Video: Indians nousi maalin päähän viimeisen vitosen alussa – Kapasen maali pysäytti kirin

Lauri Kapasen 6-4-maali päätti Indiansin pyristelyn keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää

Lauri Kapasen 6-4-maali päätti Indiansin pyristelyn keskiviikkona. Kuva: Juhani Järvenpää

Westend Indians ja EräViikingit mittasivat toisiaan keskiviikkona miesten Salibandyliigan puolivälierissä. ErVi voitti kamppailun maalein 6-4, joten ottelusarja on tilanteessa 3-3.

ErVi sai peliin vahva alun ja johti 3-0 ensimmäisen erän jälkeen. Toisessa erässä Indians otti pallollisen pelin uomiinsa, mutta pallonhallinta tuotti lopulta vähän paikkoja, ja kotijoukkueen kavennusmaali syntyi lopulta vastahyökkäyksen vastahyökkäyksestä.

Kolmannen erän alussa ErVi meni 4-1-johtoon, mutta Indians kuittasi pari minuuttia myöhemmin. Peli näytti sangen seesteiseltä kunnes Indians sai ylivoiman ennen viimeistä vitosta. Ajassa 55.10 Valtteri Kainulainen toi Indiansin ylivoimalla kahden maalin päähän ja vain 15 sekuntia myöhemmin Kaarlo Mahlberg iski kotijoukkueen maalin päähän ErVi-puolustuksen suosiollisella avustuksella.

ErVi sai kuitenkin puhkottua Indiansin paineen ja pelikellon näyttäessä 56.12 Lauri Kapanen iski 6-4-osuman, jonka jälkeen maaleja ei nähty. ErVin pisteonnistujia olivat Jani Kukkola (1+2) ja Miko Kailiala (1+2) sekä Tuomas Iiskola (1+1). Indiansin kakkosviisikko jatkoi vahvaa menoaan. Mahlberg iski pisteet 1+1 ja saman tempun teki Heikki Iiskola. Janne Jaanus syötti kaksi maalia.

Ottelusarjan ratkaiseva seitsemäs peli pelataan perjantaina Vantaan Energia Areenalla. Yle näyttää klo 18.35 alkavan ottelun suorana lähetyksenä.

Ottelutilastot
Iiro Karesniemen ottelukuvat
Juhani Järvenpään ottelukuvat

Maalikooste:

Lehdistötilaisuus:

Lue myös:
HS: Indians-luotsi kuumana: ”Tuomarit rupesivat huutamaan minulle ’pää kiinni’”
EräViikingit punnersi puolivälieräsarjan Indiansia vastaan seitsemänteen otteluun
Tiivis peluutus maistui Kailialalle: ”Näissä peleissä haluaakin pelata paljon”

2 comments

  1. Voisko joku kertoo mitä tuossa lähivaparia edeltävässä tilanteessa tapahtu. Lund näki sen toisesta päästä kenttää 😅