sipilä toki on erittäin hyvä maalivahti, mutta hän on juuri eilen pelannut myöhään illalla (niin myöhään, että hallista lyötiin jo valotkin pois päältä) Turussa. Saa nähdä miten pettymys on saatu nollattua. Siinä mielessä tietysti hyvä, että tässäkään pelissä kukaan ei odota Oilersilta voittoa, niin aika optimaalinen paikka päästä mittaamaan omat kykynsä.
rahastusta
19/03/2018
ohessa kyseinen päätös:
http://salibandy.fi/files/5515/2146/1911/KKR_20180318.pdf

Tapahtuneen arviointi
Vastalausetta koskevien sääntöjen mukaan ottelun osapuoli voi tehdä vastalauseen
ottelutuloksen mitätöimiseksi tai muuttamiseksi. Säännöt eivät tunne mahdollisuutta
tehdä vastalausetta ottelun erotuomarien määräämän rangaistuksen tai muunkaan
yksittäisen heidän ottelussa tekemänsä ratkaisun poistamiseksi tai muuttamiseksi.

Protesti otetaan vastaan, mutta hylätään, koska kyseistä asiaa ei saa protestoida.
Tuomari saa siis vetää tuomion vihkoon ja sitä ei voida muuttaa. Olisiko aika korjata tämä liiton suunnalla? Enemmän siis sääntöjen ja liiton toiminnan suuntaan risuja kuin tuomareille. Tilanteet tulee nopeasti kentällä.
Katsoja
19/03/2018
Ymmärrän nyt hyvin miksi Oilers ei yleensä tee protestia vaikka olisi selvä vääryys / tuomarivirhe tapahtunut. Näin on ollut jo vuosia tapana ja tämän jälkeen varmasti on vaikea hakea muutosta jatkossakaan.
Tulee mieleen KHL jossa on turha valittaa tuomareiden virheistä, siellä on tosin poliittiset motiivit. Vaikea ymmärtää mitkä on liiton motiivit, en usko että suomalaisessa oikeustajussa tämänkaltaista päätöksentekoa voidaan hyväksyä kun laji tulee aikuiseksi.
Oikea asenne
19/03/2018
Arto Kilponen kannustaa omiaan viimeiseen asti. Mustamaalaamatta, haukkumatta ja nolaamatta toisia. Oikea asenne.
Terveiset täältä Tampereen ja Nokian rajamailta.
Metrin Slerba
19/03/2018
Maalivahti on yksi liian monesta pelaajasta kentällä tapahtumahetkellä. Mitenkään ei voida määritellä kenen pelaajan kanssa maalivahti vaihtaa, joten sääntö on yksioikoinen. Niin kauan kun kentällä on liikaa pelaajia, ja maalivahti tulee vaihdosta torjumaan -> Pelin sabotointi. Piste.

Ja kentällä olevan tuomarin päätöksiä ei voi protestilla muuttaa, koska muuten joka ottelusta tulisi iso kasa protesteja siitä, oliko jossakin tilanteessa mailaan lyönti vai ei, vai osuiko pallo sittenkin vastustajaan mennessään yli laidan.

Koittakaapa itse miettiä mitä siitä seuraisi, jos tuomarin päätökset olisi protestin alaisia. Liittoon pitäisi palkata kymmeniä videotuomareita, ja jokainen ottelu pitäisi pelata uusiksi, kun "yksi sisäänlyönti meni väärin."
Tilastomies
19/03/2018
Näin palkitaan Oilersia siitä, että eivät koskaan tee tutkintapyyntöjä tilanteista. Onko Oilersin toimistossa nyt hyvä mieli? Eikö Oilers ole salibandy, vai onko Alakiventie tamperelaisten liivintaskussa?
KatsomoTuomari
19/03/2018
Täytyy kyllä myöntää, että hieman outo ratkaisu tuomareilta tämä pelin sabotointi -tuomio Kaltiaiselle. Onhan siellä tosin Oilersin osalta toista kentällistä äijiä askin puolella, kun Kaltiainen säntää torjumaan Salmisen laukausta, mutta en näkisi sitä Kaltiaisen syynä kuitenkaan. Jäähy liian monesta pelaajasta kentällä ja tilanne olisi ollut sillä hyvä.

Toisaalta ymmärrän tuomion siinä mielessä, että tällä halutaan välttää tilannetta, jossa tiukassa tilanteessa joukkue tekee tuon tarkoituksella eli lähettää veskan torjumaan lähes varman maalin ja saa siitä vain 2 min rangaistuksen. Unohtamatta rangaistuslaukausta vastustajalle. Tällöin rangaistuksen saanut joukkue pääsee vielä jatkamaan peliä tasavoimin, mikäli tilanteesta tullut rankkari torjutaan ja saadaa otettua maalivahti pois. Nyt sen sijaan joukkueelle tuli suurempi sanktio, joka toimi varoituksena ja viestinä muillekin joukkueille, kun Kaltiaisesta tehtiin varoittava esimerkki.
Pelikiellot kurinpitäjälle
19/03/2018
Tuomareilta pois oikeus antaa pelikieltoa, kurinpito määrätköön pelikiellot jos näkee aiheelliseksi.
Voivoi
19/03/2018
Miksi tuon classicin klovnin pitää rääkyä mikrofoniin maalin jälkeen? Tuo on hävettävää ja epäurheilijamaista käytöstä.
Tarkentaja
19/03/2018
VOI VOI, älä halveeraa klovneja - huutaja on Sirkka.
Heh
19/03/2018
Tottakai jos saa vain 2.min niin veska hyppää aina askiin jos näyttää siltä että kaveri on vetämässä tyhjiin.Tämä on päivänselvä asia.Oli kentällä sitten 6 tai 9 äijää.
mister Q
19/03/2018
antaisin tästä pr3 tuomarille, syynä erotuomarin törkeä sokeus!!!! tämä on liian monta pelaajaa kentälläääääääää
Heh
20/03/2018
Kiitos Oikerssille videosta.Videolta näkee kuinka Oilerssilla on 6 kenttäpelaajaa kentällä kun Kaltiainen astuu ensimmäisenä askiin.Huomioikaa tämä.6 pelaajaa+ maalivahti kentällä eli selvä tapaus.Kyseessä kumminkin todennäköisesti vahinko sillä vaihtosääntöä on katsottu ihan oikeasti paljon läpi sormien samalla tavalla kuin lätkässä.Poislukien tilanteet jossa pallo vaihtohetkellä sattuu menemään vaihtoaition eteen.Ei voi mitään.
Ok
20/03/2018
Minun mielestäni kyseisessä tilanteessa pitäisi vain hyväksyä maali+ maalivahdille 2 min.
Heh
20/03/2018
Mr Q.Tottakai on väärä vaihto.Kyse on siitä että saako kentälle heittää 2 kentällistä +3 veskaa estämään vastustajaa tekemästä maalia tyhjiin.Pelkän väärästä vaihdosta saatavan 2 min jäähyn kustannuksella.Näin.
...
20/03/2018
Eikös tuo Oilersin videon nimenomaan näytä sen että maalivahti TEKI virheen kun hyppäsi kentälle liian aikaisin kun siellä oli vielä 6 kenttäpelaajaa?
Huhhuh
20/03/2018
Kukaan ei nyt näytä täällä ottavan huomioon sitä, että eihän erotuomari voi tietää kuka pelaaja vaihtaa kenestä eli kuka varsinaisen vaihtovirheen tekee. Yksiselitteistä ja oleellista on kuitenkin se, että kenen suoritus vaikuttaa peliin. Tässä tapauksessa siis maalivahdin livahtaminen torjumaan liian aikaisin on täysin tahallinen valinta maalivahdilta ja näin ollen selkeästi kuuluu pelin sabotoimisen piiriin.

Väärä vaihto on tahaton liian monella pelaaminen ja johtaa 2min rangaistukseen. Tahallinen liian monella pelaaminen, mitä tämä kiistatta on, johtaa PR2:een.

Ja ennen kuin heittelette vasta-argumentteja, koittakaa edes nopeasti lukaista ne säännöt varsinkin sen pelin sabotoimisen kohdalta. Sieltä se asia aukeaa.

Siis: Täysin oikea tuomio!
Heh
20/03/2018
Kuka väitti että oli väärä tuomio?
juuri näin
24/03/2018
maalivahtihan sinne ensimmäisenä vaihtomiehenä meni

Kommentoi

Uusi kommentti

Kommentointiohjeet:

Mieti ensin, kannattaisiko sittenkin vetää #posinkautta? Alatyyli on tiukasti pannassa. Moderointikirves heiluu herkästi ja bännilistalle pääsee helposti. Sitten ei muuta kuin anna palaa. Ole jotain mieltä, tsemppaa, kritisoi tai kehu. Sana on vapaa.